Olemme harkinneet rotikan ottoa jo pidemmän aikaa ja haluaisin olla täysin "valmis" kun koira sitten tulee. Eli voiko SRY:n järjestämiin tottelevaisuus- ja koulutuksia mennä seuraamaan vaikkei omaa koiraa vielä olekkaan? Koiran kanssa olisi tarkoitus aloittaa koira koulut ja mahdollisesti muutakin.
voiko ilman koiraa
Rottis
1314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tottakai rotikoiden treeniä saa tulla seuraamaan! Itse asiassa treenin seuraaminen on ihan suositeltavaa kun rotikkaa miettii, koska käytännössä sen koulutuksen näkeminen avartaa paljon. Tottelevaisuustreeniä, tapakoulutuksia, jälkeä, hakua, TOKOa jne. saa siis tulla katselemaan. Kannattaa pirauttaa ensin SRYn alaosastonne koulutusvastaavalle, niin hän osaa kertoa parhaiten treeniajat ja -paikat. Usein treenistä on maininta myös alaosastojen omilla sivuilla.
Mukaan vaan!