Turha kai on liikaa toivoa,
uskoa rakkauteen,
yhdistyneenä onneen.
Tämän elämän vastatuulet,
painavat minua maahan,
niiden voimasta lopullisesti,
kaatua saatan.
Kylmät väreet minussa kulkevat,
menneen tilaisuuden jälkeiset tunteet,
ne kovasti satuttavat.
Kun ei vaan pysty tekemään,
strategista liikettä,
epätoivon varmaan näkee,
jo näistä silmistä.
Toisaalta ei mitään menetettävää,
hävettävää,
ainakin se on selvää.
Tämä on loppuelämäni,
ensimmäinen päivä.
Hetki sitten löysin sinut, nyt,
olen valmis,
ja odotan,
että sinutkin kadotan.
En mahda tälle mitään,
kulkeudun vain kauemmas,
tästä kaikesta,
sinusta,
vielä niin tuntemattomasta.
Halua,
paloa,
kaipuuta tunnen,
illalla kun silmäni suljen.
Mutta unienmailla,
olen murheita vailla.
Huomaan taas sinua,
menneitä ajattelen,
ja sitä kuinka vielä,
yksin kuljen.
Miten paljon onkaan,
mennyt pieleen,
jäänyt pelkästään mieleen,
muttei ketään tähän,
minun viereen.
Kuinka paljon onkaan,
mennyt hukkaan,
syystä ujouden,
sitä juuri nyt manailen.
Muttei kaikesta voi,
itseä syyttää,
kaikkeen tähän,
vaikka on ollut muilla vaikutusta,
hyvin vähän.
Ajattelin kysyä,
lähtisitkö,
jos pyytäisin,
vaikka kahville,
nimittäin,
ilomielillä voisin sitä kanssasi hörppiä.
uskoa rakkauteen,
yhdistyneenä onneen.
Tämän elämän vastatuulet,
painavat minua maahan,
niiden voimasta lopullisesti,
kaatua saatan.
Kylmät väreet minussa kulkevat,
menneen tilaisuuden jälkeiset tunteet,
ne kovasti satuttavat.
Kun ei vaan pysty tekemään,
strategista liikettä,
epätoivon varmaan näkee,
jo näistä silmistä.
Toisaalta ei mitään menetettävää,
hävettävää,
ainakin se on selvää.
Tämä on loppuelämäni,
ensimmäinen päivä.
Hetki sitten löysin sinut, nyt,
olen valmis,
ja odotan,
että sinutkin kadotan.
En mahda tälle mitään,
kulkeudun vain kauemmas,
tästä kaikesta,
sinusta,
vielä niin tuntemattomasta.
Halua,
paloa,
kaipuuta tunnen,
illalla kun silmäni suljen.
Mutta unienmailla,
olen murheita vailla.
Huomaan taas sinua,
menneitä ajattelen,
ja sitä kuinka vielä,
yksin kuljen.
Miten paljon onkaan,
mennyt pieleen,
jäänyt pelkästään mieleen,
muttei ketään tähän,
minun viereen.
Kuinka paljon onkaan,
mennyt hukkaan,
syystä ujouden,
sitä juuri nyt manailen.
Muttei kaikesta voi,
itseä syyttää,
kaikkeen tähän,
vaikka on ollut muilla vaikutusta,
hyvin vähän.
Ajattelin kysyä,
lähtisitkö,
jos pyytäisin,
vaikka kahville,
nimittäin,
ilomielillä voisin sitä kanssasi hörppiä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pilkutus on aika pielessä, runo ei synny pilkuista... Älä ota nokkiisi, "vielä tuntematon":)
Noi pilkut ja lausejako katkovat pahasti ajatusta, jonka runomuotoon pukemisessa et tällä kertaa oikein onnistunut.
voisi vähän tiivistää, osa pois ja miettiä rivitystä.
Aikainen lintu madon nokkii. Hönkäise huomenna se kahvillepyyntösi ulos!
tuosta.... aikanen kanaa on myös kerran keitto
Pullalle.
:)