Alkaa olla takki tyhjä. 7 vuotta avioerosta, enkä kertaakaan ole tuona aikana seurustellut tai ollut naisen kanssa läheisessä kanssakäymisessä. Minusta se on liikaa kenelle tahansa. Olen seuraa hakenut treffipalstoilta, mutta ei. Perjantaina olin ravintolassakin, enkä edes kännissä, vaan mukavassa pienessä. Menin sitten juttelemaan yhden naisen kanssa. Siinä juteltiin pitkät pätkät. Mutta ei hän lopuksi ollut kiinnostunut. En todellakaan ole mikään ummikko, vaan menen kyllä rohkeasti, mutta asiallisesti naisille juttelemaan. Mä olen, niin lopen uupunut olemaan yksin, että oikein suututtaa. Ai, niin. Tänään laitoin texti tv:n chat:n ilmoituksen, jossa hain naisystävää. En siis mitään seksi-ilmoitusta. Sain yhden vastauksen. Oli kuulemma 22v. seksikäs nanen, mutta taksa oli 80 € panolta. Että hyvin menee.Että huoria vaan on tarjolla.
Tähänkö on tultu?
****
301437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
se miehen otsaluusta läpi, että tässä ollaan nyt sitä seuraa tosissaan hakemassa.Tätä olen pohtinut monesti. Nimittäin oman kokemukseni mukaan, jos sitä seuraa menee hakemaan tositarkoituksella, ei tärppää. Mutta sitten taas usein on käytnyt niin, että jos olen mennyt porukassa ja on ollut kivaa, eikä ole ollut pokaaminen mielessä, olen löytänyt itseni muusta, kuin kotiosoitteestani aamulla.
Tarkoitan, että ehkä me jotenkin olemuksellamme viestitämme sitä epätoivoista viestiä, että ei ole tähänkään mennessä tärpännyt. Siitä seuraa se, että ei tärppää nytkään.
Nämä ovat erittäin hienovaraisia asioita, eikä niitä näin amatööripohjalta voi selittää, mutta itse uskon ns. ruumiin kieleen, eli body lanquageen. Meidän kehomme viestittää jotain singnaalia, että en ole kelvannut pitkään aikaan kenellekään, joten älä sinäkään tule.
Sitten ovat odotukset. Menetkö aina pokaamaan sitä illan prinsessaa, jonka kaikki muutkin haluaisivat. Vai tyydytkö ehkä johonkin ei niin näyttävään, joka saattaisi loppuelämän kannalta olla ehkä se parempi vaihtoehto.
Itse asun nyt vähän syrjemmällä, kuin aikaisemmin, paikkakunnalla jossa on paljon sekä keski-ikäisiä yksinäisiä miehiä, että naisia. Jotenkin täällä he eivät kohtaa. Kun olen joskus keskustellut paikallisessa kuppilassa kaverin kanssa, joka ei ole ikinä ollut kenenkään kanssa, olen heti huomannut, että hänen odotuksensa sen elämänsä naisen suhteen ovat epärealistiset.
Tyypin naamasta näkee, että viinaa on vedetty vuosikymmeniä, työnsä pystyy vielä jotenkin hoitamaan, mutta paikkakunnan kaunotar pitäisi saada vaikka hän onkin naimisissa pankinjohtajan kanssa.
En tietenkään tarkoita, että näin olisi sinun kohdallasi, mutta tämä on karrigatyyri siitä, missä ihmisten odotukset ja toisaalta realiteetit joskus menevät.
Siis minun neuvoni on, että mene ravintolaan tai tanssipaikalle viihtymään älä pokaamaan. Toinen asia on, että älä mene sinne yksin. Porukassa on kivempaa ja ehkä se pokaushalukkuus ei näy sitten niin silmiinpistävästi.
Kokemus on osoittanut, että kun en vilkuile niitä naisia koko ajan, he alkavat vikuilla, että mikähän tyyppi toi on, eikö sitä naiset kiinnosta? Sitten siitä on otettava selvää. Ja
sitten sitä jo viedään.
Johtopäätökseni on, että hampaat irvessä ei kannata yritää, vaan hymyssä suin.
Muista: hyväntuulisuus, huomaavaisuus ja kohteliaisuus sulattavat kenet tahansa.
Tsemmpiä!
lisätä, että tämä karrigatyyrityypi on yrittänyt pokata minunkin vaimoani jo monta kertaa :-D :-D.
Mä en mitään prinsessoja tartte, mutta en mitään ulkonäköään pilalle ryypännyttäkään huoli. Kun en sitä itsekkään ole pilalle ryypännyt. Tarvitsen naisen, joka osaa rakastaa ja haluaa sitoutua. Enkä mielestäni ravintolassa ollessani mitään epätoivoa viestinyt. Juttelin yksin ravintolaan tulleen naisen kanssa, ihan niitä näitä. Työ, opiskelu, lapsi jne juttuja. Totta kai haen naista tositarkoituksella. Valitettavasti en voi ravintolaan mennä kaveriporukalla. Koska he ovat niin hirveitä ryyppäämään, etten viihdy siinä seurassa, kun pari kolme kertaa vuodessa :) Naisten seurassa, olen aina hyväntuulinen ja luonteva. Tulen naisten kanssa aina hyvin juttuun. En tiedä mikä siinä on kun ei minusta huolita miestä rinnalleen. Se että olen just tuollainen kohtelias, romantikko jne on hätistänyt naiset ympäriltäni. No, minulla on tuon huoran numero tallella, joka eilen viestissään tarjosi palvelujaan. Ehkä käyn hänen luonaan ensi hätään.
Mutta 7 vuotta yksin oloa riittää minulle.
ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Olet romantikko, ehkä hyvä kuuntelija ja kaikkea sitä, mitä naiset aina sanovat tahtovansa hyvästä miehestä. Mutta, mutta jossain on sitten se pykälä jonka yli ei päästä. Tässä en edes yritä olla mikään besserwisser.
Itselläni on ollut paljon naisystäviä, jotka ovat olleet nimenomaan vain ystäviä. On edelleen. Jotenkin runopoika, joka heille olen ollut, on vain se naiskaverin korvike.
Kyllä kai meissä kaikissa on sitten monta eri roolia. Toinen minä on herkkä, taiteellinen luova kirjoittaja, joka saa naiset puhumaan herkimmistäkin asioista. Mutta näiden naisten kanssa en ole ollut ikinä intiimissä kosketuksessa. Enkä tule olemaan. Joku heistä on ehkä ollut joskus vähän ihastunut, mutta se kipinä mikä saa naisen tärisemään on puuttunut.
Sitten on ollut se bailuminä, joka on älykäs, huumorintajuinen, räjähtävä ja aika miehekäs, on taas toisenlainen. Se minä ei turhia runoile, eikä itke menetettyjä mahdollisuuksia, vaan menee eteenpäin laulaen ja soitellen.
Siitä ovat sitten tykänneet ne naiset, joiden kanssa olen ollut naimisissa. Niitä on muuten kolme. Yksi tälläkin hetkellä. Eivät nämä naiset ole olleet mitään kertakäyttökamaa minulle, kyllä minä jokaisen kanssa olen ollut ihan tosissani ja tavoitellut pysyvää ihmissuhdetta. Niin vain ei ole käynyt, joten aika rankkaa on ollut sillä saralla.
Enkä minä voi sinulle muuta, kun toivottaa kaikkea hyvää ja ennen kaikkea uskoa, että kyllä se sinullekin se oikea vielä löytyy.
Jos et ole vielä lukenut, niin lukasepa seuraava:
Gabriel Carcia Marquez, Rakkautta koleran aikaan.
Huikea kertomus pitkästä odotuksesta.
Taas menee, niin v***n "hienosti" että.
Piti olle treffit tänään, niin eikös se paska tee oharit, eikä ilmesty paikalle. Saatana tämmötteessä "elämässä" ole mitään mieltä.
Haenko muijan Venäjältä vai Aasiasta?
Yhdellä sanalla sanon VITUTTAA!!!!!!!!
mutta sullahan on mennyt hienosti kun olet päässyt niin pitkälle , että oot sopinut treffitkin!! jippii huutaisin jos menis niin hyvin ;)
yleensä tuntuu, että miehet saa jalat alle kun huomaavat, että nainen on tosissaan ja sitoutuvaa lajia ja vielä lapsia omaava...
No eipä tuo nyt, niin hienosti mennyt kun niitä treffejä ei sit ollutkaan. Mistäs päin yh..äiti on?
Minkä ikäisiä lapsia sulla on?
niin voin käydä vierailulla
En laita, kun oma galleriasi on salainen :) Siks toisekseen taidan hävittää profiilini 24:tä kokonaan. Ei muuten ollut ensimmäinen kerta kun mulle on oharit tehty. Taidan tosiaan harkita Venäläistä tai Aasialaista naista itelleni. Suomalaisista on muutenkin vaan ollut pelkkää PETTYMYSTÄ.
nyt toit .. ;(
Jaa siksi, kun en suostu profiiliani laittaa?
Vai se etten ole saanut naista itselleni 7 vuoteen. Minulla vaan on mennyt usko kokonaan ja sanan varsinaisessa merkityksessä. Täytyy vaan alkaa etsimään onnea muualta maailmasta, kun en sitä Suomesta löydä :(
laittanu.. ulkomailleki on pitkä matka..
Mä menen nyt nukkuun ja toivon, etten enään heräisi :(
Tästä vielä yövirsi soimaan.
http://www.youtube.com/watch?v=etBqNC2K0Xs
Kaikkea epätoivoista sitä yksinäisyydessään SAATANA!! miettii. Onneksi vaan miettii. No, sellaista se on. Mutta tällainen rauhoittaa ajatuksia, pahimman PUUTTEESSA.
http://www.youtube.com/watch?v=MXkdBjxtDMk
ei ole ihme että sulla menee heikosti jos tuollaista musaa viitsit kuunnella..kokeile vaikka http://www.youtube.com/watch?v=Cahink0qhCs
Mutta kun meinaa vajota, niin alas, että meinaa JATKUVASTI sille yhdelle maksulliselle soittaa. On pakko kuunnella hc punkkia.
Ei yksinäinen unta saa ;(
kuinka paljon meinaa yhdestä kerrasta maksaa.. siinähän voi mennä vaikka terveys;) enpä usko että kannattaa, kyllä joku vielä voi tulla sinuakin vastaan ja yksin ei ainakaan täällä netissä tarvi olla.. kuunnellaan vaikka hyvää musaa,,
En soittanut, enkä soita. Sen verran on vielä itsekunnioitusta jäljellä. Toisekseen olen sitä sukupolvea, joka tietää ehkäisystä. Vaikeaa on olla yksin. Jumalauata 7 vuotta, se on pitkä aika, olla yksin. Etenkin kun olen tottunut olemaan 13 vuotiaasta asti, joku kainalossani.
ollu nalle kainalossa :) on tässä jo tottunu nauttimaan yksinäisyydestäki , mutta myönnän että kyllä toista ihmistä kaipaa .....
:( .
Hyvä biiisi.
mutta haittaako se..
aina vain sulla oli suruhuulet, eikö mitään hyvää asiaa jo löytäis..
aattele kevät on jo tulossa ;)
mutta nukutaan välillä talvi unta niin sitte jaksetaan paremmin, :))
tukiki ihan oikeaan paikkaan..
Ei jaksa enään edes valittaa.
muakin tympiin.. ja taas uskoin yhestä miehestä enemmän ku sitte olikaan .. että sellasia te miehet ootte.. joskus.
Olen pahoillani kun näin on sinulla päässyt käymään.
Minulle ei anneta, edes mahdollisuutta särkyneeseen sydämmeen :/
Niin paljon ryven yksinäisyydessä ja itsesäälissä. Että tähän alistuu ja valitettavasti alkaa hyväksymään sen ajatuksen, että vietän loppuelämän yksin.
mihinkään alistu.. sullahan oli jo yhdet treffit sovittuna , en mä niin pitkälle oo päässy pitkään aikaan.. kiva ku viitsit vastata, onhan täski jotain iloa sydämeen ;)
Oli niin, mutta niitä ei ollut. Eilinen iltakin oli kans yhtä tyhjän kanssa. Jos lystää, niin meilaa mulle.
[email protected]