Tämä ei varmaan varsinaisesti kiusaamista ole mutta sopii tänne parhaiten..
Luokallani on kaksi tyttöä jotka ovat samalta vanhalta luokalta. Sovitaan nimiksi vaikka Tiia ja Karo.
Tiia on paljon pois koulusta. Silloin Karo on ihan normaalisti kaverini. Hän odottaa minua, haluaa tulla matkaa koulusta, juttelee tavallisesti, haluaa olla koulun paritöissä parini yms. Tällä viikolla Tiia pääsi kouluun ja kaikki taas kääntyi. Kun menin kouluun niin Karo ei ollut näkevinäänkään minua. Vaikka menin viereen juttelemaan hän oli kuin ei kuulisi. Kerta kaikkiaan ei huomioinut minua millään tavalla. Eli ihan päin vastoin kuin kerroin hänen tekevän ilman Tiiaa.
Karo on muutenkin tosi outo persoona, siitä ihmisestä kukaan ei oikeasti tiedä mitään. Hän osaa huijata ihmisiä eikä hänestä näe läpi. En todellakaan tiedä mihin hän oikein pyrkii tai ketkä ovat oikeasti hänen ystäviään. En rupea tässä koko hänen tautaansa kertomaan mutta kuitenkin.
Toivottavasti joku ymmärsi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi :)
Tää ongelma varmaan korjautuis jos sä onnistuisit kaveeraamaan sekä Tiian että Karon kanssa.
Ehk sit Karo vois vähän relata ku sillä tuntuu olevan joku esto ku pitäis olla kahen kaverin kaa.
Ehk sitä hävettää ku se kaveeraa sun kaa ku Tiia ei oo paikalla.
Murehtii ehkä vähän liikaa.
Tee vaan selväks et te kaikki kolme voitte olla kavereit keskenään niin eiköhän hommat sit ala taas sujua :)
Kaikkea hyvää sulle
onko tuo mitään ystävyyttä? jos on noin kaksinaamainen ja vielä kuten kerroit, huijaa kaikkia, ei sellainen ihminen varmaan pysty aitoon ystävyyteen. Mitä sä roikut tuollaisessa? ajanhukkaa ja pahaa mieltä turhasta, löydät varmaan kivampia ja luotettavampia kavereita kun jätät noi kaks omaan arvoonsa, huijatkoon toisiaan ja pelatkoon pelejään jos eivät muuhun pysty.