Erittäin järkevä

tänään TV:ssä. Ohjelmassa oli kyseenalaistettu haja-asutusalueiden jätevesien lisäpuhdistuksen tarve. Niin minäkin olen kyseenalaistanut sen heti, kun kuulin ensimmäisen kerran koko asiasta. En ole vielä kiirehtinyt laittamaan itsellekään mitään lisäpuhdistamoa, vaan olen odotellut, että meneekö nuin hölmö määräys tosiaan läpi. Tässähän on vielä aikaa monta vuotta siihen, kun ne vehkeet pitäisi olla asennettuna. Saattaapi olla vielä, että kun ei hättäillä, niin ehkä tämäkin määräys vielä kumotaan(järki voittaa) ja kaikki saa jäähä ennalleen. Jos ei siis ole ylimääräistä rahaa lahjoitettavaksi rauta- ja putkikauppiaille, niin kannattaa vielä outella ja kahtoa mitä tästä kehittyy. Ylen Areenassa ei ollut vielä tätä ohjelmaa, mutta alla on linkki koko ohjelman käsikirjoitukseen. http://yle.fi/mot/mb080218/kasikirjoitus.htm
6799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

On se niin perseestä. Meidänkin mökille vissiin hirveät kuopat pitäisi kaivaa. Olemme siellä vain kesällä ja paskalla ja kusella käymme huusissa. Saunassa käydessämme pesemme tukkamme usein järvessä (no sehän on synti tietenkin), tiskivesi menee maakuoppaan.

Äänestä
  • on niinkuin meillä mökillä: kantovesi eikä viemäröintiä, niin eivät voi pakottaa tekemään viemäröintiä ja vesijohtoa. Olen varmistanut asian lainvalvojalta. Siis tiski ja- saunavedet edelleen maakuoppaan ja käymäläjätteet kompostiin.

    Äänestä

  • jos kirjoitti:

    on niinkuin meillä mökillä: kantovesi eikä viemäröintiä, niin eivät voi pakottaa tekemään viemäröintiä ja vesijohtoa. Olen varmistanut asian lainvalvojalta. Siis tiski ja- saunavedet edelleen maakuoppaan ja käymäläjätteet kompostiin.

    on taas ostanut satoja paketteja saostuskaivoja talvivarastoon niin miten sinä ilkeät mennä ostamaan esimerkiksi kilon nauloja etkä muutaman tonnin arvoista imeytys systeemiä ????

    Äänestä

On todella järjen vastainta imeyttää kaikki myrkyt maaperään mahdollisimman nopeasti eli pohjaveteen ja saastuttaa samalla kaikki juomakelpoinen vesi.
Eikö olisi parempi antaa huolehtia maakerrosten ja ilmaan haihtuvilla systeemillä jätevesien puhdistuksella, kuin johdattaa imeytyksen kautta suoraan pohjaveteen.
Jotenkin tuntuu järjen vastaiselta, että saastutetun pohjaveden suodattaja on viime kädessä ihminen itse.

Äänestä

sieltä ne jaetaan multana ympäri taajamaa.
Eli kaikki Suomussalmen paskat kukkii kesällä keskustan puistoissa ja liikenteen jakajissa.

Äänestä
  • eläinten lanta levitettiin pelloille ja sitä pidettiin ja pidetään egolosena viljelynä.
    Nytkö ihminen ei saa paskantaa mökillään muutamaa kertaa vuodessa huussiinsa ja kompostoida sitä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MOT-ohjelma kirjoitti:

tänään TV:ssä. Ohjelmassa oli kyseenalaistettu haja-asutusalueiden jätevesien lisäpuhdistuksen tarve. Niin minäkin olen kyseenalaistanut sen heti, kun kuulin ensimmäisen kerran koko asiasta. En ole vielä kiirehtinyt laittamaan itsellekään mitään lisäpuhdistamoa, vaan olen odotellut, että meneekö nuin hölmö määräys tosiaan läpi. Tässähän on vielä aikaa monta vuotta siihen, kun ne vehkeet pitäisi olla asennettuna. Saattaapi olla vielä, että kun ei hättäillä, niin ehkä tämäkin määräys vielä kumotaan(järki voittaa) ja kaikki saa jäähä ennalleen. Jos ei siis ole ylimääräistä rahaa lahjoitettavaksi rauta- ja putkikauppiaille, niin kannattaa vielä outella ja kahtoa mitä tästä kehittyy. Ylen Areenassa ei ollut vielä tätä ohjelmaa, mutta alla on linkki koko ohjelman käsikirjoitukseen. http://yle.fi/mot/mb080218/kasikirjoitus.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu