Ensikengät

Minkäkokoiset kengät ja missä vaiheessa olette hankkineet? Onko jossain hyvä mittataulukko?
Tyttöseni on 10½ kk, eikä vielä kävele. Kaupoissa on ollut kivan näköisiä kenkiä, mutta oikean koon ja käyttöhetken arviointi on vaikeaa, samoin jalkineen mallin käytännöllisyyden.
2325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Äläpä tee samaa virhettä kuin minä eli osta kenkiä etukäteen. Osta vasta sitten kun lapsi selkeesti harjoittelee kävelyä ja kengät oikeesti alkavat olla tarpeen ja tiedät varmasti oikean koon(minä yritin totuttaa lasta aiemmin, mutta sai aivan hirmuisen raivarin aina kengistä. Kuinka ollakaan 2kk päästä kun käveli, oikeen mielellään käytti samoja kenkiä.).Kengän koon saa parhaiten selville seisottamalla lasta pahvin päällä (askeltaessahan jalka leviää...) ja piirtämällä ääriviivat ja leikkaamalla. Pahvi työnnetään kengän kärkeen. Etenkin talvikengissä puol senttii pitää jäädä askellusvaraa, ja ainakin puol senttii, mieluiten vieläkin enemmän kasvun varaa. Tarkoittaa siis sitä, että jalan mittaan lisätään 1,5cm eli peukalonleveyden verran. Joskus puhutaan jopa kahden sentin lisästä, mutta ensikengän ollessa kyseessä on kyllä liian paljon. Mutta kun kevät näin pitkällä, voi olla että sinun paras sitten myöhemmin ostaa kevätkengät ja kesäsandaalit, joissa pienempi kasvunvara ok...

Äänestä
  • oikein paljon neuvoista ja hyvistä vinkeistä! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pienokaiselle? kirjoitti:

Minkäkokoiset kengät ja missä vaiheessa olette hankkineet? Onko jossain hyvä mittataulukko?
Tyttöseni on 10½ kk, eikä vielä kävele. Kaupoissa on ollut kivan näköisiä kenkiä, mutta oikean koon ja käyttöhetken arviointi on vaikeaa, samoin jalkineen mallin käytännöllisyyden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu