Abit

Kysyin työvoimatoimiston neuvontanumerosta sitä, onko abien haettava kevään yhteishaussa, jos aikovat lukion jälkeen työmarkkinatukea saada.

Vastaus oli, että haettava on. MOT.
91641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuossa työttömyysturvalainsäännös:

Ammatillista koulutusta vailla oleva nuori

Työmarkkinatukeen ei ole oikeutta työttömyysajalta alle 25-vuotiaalla, joka ei ole suorittanut peruskoulun tai lukion jälkeistä tutkintoon johtavaa, ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta (ammatillista koulutusta vailla oleva nuori).

Poiketen 1 momentista oikeus työmarkkinatukeen on 18–24-vuotiaalla ammatillista koulutusta vailla olevalla nuorella, jolle ei hänen aktiivisesta työnhaustaan ja koulutukseen hakeutumisestaan huolimatta ole kyetty järjestämään työtä, koulutusta tai työvoimapoliittista toimenpidettä. Työmarkkinatukioikeuden säilyttäminen edellyttää, että hän on halukas ottamaan vastaan työtä, koulutusta ja osallistumaan työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin sekä aktiivisesti ja jatkuvasti hakeutuu soveltuvaan 1 momentissa tarkoitettuun koulutukseen.

Ammatillista koulutusta vailla olevalla nuorella ei ole oikeutta saada työmarkkinatukea työttömyysajalta, jos hän ilman pätevää syytä on:

1) kieltäytynyt, eronnut tai erotettu työstä tai 2 luvun 16 §:ssä tarkoitetusta koulutuksesta;

2) kieltäytynyt työharjoittelusta, työkokeilusta tai kuntoutuksesta tai keskeyttänyt tällaisen toimenpiteen; taikka

3) jättänyt hakeutumatta hänelle soveltuvaan ammatilliseen koulutukseen, johon voidaan myöntää opintotukea, taikka kieltäytynyt, eronnut tai omasta syystään erotettu tällaisesta koulutuksesta.

Alle 25-vuotiaalla, joka on menettänyt 3 momentin mukaisesti oikeutensa saada työmarkkinatukea työttömyysajalta, on uudelleen oikeus työttömyysaikaiseen työmarkkinatukeen sen jälkeen, kun hän:

1) on suorittanut 1 momentissa tarkoitetun koulutuksen; tai

2) ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä tai ollut työharjoittelussa, työkokeilussa tai työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa vähintään viisi kuukautta (työssäolovelvoite).

Pätevään syyhyn kieltäytyä työharjoittelusta tai keskeyttää se sovelletaan, mitä 2 luvun 18 ja 19 §:ssä säädetään pätevästä syystä kieltäytyä työelämävalmennuksesta ja työkokeilusta tai keskeyttää ne.

Äänestä

On lainvastaista evätä työmarkkinatuki sillä perusteella, ettei ole hakenut keväällä. Eipä tainnut työvoimatoimiston neuvoja tietää mistä puhui. Keväällä ei edelleenkään ole pakkohaku.

Työttömyysturvalaista löytyy seuraava pykälä:

"7 §
Päätoimisen opiskelun päättyminen ja keskeytyminen

Päätoimisesti opiskelleen henkilön opiskelua pidetään päätoimisena siihen saakka, kun hän on todisteellisesti päättänyt opintonsa. Lukion tai perusopetuksen koko oppimäärää suorittavaa pidetään aina päätoimisena opiskelijana lukukauden päättymiseen saakka."

ja sitten on tämä Työministeriön ohje Työvoimatoimistoille, joista ilmeisesti sinun neuvojasi ei ollut kuullutkaan:

"Työministeriön ohje ammatillista koulutusta vailla olevien nuorten oikeudesta
työmarkkinatukeen

Päätoiminen opiskelu yhteishaun aikana on lähtökohtaisesti pätevä syy jättää hakematta ammatilliseen koulutukseen yhteishaussa. Tämän vuoksi esimerkiksi kevään abiturienttien on haettava vasta syksyn yhteishaussa."

Työvoimatoimisto ei voi tehdä lainvastaista päätöstä ja ilmoittaa Kelalle työmarkkinatuelle olevan este, vain sen vuoksi, että päätoiminen opiskelija ei ole hakeutunut koulutukseen opiskelunsa aikana.

Äänestä
  • Ohoh. Tuopa syytä ilmoittaa työkkärille. Jakavat väärää tietoa.

    Tuo ohje ei taida olla kovin vanha. Vuosia on evätty abeilta oikeus työmarkkinatukeen, kun eivät ole hakeneet kevään yhteishaussa. Alalla työskennelleenä tiedän tämän varmasti.

    Äänestä

  • Tiedosta... kirjoitti:

    Ohoh. Tuopa syytä ilmoittaa työkkärille. Jakavat väärää tietoa.

    Tuo ohje ei taida olla kovin vanha. Vuosia on evätty abeilta oikeus työmarkkinatukeen, kun eivät ole hakeneet kevään yhteishaussa. Alalla työskennelleenä tiedän tämän varmasti.

    Aika monessakaan paikkaa ei ole evätty, koska on luettu noita ohjeita. Lain päivityksen voit käydä katsomassa Finlexin sivuilta, työministeriön ohje on vuodelta 2006.

    Äänestä

  • ------- kirjoitti:

    Aika monessakaan paikkaa ei ole evätty, koska on luettu noita ohjeita. Lain päivityksen voit käydä katsomassa Finlexin sivuilta, työministeriön ohje on vuodelta 2006.

    Tuo selvitti asian. Olen lopettanut alalla ennen v. 2006. Olen infonnut työkkäriä asiasta. Aika törkeää antaa väärää tietoa, kun tein selväksi, että kysyin nimenomaan pakkohausta. Väärää tietoa puolusteltiin sillä, että sanottiin suosituksen olevan, että haetaan. Suositus on kuitenkin ihan eri asia kuin pakko työttömyyturvan menetyksen uhalla.

    Äänestä

  • Tuo... kirjoitti:

    En muista sanoinko tällä palstalla vai eräässä toisessa keskutelusta samasta aiheesta, että on aika vaikea saada koulujen opinto-ohjaajia ja työkkärin ihmisiä myöntämään ettei lain mukaan ole pakko hakea. Heidän tehtävänsähän tietysti on saattaa nuoret eteenpäin koulutusputkessa, joten eivät mainosta tätä pakkohauttomuutta.

    Tulee vähemmän tilastoihin työttömiä, kun annetaan ymmärtää, että on pakko hakea jonnekin, vaikkei kiinnostaisikaan yhtään. Sanomattakin selvää, että siitä seuraa sitten ihan muita ongelmia.

    Suositus on tosiaan suositus, mutta lain kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    Äänestä

  • ------ kirjoitti:

    ...Heidän tehtävänsähän tietysti on saattaa nuoret eteenpäin koulutusputkessa, joten eivät mainosta tätä pakkohauttomuutta...

    Tuo on minusta sikälikin törkeää, että moni haluaa keskittyä hakemaan vain yliopistoon. Jos siihen vielä sitten painaa päälle yhteishaku pääsykokeineen, niin se saattaa rapauttaa tehokkaan yliopiston pääsykokeisiin valmistautumisen.

    ...Tulee vähemmän tilastoihin työttömiä, kun annetaan ymmärtää, että on pakko hakea jonnekin, vaikkei kiinnostaisikaan yhtään...

    Tämähän se perimmäinen syy lienee. Moni työtön pannaan puun ja kuoren väliin samasta syystä.

    Äänestä

  • Kerran... kirjoitti:

    selvyys asiaan. Tästä kun on abien keskuudessa epätietoisuutta kun eri tahot antaa eri tietoa. Tottahan tuo on, että varmaan sitä ei juuri tuon takia mainosteta, mutta kyllä tuossa hommassa silti on korjaamisen varaa. Yliopisto kun monelle on se paikka mihin tähdätään ja siihen halutaan keskittää kaikki energia. Itselläni taas tilanne on se, että en keksi yhtäkään paikkaa minne tänä keväänä hakisin.

    Äänestä

  • Kerran... kirjoitti:

    ...Heidän tehtävänsähän tietysti on saattaa nuoret eteenpäin koulutusputkessa, joten eivät mainosta tätä pakkohauttomuutta...

    Tuo on minusta sikälikin törkeää, että moni haluaa keskittyä hakemaan vain yliopistoon. Jos siihen vielä sitten painaa päälle yhteishaku pääsykokeineen, niin se saattaa rapauttaa tehokkaan yliopiston pääsykokeisiin valmistautumisen.

    ...Tulee vähemmän tilastoihin työttömiä, kun annetaan ymmärtää, että on pakko hakea jonnekin, vaikkei kiinnostaisikaan yhtään...

    Tämähän se perimmäinen syy lienee. Moni työtön pannaan puun ja kuoren väliin samasta syystä.

    Koko systeemihän pissii silmään juuri niitä, jotka tietävät tasan mitä haluavat, mutta eivät pääsekään ensiyrittämällä sinne minne haluavat. On pakko hakea AMK-linjoille, vaikka selvä tavoite on esimerkiksi lääketieteellinen. Ja jos et pääse sisään heti, kuten monelle tuollakin käy, niin yritätkö silti yhtälailla jonnekin vähemmän itseä kiinnostavaan opinahjoon. Ei varmaan kovin paljon kiinnostele siinä vaiheessa.

    Tietysti on niitä jotka lukion päättyessä eivät tiedä yhtään mitä haluavat tulevaisuudessa tehdä ja tokihan heitä on hyvä ohjata hakeutumaan "jonnekin", mutta silti... Kiva huomata sitten vuoden opiskelun jälkeen, ettei ala ole ollenkaan itseä kiinnostava. Mutta kun oli pakko hakea.

    Miten lie sitten tuotakin systeemiä pitäisi muuttaa niin, että ei tulisi niin paljon niitä pakkokouluttautumisia ja koulun keskeyttämisiä, mutta samalla niin, etteivät ihmiset jättäisi sitten kouluttautumatta. Vai onko se kuitenkin nyky-yhteiskunnassa niin selvää, että koulutus kannattaa, että ei näkyisi tilastoissa, jos pakkohaun mainostaminen lopetettaisiin (ja syksyllähän se on sitten kuitenkin haettava).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yhteishaku... kirjoitti:

Kysyin työvoimatoimiston neuvontanumerosta sitä, onko abien haettava kevään yhteishaussa, jos aikovat lukion jälkeen työmarkkinatukea saada.

Vastaus oli, että haettava on. MOT.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu