Satuin käymään tuolla yle-areenalla katselemassa muumeja ja ihmetyin, kun tämänpäivänen jakso on siellä nimeltään Aikakone. Onkohan tässä sattunut joku moka, sillä tänään olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tulla jakso 35, sillä perjantaina tuli jakso 34? Tänään sen sijaan tuli jakso 85 ? Huomasiko kukaan muu? En sitten tiedä tuliko televisiosta oikea jakso, mutta yle-areenalla ainakin on laitettu näin.
Vastaukset 5
Huomasin saman. Ilmeisesti televisiossa on ollut sama jakso, kun päivän lehden ohjelmatiedoissakin on mainittu jakso "85/101 Aikakone". Liekö sitten joku häiriö tai tms. , kovin loogista ei ainakaan.
- MarioSonic
Tämä näytettiin myös telkkarista eilen, joten ei ole netissä sattunut virhe. Ihmettelin tätä jo itse asiassa jo viime viikolla katsoessani jakso tiedot Telkkusta.
- tuunari
eli "Aikakone" 85/101 tuli eilen, tuo on niitä uudempia (mun mielestä huonompia) jaksoja. Ärsyttävää kun kerään noita talteen kovalevylle dvd:lle tallentamista varten ja nyt jäi välistä pois "Joulu on jo ovella", jonka tulisi loogisesti olla ennen tämänpäiväistä "Keskitalven kokkoa".
- En pääse irti muumeista
Voih ihana löytää jokunen muukin jonka mielenrauha on järkkynyt tästä asiasta! :) Olen huhuillut toisella sivulla tämän asian perään eikä KUKAAN ole korvaansa lotkauttanut. Mulla on ihan sama ongelma, nauhoitan muumit ja nyt on yksi jakso jäänyt välistä. On se niin epäreilua. Epäilen muuten, että oisko tällä jotain tekemistä sen kanssa, että jakso 35 on joulujakso?
- Puskamuikkunen
Mäkin olin kyseisenä päivänä pikkusen käpynä kun sieltä tulikin se Aikakone-jakso vaikka piti tulla jotain ihan muuta. :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 761245
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241205Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821177Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m7958- 60864
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.79793Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50672Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80642- 146574
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90550- 48547
- 25527
- 36515
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää47506- 45502
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.86482- 19466