Onko jollakin tarkempaa tietoa, mikä on väitöskirjaan riittävä määrä julkaisuja biolääketieteellisen perustutkimuksen alalta ja kuinka monessa pitää olla ensimmäisenä tekijänä?
osatöiden määrä?
4
566
Vastaukset
- kyseiseltä
alalta mutta omallani (luonn.tiet. perustutkimus) perusminimi on neljä, joissa ekana. Mutta jos on vaikka 6, joissa tokana niin usein kolme ykkösauthorina riittää yms. Meillä on ainakin niin, että proffa sen viimekädessä päättää. Koulun virallinen linja on kai niin, että yksi. Osastolla on kovemmat vaatimukset ja sitten labralla omansa. Aika paljon siihen vaikuttaa myös se, missä julkaisee. Jos on vaikkapa kolme "kovan tason" paperia niin eiköhän niilläkin läpäise (en tarkoita nyt Naturea tai Sciencea). Lisäksi tuollaiset työt usein tuottavat pari vaatimattomampaa teosta. Itselläni on nyt 4 ykköspaperia mutta valitettavasti liian erilaisista aiheista (suunta vaihtui) eikä näillä meillä vielä väitellä, en siihen suostuisikaan. Pari ykköstä lisää niin siinä se sitten on.
- teillä
on varmaan opiskeluajat aika hurjat. ite (eri ala) oon oottanu proffalta aineistoa jo kuukausia. aina sanoo ettei ehdi. istuu aineiston päällä. olis eka paperi ja aika varma oon hyvistä tuloksista. koesuunnitelmat valmiina. ei vaan voi kun opettaa ja muulloin pyöritellä sormia. kai se sieltä joskus tulee. tätä vauhtia en valmistu tosin ikinä. teilläkin varmaan menee se 6 vuotta min jos tekee 6 paperia. meillä 3-4 paprua.
- ...
teillä kirjoitti:

ehkä osittain epäselvästi. Mutta joo, meillä on 4-5 vuotta keskimääräinen väittelyaika, ne paperit kun ei oo mitään review-tyyppisiä niin kyllähän niitä siinä syntyy. Usein saattaa käydä niin, että yhdet tulokset joutuu jakamaan kahteen paperiin, lehdet ei aina tykkää jos jutut paisuvat liikaa. Mutta ei siis kuutta ykköspaperia tarvitse, tarkoitin että jos on esim. 6 yhteensä niin 3 ykköstä saattaisi riittää, muissa sitten osatekijänä:)
Mä en ihan täysin ymmärtänyt tota aineisto-juttua, itse teen oman "aineistoni" ja niitä tuloksia sitten kirjoitellaan. Mutta...jos proffasi toistuvasti kyselee aihettasim niin huonosti on asiat. On noita nähty juu kun proffa ei omia opiskelijoitaan muista mutta sellaisen ei pitäisi antaa tapahtua. Onko sulla ohjaaja ja valvoja yksi ja sama henkilö, ts. onko ketään toista, johon voisit tukeutua? Tsemppiä! Jos kyse on muistamattomuudesta niin se ei varmasti tule siitä paranemaan. - henkilö on
... kirjoitti:
ehkä osittain epäselvästi. Mutta joo, meillä on 4-5 vuotta keskimääräinen väittelyaika, ne paperit kun ei oo mitään review-tyyppisiä niin kyllähän niitä siinä syntyy. Usein saattaa käydä niin, että yhdet tulokset joutuu jakamaan kahteen paperiin, lehdet ei aina tykkää jos jutut paisuvat liikaa. Mutta ei siis kuutta ykköspaperia tarvitse, tarkoitin että jos on esim. 6 yhteensä niin 3 ykköstä saattaisi riittää, muissa sitten osatekijänä:)
Mä en ihan täysin ymmärtänyt tota aineisto-juttua, itse teen oman "aineistoni" ja niitä tuloksia sitten kirjoitellaan. Mutta...jos proffasi toistuvasti kyselee aihettasim niin huonosti on asiat. On noita nähty juu kun proffa ei omia opiskelijoitaan muista mutta sellaisen ei pitäisi antaa tapahtua. Onko sulla ohjaaja ja valvoja yksi ja sama henkilö, ts. onko ketään toista, johon voisit tukeutua? Tsemppiä! Jos kyse on muistamattomuudesta niin se ei varmasti tule siitä paranemaan.ei se muistamattomuudesta johdu, vaan jos se nyt yleensä sattuu olemaan töissä, niin sillä on aina muita kiireitä. se antaa aina jonkun käytännössä turhan välivaiheen tehtäväksi että pääsee musta eroon ja pääsee tekemään muita juttuja. olen yrittänyt sopia etukäteenkin aikaa, mutta ei se onnistu. kerran tein sillä tavalla, että vihjaisin ohimennen muiden asioiden yhteydessä, että mulla on jo uusi tutkimusidea, johon en käytännössä apua tarvisi, eli voisin koota aineiston itse, niin johan oli seuraavana päivänä palaveria. tuskin se enää onnistuu toista kertaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3217635Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771856
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161392- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j571186Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029