YO-kuuntelut??

Hei,

Onko ylioppilaskuunteluissa jotain tiettyä pistemäärää että sen pääsee läpi, eli että pääseekö tekemään kirjallisen osan? Jos vaikka saa kuuntelusta tosi vähän pisteitä niin voiko sillä perusteella reputtaa aineen. Eli jos saisin enkun kuullusta 20 pistettä niin onko minulla mahdollisuuksia päästä yo tutkinto silti läpi kun enkku on pakollisena? Onko olemassa siis sellaista systeemiä että kuuntelun pääsee läpi vain tietyllä pistemäärällä ja jos tätä pistemäärää ei ylitä niin ei pääse kirjallisiin?
Kiitos!
54248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kirjalliseen kokeeseen pääsee riippumatta siitä millä tavalla kuuntelu on mennyt. Vaikka saisit nolla pistettä kuuntelusta, on sinun silti osallistuttava kirjalliseen osaan, koska kuuntelu ja kirjallinen yhdessä muodostavat englannin yo-kokeen, ja sen suorittaminen vaatii molempiin osallistumista.

Jos kuuntelusta saa tosi vähän pisteitä, niin kyllä silloin voi englannin reputtaa, mutta toisaalta englannin voi reputtaa myös vaikka kuuntelu menisi hyvin ja kirjallinen aivan plörinäksi.

Jos ajatellaan, että englannin läpipääsyyn vaaditaan NOIN 120 pistettä, pisterajat tosin vaihtelee vuosittain, ja jos saisit kuuntelusta sen 20 pistettä, niin tarvitset sata pistettä siis kirjallisesta. Minkälaisia pistetitä saat yleensä englannin kirjoitelmista? Siinähän maksimi on 99, eli jo kirjoitelmalla voi pelastaa paljon.

Äänestä
  • Olen saanut aineista yleensä sellaista 78-88 pistettä.

    Äänestä

oli aikoinaan, mutta ei ole ollut enää vuosiin. Eli ainoastaan kokonaispistemäärä ratkaisee, ei osapisteet.

Äänestä

Eli kuten tossa joku jo mainitsi, mitään tälläistä kuunteluiden minimipistemäärää ei ole.

On olemassa ihmisiä joille vieraan kielen kuuntelu on huomattavasti haastavampaa kuin kirjoittaminen. Esimerkiksi itse kirjoitin keskipitkän ruotsin saaden kuuntelusta vain 48 pistettä, mutta siltikin sain helpohkon E:n, sillä hyvät kirjallisen kokeen pisteet kompensoivat kokonaispistemäärää niin paljon.

Eli voit päästä edelleen läpi ja ihan hyvillä arvosanoillakin, mikäli onnistut kirjallisessa kokeessa. Lopulliseen arvosanaanhan vaikuttavat kirjallisen ja kuuntelukokeiden yhteispistemäärä, eikä sillä ole väliä kumasta kokeesta suurinosa pisteistä sitten tulee. Kirjallisesta kokeesta voi kuitenkin saada huomattavasti enemmän pisteitä, kuin kuuntelusta, minkä vuoksi sinulla on edelleen mahdollisuudet jopa M:ään, mikäli olet hyvä kirjoituspuolella ja muutenkin onnistut hyvin.

Tsemppiä!

Äänestä

Ei oo mitään semmosta rajaa kuuntelussa, ja tosi tyhmä systeemi olisi, jos semmoinen olisi. Jos on kuuntelussa surkea, niin ei siitä voi päätellä, että on muissakin osa-alueissa surkea. Kokemusta on. Eräs kaveri sai kerran kuuntelusta hyvin vähän pisteitä, mutta kirjallisesta osiosta se sai melkein kaikki mahdolliset pisteet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Hei,

Onko ylioppilaskuunteluissa jotain tiettyä pistemäärää että sen pääsee läpi, eli että pääseekö tekemään kirjallisen osan? Jos vaikka saa kuuntelusta tosi vähän pisteitä niin voiko sillä perusteella reputtaa aineen. Eli jos saisin enkun kuullusta 20 pistettä niin onko minulla mahdollisuuksia päästä yo tutkinto silti läpi kun enkku on pakollisena? Onko olemassa siis sellaista systeemiä että kuuntelun pääsee läpi vain tietyllä pistemäärällä ja jos tätä pistemäärää ei ylitä niin ei pääse kirjallisiin?
Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu