Missä lintuja?

Lokki

Missä Helsingissä on paljon lintuja liikkeellä? Onko tiedossa jotain varmoja paikkoja mihin kannattaa suunnistaa. Ei tarvi olla mitään kovin harvinaisia lintuja kunhan niitä on. Kuulin että Vuosaaressa olis joku paikka.

5

1588

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asaesa

      Lintukuvaaminen on ala johon kannattaa siirtyä lintuharrastuksen kautta, helpottaa huomattavan paljon harrastusta. Eikä tietämättömyyttään myöskään aiheuta liiallista häiriötä toimillaan. Aivan pystymetsästä lähtiessä voi käydä tie melkoien pitkäksi. Eli kannattaa aloittaa esim. lintukirjoja tutkimalla.

      • Joskus kauan sitten lintujakin kuvanneena voin antaa muutaman vihjeen. Ruokintapaikat ovat kaikkein helpoin kohde. Jos asut omakotitalossa, niin lyhde pihaoven ulkopuolelle niin, että voi kuvata sisältä. Jos aloittaa ruokinnan, tulee sitä jatkaa koko talvi!

        Toinen varma paikka ovat virtaavat vedet. Tässäkin lähellä on kävelytie, jonka vieressä oleva puropahanen oli vielä viimeviikolla auki. Sorsia sulassa sattui olemaan silloin, kun kävelin ohi.

        Edellisen mainostama lintukirja käteen, kamera repuun ja ulos kävelylle. Ei se sen kummempaa vaadi.


    • Fotari 2

      Espoossa, Suomenojan lämpölaitoksen altaassa on kevään tullen tuhansittain erilaisia lintuja. Kohteeseen on helppo päästä.

      • Kevään korvalla...

        Viikin alueella Vanhankaupunginlahden rannalla on torni, -taitaa olla useimpikin, jotka ovat otollisia paikkoja bongailuun kevään korvalla, joskus huhtikuun puolen välin ja lopun nurkilta eteenpäin. Ihan lyhyellä putkella ei torneista kuitenkaan onnistu. Sen sijaan parkkipaikan läheisyydessä olevalta lietealtaalta voi päästä myös lähituntumaan.


    • missä_jdjgpajt

      mahtaisi olla hyviä kuvauspaikkoja seinäjoen seudulla/sjoki-vaasa akselilla? Eniten kiinnostaa vesilinnut ja haukat...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      145
      1394
    2. 74
      1244
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      105
      1006
    4. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      50
      935
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      78
      832
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      40
      808
    7. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      801
    8. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      673
    9. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      115
      668
    10. Mitä kysyisit

      Mihin haluaisit vastauksen häneltä eli mitä kysyisit?
      Ikävä
      77
      643
    Aihe