Ihmettelen miten ihmiset jaksavat uskoa tähän "ufoiluun",niiden vierailuihin ja kaiken maailman salaliittoteorioihin. Tälläkin palstalla puhutaan kuitenkin asiasta, josta ei ole koskaan tullut esille minkäänlaista kongreettista todistetta. Eli esim tällä palstalla jaksetaan uskoa maailmalta tuleviin tarinoihin ja juttuihin toisilta palstoilta. Maailmassa kyllä riittää miljoonia ja miljoonia satujen sepittelijöitä, "vitsikkäitä" kavereita (ammatti/virka ei ole este olla vitsikäs), jotka pilailevat herkkäuskoisten kustannksella, on bisnesmiehiä, jotka rahastavat herkkäuskoisten kustannuksella ja myös muita uskovaisia, jotka taas luulevat jonkin tuiki tavallisen ilmiön olevan "ufojen" aiheuttama. Mutta nämä ovat vain tarinoita ja tekstiä ja suttuisia kuvia ja enenevissä määrin photoshopattuja kuvia. Puhutaan aiheesta, jolle ei ole koskaan esitetty sitä kongreettista käsinkosketeltavaa todistetta...eli puhutaan uskomuksista.
Ei minulla muuta tällä kertaa, jatkakaa..
Ei minulla muuta tällä kertaa, jatkakaa..
Vastaukset 36
Vanhimmat
Kuulehan, kyllä siinä on vitsit vähissä kun UFOn näkee. Sitä haluaa vain ymmärtää, että mikä se oli ja onko muutkin nähneet sellaisia. Mitä kokemuksia on muilla. Ei todellakaan huvita vitsailla asiasta!
opetella suomenkieltä. Sellaista sanaa kuin
' kongreettista ' ei ole olemassa.
nämä kielipoliisit ja saivartelijat, pilkunussuttajat ärsyttävät palstoilla suunnattomasti!
sillä tavalla että tuollaiset virheet kielivät kirjoittajan huonosta sivistyksestä.
Ja jos yleissivistys on huono niin silloin voidaan suhtautua kirjoittajan tekstiin myös tietyllä tavalla.
kirjoittaja vajavaisesta kieliasusta huolimatta osoitti aivan perusteltua harkintaa. Saattaapa olla, että hän on ympäröivän luonnon ilmiöistä tietävämpi kuin kaupunkikammiostaan kirjoittava lajitoverinsa ja siksi tältä osin myös arvostelukykyisempi. Sivistystä on nääs niin monenlaista.
Kolumbuksellekkin naurettiin...
Ei minulla muuta tällä kertaa, jatkakaa..
määrä asioita, joita ei tieteellisesti voida todistaa, vaan ne perustuvat uskomuksiin:
Esim:
- uskonnolliset käsitykset
- astrologia
- uskomuslääketiede
- joogalevitointi
- kristallipallosta ennustaminen jne.
Onko nämä kaikki pistettävä päreiksi vai pitäisikö jotkut säästää?
Tämä kysymys oli lähinnä sinulle. Odotan mielenkiinnolla vastaustasi, mitkä luettelosta "pannaan päreiksi", mitkä mahdollisesti "pidetään ehjinä!" ?
arvostamaltani "skeptikolta", herra Kähmikseltä,
minäkin kysyisin samaa asiaa. ( Huom. sitaatit ovat laitetut myönteisessä merkityksessä)
Kun hyvä keskustelukumppanini Ufo-äijä kysyi mielipidettäni, niin tässä tulee:
Uskonnolliset käsitykset tai uskonto antaa useille ihmisille sisältöä elämään, turvallisuutta, sosiaalisia kontakteja jne..
Ei päreiksi. Uskonnolla rahastus ja ihmisten hallinta onkin sitten asia erikseen.
Astrologia on mielestäni hömppää, mutta useimmiten hyväntahtoista hömppää.
Jos eduskunta alkaa tehdä päätöksiä tai työnantajat palkata ihmisiä astrologien neuvojen mukaan, on syytä älähtää.
Uskomuslääketiede voi hyvinkin auttaa joitakin ihmisiä. (plasebovaikutus tai vaikutus jota lääketiede ei vielä tunne) Jos hoidoilla vaarannetaan ihmisen terveys (lääketieteellisestä hoidosta kieltäytyminen) tai rahastetaan hädänalaisessa tilanteessa olevia katteettomlla lupauksilla, niin päreiksi vaan ja harjoittajat oikeudelliseen vastuuseen.
Levitaatioon ja kristallipalloihin en viitsi vastata. Kai joku niistäkin huvinsa löytää.
Asioilla on kaksi puolta. Ainakin. Ei maailma ole mustavalkoinen. Ei kaikki tosi ole hyvää, eikä kaikki epätosi pahaa. Itse en menisi helposti pistelemään päreiksi uskomuksia, vaikka moisen vallankahvan omistaisin. Eiväthän scifi- ja fantasiakirjatkaan (eikä romaanit, novellit yms) ole faktaa; parhaimmillaan kyllä hyvää viihdettä.
Maailmankuvan rakentamisen uskomusten pohjalle pidän kyllä arveluttavana, etten sanoisi tyhmänä.
Kiitokset tyhjentävästä vastauksestasi!
Siitä ilokseni huomaan, että maailmankuvani on hyvin
lähellä omaasi.
Kysyit otsikossa, mitä tarkoitan "päreiksi menolla".
Kun keskustelun aloittaja sanoi:
" Tälläkin palstalla puhutaan kuitenkin (ufo) asiasta,
josta ei ole koskaan tullut esille minkäänlaista
konkreettista todistetta.", käsitin "päreiksi menolla"
asiaa, jota ei tieteellisin kriteerein oikeaksi voida
osoittaa. Muun muassa uskonnollisten käsitysten
suhteenhan asia on näin.
Mainitsit aivan oikein, että uskonnot tarjoavat
tunnustajilleen eettisiä arvoja ja turvallisuuden
tunnetta, "päreet säröilevät" mielestäni vain siinä
suhteessa, että eri uskontosuunnat eivät kanna kovin
suurta murhetta toisien uskontosuuntien usein varsin
erilaisista käsityksistä.
Olen toiminut pitkään eri ammattikoulujen metallialan
ammattiaineiden opettajana. Eräässä työsalissa oli
seinällä teline, johon oli kiinnitetty pari
"varapärettä". Siis sellaisia, joita ennen
sähkövalaistuksen yleistymistä käytettiin pirttien
valaisuun.
Turvallisuusstandardien mukaisessa ohjetaulussa
opastettiin näkyvästi, että päreitä on lupa käyttää,
jos omat päreet palavat.
Näitä varapäreitä toivon runsain mitoin kaikille
listan keskustelijoille, itseni mukaan lukien!
Maailman suurimpana hömppänä pitäisin kaikkia uskontoja, ainakin niitä, joissa palvotaan jotain jumalaa, allahia, jahvea, jeesusta ja kaikenmaailman vishnuja.
Miten voikaan olla nykypäivänä niin suuri joukko, joka palvoo ja pokkuroi jotain, mistä ei ole kuunapäivänä ollut mitään havaintoa eikä näyttöä.
Jokin paimentolaisten muistikirjako tälläisen joukkopsykoosin saa aikaan?
Katsoin eilen dokkaria jonkinaikaa joka tuli fst:ltä, siinä amerikkalais tenavia aivopestiin oikein urakalla.
Kyllähän yökötti ja vitutti ja teki jos mitä, no, tuohan on vissiin sitä jenkkiläistä vapautta.
Näyttää meno olevan aivan samanlaista, kuin esim islami fundamentalistien koulutusleireillä.
Mahtaa tulla tulevaisuudessa hyviä päättäjiä maahan, jopa parempia kuin tämä nykyinen johtaja (lol)
No enpä tiedä liittyykö tämä palstan aiheeseen mitenkään, hyvin monet pitävät kuitenkin ufo aihetta uskontona, minusta on aika luonnollista, että muuallakin on elämää, olemmehan mekin jossain avaruuden kolkalla.
"käsitin "päreiksi menolla"
asiaa, jota ei tieteellisin kriteerein oikeaksi voida
osoittaa."
Itse käsitin asian niin, että uskomukset joita ei voida osoittaa todeksi (Popperin mukaan epärealistinen vaatimus), pitäisi laittaa päreiksi; ts. aktiivisesti kieltää.
Kirjoittaja, jota kommentoimme käytti aktiivista termiä "pistää päreiksi", sinä käytit passiivia "päreiksi menoa"
Tiukan "tieteelliseltä" kannalta väitteet, joita ei pystytä mitenkään osoittamaan todeksi ovat jo "menneet päreiksi". Miksi niitä vastaan pitäisi hyökätä pistämällä niitä päreiksi?
Se mitä vastustan, on ihmisten höynäyttäminen ja hyväksi käyttäminen uskomusten varjolla. Tapahtuu se sitten tarkoituksellisesti tai "vakaasta uskosta."
UFO-aihe on mielestäni melkoisen monimutkainen. Tätä palstaa seuranneena väitän, että siihen sisältyy monillakin kirjoittajilla selvästi uskonnollisia piirteitä.
Kuitenkin enemmistö astronomeista käsittääkseni pitää maan ulkoista elämää lähes varmana. Ripaus suurten lukujen matikkaa ja "aprikoos" maan ulkoinen älyllinen elämä on lähes varmaa. Harva asiaan perehtynyt kai sitä kieltää, jos nyt kukaan..?
Olen ollut jonkin aikaa tarkoituksella sivussa.
Kun hädin tuskin oikeinkirjoituksen taitavat keskustelevat vieraiden rotujen sielunelämästä kuin jokapäiväisestä leivästä, tunnen olevani ihan väärässä kinkeripiirissä.
Oli tuo viimeinen minulta aika rankasti vuodatettu, mutta ääritapauksissa näin on. Kannattaa varmaan vähän suodattaa terävimpiä ilmaisujani pois.
Minustakin on erittäin todennäköistä, että universumissamme on muuallakin elämää kuin tässä omassa aurinkokunnassamme, voi löytyä hyvinkin läheltä. Mutta jonkin kehittyneen sivilisaation vierailusta omalla pallollamme ei ole todellista näyttöä.
Sitä ei kukaan tiedä minkälaisia elämänmuotoja muualta löytyy. Kyllähän esim televisiossa pyörii monenlaista ohjelmaa, joissa pohditaan miltä toisessa maailmassa jokin eliömuoto voisi näyttää, nämä vauhdittavat kyllä monen mielikuvitusta tälläkin palstalla.
Nyt jos halutaan miettiä, kummasta on enemmän havaintoja, Jumalasta vai ufoista, niin viisari taitaa kallistua ufojen puolelle.
Näköhavaintoja (tai mitään muutakaan todistusaineistoa) Jumalasta ei ole ainakaan minun silmiini viime aikoina osunut, mitä nyt Raamatusta olen lukenut että tällaisenkin äijän uskotaan olevan olemassa.
Vaikka mitään konkreettista todistetta ei ufoista välttämättä olekaan, silti pistää miettimään mitä ihmiset sitten oikeasti näkevät. Läheskään aina havainnoitsija ei ole vain yksittäinen ihminen, vaan usein on kyse suuremmastakin joukosta. Jotka sitten ilmeisesti kaikki ovat jonkin sortin vitsiniekkoja, ainakin aloittajan mielestä, presidentti John F. Kennedyä myöten.
Toki havainnot voidaankin suurelta osin selittää luonnollisesti. Eikä voi kieltää, etteikö joukossa olisi huijareita ja hörhöjä. Siltikin jäljelle jää melkoinen määrä mielestäni luotettavia ja vakavasti otettavia havaintoja ufoista.
Tänä päivänä todisteeksi ufoista (tai ylipäätään mistään) eivät kelpaa valokuvat eivätkä filmipätkät. Melkein kaikki Atk- ajokortin suorittaneet osaavat näprätä kuvien kanssa siihen malliin, ettei kuvasta voi sanoa juuta eikä jaata.
Vaan minkäs teet. Itse uskon vielä (ehkä naiivisti) siihen, että kaikki ufoja nähneet eivät ole hulluja, hörhöjä, valehtelijoita tai vitsiniekkoja.
uskovaisia jossei muuten niin viimeistään kuolinvuoteella niinkuin darvin.
ja levitatiosta,jos et usko niin miten selität tämän:http://www.youtube.com/watch?v=tW6pVFOpE6Q
en viitsi paljoa katsella. Ei kai Terminator kakkosessakaan se ukko oikeasti kulkenut kaltereiden läpi???
Levitaatiota vähän ihmettelin, kun näin joskus -80 luvulla pysähdyskuvan "joogalentäjästä"
Lootusasento ja selvästi ilmassa. Jopa tukka "leijaili".
Kun näin videon, jossa poijjaat pomppivat kimmoisalla alustalla etiäpäin, niin siihen katosi sekin ihmetys. Fysiikkaa, ei henkeä.
Vähän aikaa sitten oli ainakin Hesarissa ilmoitus Joogalento-kurssista. Hintakaan ei ollut kui 3600 €.
Notta silleen levitaatiosta aattelen.
Tupukkilakko pitää jo kahdettatoista päivää perskutarallaa. Puran teihin onnettomin paineitani :)
Kyllä sitä nyt taas ollaan niin olevinaan occamin veittellä, että tuntuu ihan kuin katselisi yksikanavaista televisiota. Noh, eihän sieltä kaikki saa niitä kanavia viritettyä, etenkään näin digiaikana. :) Noinko se kosmologia ym. avartaa maailmankuvaasi..? Kyllä se on sitten niiiiin iso, voi pojat.. Hyvä kun mahtuu tähän näytölle. (Onneksi tuli hommattua laajakuva).
"Fysiikkaa, ei henkeä."
Fysiikkaahan se oikeakin levitaatio on. Sinäkin voisit koittaa tuohon tupukkilakkoosi vedellä vähän pyhiä henkosia korvikkeena ja katsoa kuinka korkealle paineesi leijuvat. Värähtelytasosi alkaa myös levitoimaan ja nousu tietysti saattaa aiheuttaa lisää paineita. Joudut puun ja kuoren väliin, kun alat vastaanottamaan kosmista hörhötietoutta ja samaan aikaan yltiöskepoluonteesi haluaa pitää kiinni omasta maailmankuvastaan. Varoituksen sana: Mikäli egosi ei suostu antamaan piiruakaan skepoudestasi periksi, saattaa sinulla ilmetä ajoittaisia patoutuneita hörhösivupersoonaoireita (kuten allekirjoittaneella).
Voin kertoa lisää neuvoja, mutta se maksaa 3600 €.
Halivilivoo.
Minä en edes ole vielä digiajassa. Nyt mietin kuumeisesti, jätänkö uutiset ja urheilunkin hyvien dokkareitten lisäksi katsomatta. Kaapelikämppä, eikä vieläkään boksia.
"yltiöskepoluonteesi"
Itse pidän itseäni perus-skepona, en mitenkään yltiönä. Tupukkilakon takia ehkä vähän normaalia kärttyisempänä.
Haluaisin nyt ihan aiheen ulkopuolelta kysäistä, että mihin "Pyhiin Henkosiin" viittaat. Itse olen ainakin tähän asti jyrkästi kieltäytynyt "laittomista tajuntaa laajentavista kemiallisista yhdisteistä."
"Kyllä se on sitten niiiiin iso, voi pojat.. Hyvä kun mahtuu tähän näytölle."
Onhan se iso. Onnistuu niin Kalevalan kuin luullakseni esi-isäsi Leinon Eikan pitkätkin sitaatit. Uhmoiluhan on mulle ihan sivuharrastus.
Miitissä sitten nährähän, mistä se kana pissaa. Ilmootusta ilmoottautumisesta tulee kuun vaihteessa.
Niin isoo on eko, ettei palstalle mahru:)
"Kaapelikämppä, eikä vieläkään boksia."
Äläs nyt ala leuhkimaan siellä luolamies, koska sittehän meitä on kaksi jolla ei ole tikipoksia. Netti tänne bambumajaan sentään on käyty asentamassa.
"Haluaisin nyt ihan aiheen ulkopuolelta kysäistä, että mihin "Pyhiin Henkosiin" viittaat."
Siis kysehän on ihan energian häviämättömyyden laista. Kuten sanoin: kyse on fysiikasta. Kun pyhä henki laskeutuu, jotain täytyy nousta ylös. Antilevitaatio-levitaatio.
"Miitissä sitten nährähän, mistä se kana pissaa."
Jaa, ajattelin kyllä nostaa kisun pöydälle, että saas nähdä ehtiikö kanasi pissata ennen mirrini ruokailua.
Uhmoilu on mullekin ihan sivuharrastus. Kuten kaikki muukin tämän nimimerkin alla tapahtuva palstatoiminta. Loppuajan piilottelen ihmisiltä kaapissa luurankojeni kanssa.
tavataan. Jos et sitten luiki karkuun pyörtäen puheitasi.
Aatelin nostaa kisun pöydälle. Saa sitten nähdä ehtiikö kana pissata ennen mirrin ruokailua :)
"Pyhissä henkosissa" viittasin (kinthaalla) tajuntaa "mukamas" laajentaviin laittomiin kemiallisiin tuotoksiin.
Pois se minusta, mutta sinä nähdäkseni edustat nuorisoa, jonka moraalikoodi poikkeaa melko oleellisesti omastani. (Heh?)
Edellinen (pyhä henkonen) aihe saattoi sinulle olla "humooria". Minulle ei. :)
Tämänhetkinen keskustelumme ei enää mitenkään kuulu tälle palstalle. Selvittäkäämme välimme Miitissä :)
Ps. Tervetuloa kaikki palstaa seuraavat.
Viimeinen viesti UHMO-miitingiin ilmoittautumisesta tulee kuun vaihteessa.
Mitähän kivaa olet keksinyt pääni menoksi.. :P Noh, karkuun en aio luikkia, sillä sanasi eivät minua haavoita. Jos minulta alkaa kuitenkin valumaan kyynel silmäkulmasta miitissä, niin se johtuu sitten siitä, että meni roska silmään. Ei suinkaan siitä, että murtuisin kovassa paineessa.
"jonka moraalikoodi poikkeaa melko oleellisesti omastani."
Höpöhöpö. :) Huumoriahan koko henkonen oli, kuten arvata saattoi. Pyhällä henkosella nyt tarkoitin ihan juuri sitä ihteesä. En mitään lanttusteroideja.
Rasvaan itseni valmiiksi otteluamme varten.
Olisiko nyt käynyt niin, että Einari on astunut koko painollaan ufokorkin päälle. Oletan ilmiön tapahtuneen myös toveri-Kähmyn kohdalla. Mielestäni täysin anteeksiannettavaa telepatiaa :)
Kähmyn puolustukseksi pitää kyllä mainita, että ufoilmiön suhteen on todistamisen taakka heillä, jotka uskovat maanulkoisiin ryttynaamoihin ja muihin mielenkiintoisiin värähtelyihin. Egojen pullistelu kuulunee enemmän urheiluun, politiikkaan tai viihdemaailmaan.
"Kähmyn puolustukseksi pitää kyllä mainita, että ufoilmiön suhteen on todistamisen taakka heillä, jotka uskovat maanulkoisiin ryttynaamoihin ja muihin mielenkiintoisiin värähtelyihin."
Miten niin kähmyn? Älä nyt kähmis ota kirjaimelliesesti ja henk.koht., mutta siis kielteisesti ajatteleva skepohan seisoo tumput suorana ja odottaa että todisteet kannetaan naaman eteen ja sitten vielä puolustetaan moista käytöstä!
Kyllä siinä on paljon enemmän puolustamista ja työnsarkaa todistaa kurttunaamojen värähtelyt. Kuka tahansa osaa epäillä ja mutista vastaan, kun se ei suuria perusteluja vaadi. Pyh sanon minä.
Ja mikä ihmeen korkki? Housuissas on.
Nyt hokasin että ilmeisesti et tunne kirjoittelijoita.
Noh, voi esitellä:
Olen eikka hörhöläinen (käsipäivää) ja tuo tuossa vieressä on kähmis skepola.
"Egojen pullistelu kuulunee enemmän urheiluun, politiikkaan tai viihdemaailmaan."
Valitsen jälkimmäisimmän. Egoni nostaa penkistä kähmiksen yhdellä kädellä.
Usko.
"Huumoriahan" totta Mooses se henkonen oli.
Tämän laatuinen humoori saattaneepi olla tälle palstalle oudohkoa???
Miitissä tavataan, perskeletto. Niistä kanan pissaamisista ja ahteerin meriveden kestämisistä otamma silloin selkoa:)
Miitti tulee, oletko valmis?
muuhun vuodatukseesi.
"Egoni nostaa penkistä kähmiksen yhdellä kädellä."
Jos fyysistä suoritusta tarkoitat, niin olen joskus itse siihen pystynyt ( penkki > 2 x oma paino) Sinusta en siihen usko.
"Lapsen tieto, naisen muisti, vaan ei partasuun urohon" : Kalevala.
"Tämän laatuinen humoori saattaneepi olla tälle palstalle oudohkoa???"
No skerpele, enpä ole nähnyt ufo-palstan käyttöohjeita. Huumori miehen mukaan senkin huumoripoliisi.
"Miitti tulee, oletko valmis?"
No jos vielä levität nuo rasvat selkääni kun en itse yllä... saatan kyllä pudottaa rasvapurkin maahan (vahingossa).
Näillä siimoilla nyt ei viitsi edes kalaan lähteä. Ei saisi varmaan edes lupia. Evoluutio kehittää meistä aina vaan heikompia. Olen siis evoluution huipulla.
Ps. En ymmärtänyt kalevalavihjailuasi. Naisen X kromosomit on muuten miehen Y:tä vahmepia. Evoluutio hävittää myös miehet (ainakin tässä muodossa).. vai hävittääkö.
en selkääsi levittele, etkä myöskään pääse polvelleni istumaan.
Henkiseen "värähtelytasojen resonanssiviseen synkronointiin" olen valmis.
Se mitä jotkin ihmiset NA-palstalla luulevat "lähes OBE-kokemukseksi" on helppo saavuttaa. Kuten Mark Twain sanoi tupukkilakosta: " Helppo homma. Olen tehnyt sen satoja kertoja"
Aktiivinen rentoutuminen, johon esim. urheilija pääsee lyhyehkön harjoittelun jälkeen, johtaa jonkinlaiseen "kehosta irtautumiskokemukseen."
Ei mystistä.Pelkkää psyykeä.
Neljästoista päivä ilman tupukkia. Toinen päivä ilman nikotiinipurkkaa. Nyt oen korkeasti kärttyisä.
Anti tulla vaan. Kusen teidät poikki.
"Evoluutio kehittää meistä aina vaan heikompia..."
Näinkö tosiaan luulet?
Miksi ne "miljoonia vuosia vanhemmat lajit" eivät ole degeneroituneet, jos me "vaavit" menemme jo alaspäin?
Itsekin uskon, että kun evoluutiopaine lakkaa, kuten ihmisillä, on suunta vain alaspäin.
Jonkin porukan mukaan (vakavasti otettavia tutkijoita) ihmisen evalutiivinen kehitys on kiihtynyt viimeisillä vuosituhansilla.
Miksi?
Onko se oikeesti totta?
Sitähän saa kirjaton skepo kysellä, kuten Konsta Pylkkänen arvioidessaan pasillin nahkan paksuutta.
Näillekin sivuille heitellään ajoittain "tiedelehtien" mullistavia uutisia, joista 99% on ankkoja.
Tämän väitteen kykenen perustelemaan "suulla suuremmalla".
"en selkääsi levittele, etkä myöskään pääse polvelleni istumaan."
No voi rähmä. Täytyy sitten varmaan tyytyä silittelemään sitä mirriäsi. Tiesitkö muuten että humanoidit käyttävät Myrphyn-mekaniikan lakia alustensa voimanlähteenä? Kaikkihan tietävät että voileipä putoaa aina voipuoli alaspäin maahan. Noh, kissa taas jalat edeltä. Kun kissan selän voitelee ja heittää ilmaan, niin sehän jää pyörimään. Sitten teippaat ilmassa pyörivään kissaan vähän aika-avaruutta, niin johan sekin on rullalla. Avaruudessa aluksen keulaan voi myös liimata voileivän, jolloin alus hakeutuu kiihtyvällä vauhdilla kohti ensimmäistä vastaantulevaa taivaankappaletta. Kuusta voi hakea vähän juustoa leivän päälle. Moni kiroaa sitä mr. Myrphyä, vaikka hän on pelastuksemme. Hollow Earth -teoriakin on täyttä totta. Maapallon sisällä on oikeasti iso hiiri joka juoksee maapalloa ympäri kuten juoksupyörää, yrittäen saada osansa juustosta. Ja näin maapallo pyörii.
"Se mitä jotkin ihmiset NA-palstalla luulevat "lähes OBE-kokemukseksi" on helppo saavuttaa."
Niin onkin (vaikka et sinä sitäkään voi pelkäksi psyykkeeksi todistaa). Tiesitkö muuten, että kehosta irtoaminen ei ole sidottu siihen, onko henkilö urheilja tai hörhö..? (Kysymys oli retorinen, ei tartte vastata). Tietysti, se että ei tunne enää kehoaan, ei tarkoita että olisi outissa bodystaan. Mutta tietoinen OBE se vasta miesten hommaa on.
"Neljästoista päivä ilman tupukkia. Toinen päivä ilman nikotiinipurkkaa. Nyt oen korkeasti kärttyisä.
Anti tulla vaan. Kusen teidät poikki."
Ei kun toivotan vilpittömästi onnea tupakkilakollesi! En kuitenkaan ota vastuuta jos sorrut uudelleen röyhyttelemään ankarassa verbaalihiostuksessa.
"Miksi?
Onko se oikeesti totta?"
On se kai. Ajatteleppas että myös siellä aivot kehittyvät missä niitä ei käytetä (kehitysmaissa). Kehittyminen on kollektiivista. Miten sekin on vielä mahdollista??
Evoluutiopaine tulee sekä sisältä että ulkoa. Uskon, että lihasten koko ja luustomme tulee surkastumaan vähäisemmän käytön vuoksi (ulkoinen). Aivot sen sijaan kasvavat (sisäinen).
on tullut sellaista tietoa tieteen taholta, että maapallon kaltaisia planeettoja on ilmeisesti paljonkin tässäkin aurinkokunnassa. Elämää on siis saattanut kehittyä muuallakin pitkien aikojen kuluessa.
http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/7249884.stm
Se oli mm tuo uutisointi, missä samassa jutussa kerrotaan oman aurinkokuntamme kaltaisten aurinkokuntien määrän laskennallisesta määrän noususta uusimman tiedon valosaa, että myös tuloksista, joiden mukaan aurinkokunnan reunamilla on suuriakin, jopa maan kokoisia mönkäreitä. Kukaan ei oleta, että ne olisivat erityisen elinkelpoisia (Vai olettaako ??? :-)
Kumma ettei ole tutkittu tarkemmin sitä, että miksi ihmiset näkevät olemattomia. Miksiköhän esim. metsänpeikkoja ei enää nähdä? Niitähän pidettiin takavuosina aivan todellisina.