Doberman tulossa

?????

Meille on tulossa 2 vuotias doberman mieheni haluaa sen mutta itse en ole eityisemmin innostunut asiasta koska kerrotaan sen olevan vaaraallinen koira ja koska olisi tarkoitus hankkia parin vuoden päästä lapsia. tarvitseeko pelätä lapsien puolesta? koiraa on koulutettu jonkun verran ja ikinä ei ole ketään purrut.

38

9068

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heippa

      kuulostaa siltä ettette oikein tiedä dobermannista rotuna juuri mitään. suosittelen ettette ota koiraa. 2 vuoden ikäinen kodinvaihtaja on ensikertalaisille yleensä vain liian suuri pala ja siitä tulee kiertolainen kun ette pärjää sille. dobermann on rotuna jo niin älyttömän vaativa ja herkkä ( mm. vaatii päivittäistä aktivointia aivotyöskentelyä ja liikuntaa, millään parin tunnin lenkilläkään ette tyydytä aikuisen dobberin tarpeita.. se rupeaa vain tuhoamaan kotia tai keksi muita ikäviä harrastuksia ).
      en sano tätä kiusallani, vaan ihan oikeasti.. älkää ottako koiraa. en teitä tunne, mutta katelkaa jotain helpompaa rotua ja ottakaa mieluiten pentu. :) dobberi on palveluskoira jolla on oltava jokin tehtävä ja se vaatii paljon. ei sovi kaikille ihmisille.. :)

      • ?????

        Tiedän kyllä rodusta kaiken tuon mutta mieheni saa sen kaverilta halvalla muuten emme olisi koiraa ottanutkaa. Kaikka paperit on kunnossa ja vaihtanut kotia jo moneen otteeseen. kysymykseni oikeastaa kuului että tarvitseeko pelätä lapsien puolesta jos se on tälläkin hetkellä perheessä missä on pieni lapsi ja ei ole ikinä purrut ketään??? Tiedän kyllä rodun vaativuuden :)

      • ...sdf??
        ????? kirjoitti:

        "Tiedän kyllä rodusta kaiken tuon mutta mieheni saa sen kaverilta halvalla muuten emme olisi koiraa ottanutkaa"

        Eli tuo on siis syy hankkia koira/dobberi? Sen nyt sattuu saamaan kaverilta halvalla? Kuten sanoit.
        Ainut asia joka teitä huolettaa on, että pitääkö lapsien puolesta pelätä. Älkää ottako koiraa :(

      • ?????
        ...sdf?? kirjoitti:

        Ei me otettaiskaan jos se olisikin minusta kiinni... Mies väittää että hänellä on aikaa sille ja että on aina halunnut dobermannin... mutta minun kysymykseni edelleenkin kuului vaan että onko se vaarallinen lapsille!!

      • kuuluisi

        koiran hankinnan kuuluisi olla KOKO PERHEEN hyväksymä ja harkitsema päätös. jos sinä et koiraa halua, etkä etenkään dobermannia, niin _________älkää__________ ottako koiraa. sen on sovittava niin sinulle kuin miehellesikin. koira on tiellä mahdollisesti seuraavat 10 vuotta eteenpäin ja tuo seikka viel et on kunnon kodinvaihtaja ollu, ei tiedä hyvää kokemattomille koiran ohjaajille. dobermanni on edelleen erittäin HERKKÄ ROTU. esim. eroahdistuks tapaukset kodin vaihtajilla on suuret ja pahat. ette välttmättä voi jättää koiraa ollenkaan yksin, moni dobberi joutunut kodinvaihtajaksi nimenomaan sen vuoksi, etteivät nämä kykene olemaan erossa omistajistaan ollenkaan.

        älkää nyt jumalauta ottako sitä koiraa mä en enää osaa puhua nätisti.. niin typerää. ainut huolenaihees tottuuko se lapsiin! ei saatana... :( ja tottakai mies on "aina halunnut dobermannia" kysy häneltä MINKÄ TAKIA HALUAT juuri dobermannin? voit olla 100 varma että perustelut ovat yhtä heppoiset kuin sinun. todennäköisesti kuulet ainakin vakiot koska "se on niin näyttävä ja komea" ... egonjatkeeksi. voi koira raukkaa millaisiin käsiin se joutuu ja millaisissa osaamattomissa käsissä se tälläkin hetkellä on :( äh. harmittaa.

      • !!!!!
        ????? kirjoitti:

        Ei me otettaiskaan jos se olisikin minusta kiinni... Mies väittää että hänellä on aikaa sille ja että on aina halunnut dobermannin... mutta minun kysymykseni edelleenkin kuului vaan että onko se vaarallinen lapsille!!

        Ei hyvin kasvatettu ja hyvin pidetty dobermann ole sen vaarallisempi lapsille kun hyvin kasvatettu ja hyvin pidetty kultainen noutajakaan. Huonosti/väärin pidetty dobermann on taas ihan yhtä vaarallinen kun huonosti/väärin pidetty kultsu. Ei toopet mitään tappajia ole, mutta hyvän kodin nekin ansaitsevat. Ei sellaista, johon ne otetaan vaan kun halvalla saadaan. Keskustele siis miehesi kanssa rodun erityistarpeista ja siitä onko hän valmis harrastamaan ja tarjoamaan koiralle riittävästi virikkeitä. Ei ole koiran vika, että se on aktiivinen. Palveluskoirat ovat sellaisia. Itseään voi syyttää, jollei jaksa harrastaa ja alkaa ilmenemään ongelmia. Olisi pitänyt ottaa helpompi rotu!

        Lasten ja koirien yhteiselosta sen verran, että jos saat opetettua lapsesi olemaan leikkimättä tulitikuilla ja olemaan juoksematta autotielle, niin varmaan saat sen myös oppimaan, että koira ei ole lelu. Sitä ei siis retuuteta, häiritä, kiusata tai muutenkaan kohdella huonosti. Lapset tahtovat joskus leikkiä koirien kanssa liian rajusti ja nämä juuri ovat niitä vaaratilanteita jolloin haavereita syntyy. Koira saattaa ymmärtää lapsen hyväntahtoisetkin, vaikkakin liian rajut hellyydenosoitukset väärin ja puolustautuu. Koirahan siis puolustautuu hampaillaan... Tämä pätee ihan kaikkiin rotuihin. Lapset oppivat käyttäytymään koirien kanssa, koirat sensijaan eivät ikinä opi ymmärtämään miksi lapsi vetää niitä hännästä tai korvista tai koittaa hypätä niiden selkään kun ne nukkuvat. Asiat tärkeysjärjestykseen ja jos mukula omalla käytöksellään saa koiran ärähtämään itselleen on syy mukulassa, ei koirassa. Koira toimii aina vaistojensa ja viettiensä ajamana ja sen ihmisen ymmärtämiskyky on hyvin rajallinen. Jos se on oppinut puolustautumaan kun sitä kiusataan, niin se tekee niin aina. Ei se tee eroa lapselle ja aikuiselle. Sille kiusaaminen ja häirintä on aina kiusaamista ja häirintää ja sillä on vaistojensa ajamana oikeus puolustautua. Eihän koko laji olisi selvinnyt tähän päivään asti, jollei sillä olisi tätä viettiä olemassa. Koiran poisopettaminen vääränlaisesta käytöksestä on vaikeaa ja joskus jopa mahdotonta. Opeta siis LAPSESI käyttäytymään koiran kanssa siivosti, ei koiraa sietämään rasavillejä lapsia. Näin on lapsi-koiraperheessä eläminen ilman haavereita varmempaa.

      • ?????
        !!!!! kirjoitti:

        Kiitos vaustauksesta joka vastasi kysymykseeni! Edelleenkin minä yritin puhua mieheni ympäri monet kerrat olla ottamatta sitä koiraa!!! joten älkää siitä mulle jaksako valittaa!! ei ole mun päätettävissä!! Mieheni lupasi antaa hyvän kodin ja riittävästi liikuntaa ja muuta!

      • kun_sadfsd

        aijotte luopua koirasta niin laittakaa edes ilmoitus siitä kunnon paikkaan www.tutka.net/~dobber eikä mihkään apulaan.
        haastatelkaa uudet omistajat kunnolla ja kattokaa ettei joudu samanlaiseen kotiin mitä sen entiset kodit ovat olleet.... :(

      • ?????
        kun_sadfsd kirjoitti:

        aijotte luopua koirasta niin laittakaa edes ilmoitus siitä kunnon paikkaan www.tutka.net/~dobber eikä mihkään apulaan.
        haastatelkaa uudet omistajat kunnolla ja kattokaa ettei joudu samanlaiseen kotiin mitä sen entiset kodit ovat olleet.... :(

        Koiran entiset kodit eivät ole olleet huonoja eikä ole nykyinenkään koti!!!!

      • kohta toopen omistaja
        ????? kirjoitti:

        Koiran entiset kodit eivät ole olleet huonoja eikä ole nykyinenkään koti!!!!

        Miksi koira on sitten ollut kiertolaisena jos sillä on ollut monta hyvää kotia?

        Itselläni ei ole ollut kuin yksi toope, mutta toivon mukaan kohta tulee toinen (18kk poika) Koiran hankintaa mietin pitkään. asun yksin, onko minulla aikaa, jaksanko harrastaa koiran kanssa, onko vara ruokkia koiraa, onko mahdollisesti tulemassa lapsia 10- vuoden sisällä, sillä aikana, kun koira asuu kanssani.

        Koiran, niinkuin lapsenkin saa opetettua elämään sulassa sovussa. Mutta jos oira on ollut kiertolaisena, vaikka onkin ollut hyvä koti, miksi se on uudelleen laitettu kiertoon? oletteko varmoja että pärjäätte sen kanssa? koira kärsii henkisesti siitä, ettei sillä ole pysyvää perhettä, joka pärjäisi sen kanssa.

      • Jardy
        ????? kirjoitti:

        Kiitos vaustauksesta joka vastasi kysymykseeni! Edelleenkin minä yritin puhua mieheni ympäri monet kerrat olla ottamatta sitä koiraa!!! joten älkää siitä mulle jaksako valittaa!! ei ole mun päätettävissä!! Mieheni lupasi antaa hyvän kodin ja riittävästi liikuntaa ja muuta!

        Voih eih. Tekeekö mies päätöksen yksipuolisesti kuulematta sinua lainkaan!? Onko teillä minkälainen tasa-arvo kotona, mietin...toinen päättää, toinen myötäilee, vaikka pelkää. Kyse on vaativasta ja aktiviteettia vaativasta eläimestä, jolle oikeasti pitää antaa jatkuvasti virikkeitä ja olla ahkera ulkoiluttaja. Toivottavasti harrastajat saatte kysyjän vakuuttuneeksi siitä, että mitä ison aktiivisen koiran ottaminen todella perheeseen tarkoittaa. Hyvissä käsissä se tuo varmasti paljon iloa...mutta siinä on ensisijaisesti sitten kasvatettava myös lapsesta hyvä ja koiraa arvostava ystävä.

    • 8kertaa

      dopperi on jees,muttaei osaa kertotaulua....

    • Sussex spaniel

      Dobermanni on saanut pahan maineen samasta syystä kuin esimerkiksi susi: tarinoissa, saduissa, leffoissa ym. sitä on käytetty paholaisen roolissa. Lisäksi dobermanni oli aikoinaan äärimmäisen aggressiivinen, suojeleva, hallitseva ja epäluuloinen, mutta koiranäyttelyt ja jalostus ovat saaneet siitä paljon sopeutuvaisemman, sosiaalisemman ja paremmin nyky-yhteiskuntaan soveltuvan. Silti monet yhä pelkäävät dobermannia. Oikeastaan dobermanni on vaativa rotu, eikä sovi aloittelijan koiraksi. Se on yleensä lapsirakas, mutta kannattaa silti totuttaa lapsiin jo pentuna, kuten kaikki rodut. Oikein kasvatettuna ja koulutettuna dobermanni on oikein rakastettava, mutta koulutuksessa on oltava tarkkana, sillä rotu on jalostettu suojelemiseen ja vartioimiseen. Jos koulutus on ollut määrätietoista ja oikean tyylistä, nämä taipumukset (suojelu/ vartiointi) tulee koiran mieleen vain tarpeen vaatiessa. Aikuista koiraa ei kannata ottaa lemmikiksi, jos ei tiedä sen elämänkaaresta, luonteesta, koulutuksesta ja kasvatuksesta. Viisainta on hankkia dobermanni, jonka voi itse kasvattaa pennusta lähtien. Tällöin voi varmistaa, että koirasta tulee juuri elämäntyyliisi sopiva, mutta koulutuksesta kannattaa keskustella rodun harrastajan kanssa ja koulutuksessa on oltava määrätietoinen. On myös tärkeää, että dobermannin vanhemmat ovat hyväluonteisia. Jos tavoittelemanne dobermanni on aijempien omistajien mukaan vaatimuksenne täyttävä, ei ole syytä pelkoon. Jos koira on vaikka vieraita koiria kohtaan ärhäkkä, sen koulutus on mennyt pieleen. Dobermannin tulee olla tottunut muihin koiriin ja vieraisiin ihmisiin, ja se on osattava motivoida tottelemaan, jos siitä haluaa ihanan, kaikille ystävällisen kotikoiran. Dobermannin sukupuolten välinen käytösero on huomattava, sillä nartut ovat uroksia selvämpi helpompi totuttaa lapsiin, muihin koiriin ja ovat yleensäkin tottelevaisempia. Se, että koira ei ole ollut ketään kohtaan ärtyisä, ei tarkoita sitä, että sen kanssa ei tule mitään ongelmia. On tärkeää, että koira (tietty yksilö) on teille tuttu, eikä pelkästään sen rotu.
      T: Sussex spaniel

      • Curious911

        Kertokaa joku mistä doberman rotu tulee?
        onko se johonkin tiettyyn tarkoitukseen kehitetty?

      • Sussex spaniel
        Curious911 kirjoitti:

        Kertokaa joku mistä doberman rotu tulee?
        onko se johonkin tiettyyn tarkoitukseen kehitetty?

        Dobermannista saa hyvää tietoa googlen wikipediasta, jos hakusanaksi laittaa dobermanni tai doberman. Vilkaiskaa wikipediasta tietoa dobermannista.
        T: Sussex spaniel

    • jatnu

      Tuliko teille doberman? Miten hurisee sen kanssa? Toivottavasti luit saamasi vastaukset kysymykseesi hyvin. Sinun epäilevä kantasi oli erinomainen. Miehesi vaikuttimet olisi pitänyt selvittää. Sussex spanielin vastaus oli erinomainen. Kahden dobermanin kokemuksella yhdyn paljolti hänen vastauksiinsa mutta vastaisin nyt: Toivottavasti ette ottaneet 2 vuotiasta koiraa. Dobermannit on kasvatettava "silkin pehmein hanskoin". Yksikin lyönti tai potku voi koiran pilata. Sitä, mitä koira on kokenut te ette voi tietää 2-vuotiaastanne. Hyvä sääntö myös on: ensin lapset, sitten koira! Sillä tässäkin tapauksessa on hyvin ennustettavissa, että lapsen tulon jälkeen koira lähtee...mikä on surullista

      • Dobermannit osaavat olla ihania ja killtejä koiria! Jos ne on koulutettu hyvin ne eivät hyökkää lapsien päälle tai jotain sellaista. Meidän perheesämme on olllut melkein aina dobberi ja minä olen nyt 13 vuotta vanha joten kun synnyin perhessä oli jo dobberi ja kissoja.

        Kun siskoni oli pieni hän alkoi mennä kohti autotietä mutta meidän dobermannimme meni sen perään ja kantoi sen takaisin vanhempieni luo. Se dobermanni oli ihana mutta se kuoli :(

    • huldas

      Uskon jos pidätte koirasta hyvää huolta ja annatte sille rakastavan kodin, niin koira kiintyy teihin varsin nopeasti. Perustottelevaisuus on koiralle kuin koiralle tarpeen ja tekee elämästä koiran kanssa mukavan. Jos koira kiintyy teihin ja kun teille pienokaisia syntyy niin ottaa lapset yhtälailla lauman jäseniksi ja varmasti voitte luottaa ettei tee lapsille mitään. Mutta jos koira vaikuttaa aluta asti hankalalta ja yhteieloa ei rupea syntymään, niin ottakaa todellakin tuohon helpdeskiin ja sen pitäjään yhteyttä niin koiralle saadaan sen tarpeisiin vastaava koti.

    • D0PPERI

      JA OTTAKAA SITTEN SE DOBBERI...JA NIMENOMAAN PENTU JA MIELUUMMIN VIELÄ NARTTU. SE ON UPEA KOIRA, MUTTA PANKAA ASIAT TÄRKEYSJARJESTYKSEEN...MUUTEN TULEE ONGELMIA. TÄÄ SETÄ TIETÄÄ NÄÄ KOIRA-ASIAT. ON KOKEMUSTA.

    • Nami-Namikoira

      Olen tässä lueskellut "kauhu-juttuja" dobbermannista ja naurannut niille kuin sekopää! Ne eivät todellakaan pidä paikkaansa! Kuule, dobbermanin luonne, ja sen "vaaraallisuus" sun muut jutut johtuvat sinusta itsestäsi tai miehestäsi (kumpi nyt tämä "pääkasvattaja" onkaan). Tämä koira on kiltti kuin mikä. Olen aina ajatellut niin että koira ei ole alkuperäjään vaarallinen eikä hullu, sinun pitää "tehdä" eli kasvattaa se millaiseksi itse haluat. Jos vaikka ekana päivänä sinä hoitelet lapsia, sillä välin miehesi hoitaa koiraa ja toisena päivänä toisippäin. Eli jaatte tytöt. Ja kuule, ne lapset varmasti innostuvat siitä koirasta. Lapset kasvattavat koirasta kivan ja leikkisän, ja yleensä monetkin koirat tulevat toimeen lasten kanssa. Ja tämähän koira onkin sellainen tapaus, että se tarvitsee paljon aktiivista liikkumista, niin mitä haittaa siinä on, jos lapset pitävät hauskaa sen kanssa. Mullakin on Dobbermani nimeltä Nami ja se on ihan samanlainen kuin mä! Älä nyt niitä suomi24:n "kauhu-juttuja" lue, tai älä ainakaan usko, siitä koirasta tulee mitä itse haluat, kunhan miehesi tai sinä sen oikein koulutat :D (kannattaa muistaa myös pitää vahvaa, mutta hyvää kuria)

      Ps. Kandee ostaa pentu ihan heti, se on helpompi kouluttaa ja kasvattaa mimmoiseksi haluaa.

    • Rakas koirani

      VOI EI!
      ja miksi sanotaan että on luonne vikaisia dobbeja.. koska omistajat eivät tunne koiraansa!

      Meijän toope on maailman ihanin koira koska olemme osanneet kasvattaa sen ja komentaa sitä!
      Dobet on todella kovia pomottamaan se ei ole kultainen noutaja.

      • Dobberinarttu 2v

        Ei ole luonnevikaisia koiria vain luonnevikaisia koiranomistajia.

    • pelko ja perehtymine

      Pahinta aloittajan tilanteessa on se, että pelkää koiraa!
      Koira huomaa, että alat perääntyä ja välttelet ja arkailet, siitä se ongelma sitten alkaa jos on alkaakseen. Kun koira huomaa, että pelkäät niin annat sille syyn osoittaa omaa hmm johtajuuttaan.

      Koskaan ei pidä ottaa aikuista dobberia jos pelottaa jo etukäteen, eikä näköjään ole minkäänlaista kokemusta elävästä dobberista.

      Meillä on ollut dobbereita ja seurakoiria. Ainoat koirat, jotka on lapsille murisseet tai yrittäneet jotain ihmistä näykätä ovat seurakoiria. Tässäkin syynä se, että seurakoirilta ei vaadittu sitä käytöstä mitä dobbereilta.

      Voihan aloittajalla hyvinkin käydä mutta tuollainen pelko jo etukäteen, ei hyvää lupaa. Sekään ei ole hyvä, että mies pärjäisi koiran kanssa mutta sinä sitten olet yksin ja kenties lasten kanssa kotona ja pelkäisit kahta kauheammin.

      • tjaaauu

        Ai tämä olikin jo pari vuotta vanha juttu...silti aina hyvä näitä pohtia. Joku varmaan tälläkin hetkellä miettii josko ottaisi dobberin. Apulassa on aina aikuisia dobbereita myynnissä.

    • kati----

      juu on pari vuotta vanha juttu :D itse otin n. 3kk sitten apulan kautta justiinsa dobberi uroksen. Riskinsä aina, kun kyseessä jo 9-vuotias vanha herra, mutta kokemusta rodusta on ihan mukulasta asti, jotenkin en osaa pitää sitä millään muotoa pelottavana :D Otin lähinnä siksi että herra saisi edes eläkepäivikseen hyvän kodin eikä joudu kiertolaiseksi, tai tuskimpa sitä kukaan olisi enää ottanut kun noin vanha. Tai sitten olisi kun onhan se "typätty ja komea", eli juurikin egon jatkeeksi.
      Ihmettelen vaan miten joku on voinut luopua noin kiltistä koirasta. 9-vuoden jälkeen ei enää kuulemma riittänyt aika. Ja annettiin ilmaiseksi ja paperittomana, tutkin koiraa paremmin ja löysin kuin löysinkin herran korvasta tatuoinnin. Eli missä mahtaa olla paperit, ja mitkä loppujen lopuksi onkaan luopumisperusteet, koska koira on fyysisesti hyvässä kunnossa ollakseen noinkin vanha. Mutta joo, kommentoin tuohon pari vuotta vanhaan juttuun, älä ota koiraa, varsinkaan jos pelkäät etkä tunne rotua.

    • sakemannin omistaja

      Vanha juttu ja oispa kiva tietää miten kävi..Ottiko ap koiran ja miten yhteiselo on sujunut? Koiraa ei voi eikä saa pelätä, jos sellaisen ottaa (oli rotu mikä hyvänsä). Siitä seuraa johtajuusongelmia lähes sata varmasti. Tuttavallani oli doppereita ja sen jälkeen otti sakemannin ja kehui aina miten helppo sakemanni oli dopperiin verrattuna. Dopperi on upea, mutta vaativa koira kaikin puolin.

    • mamman kullat

      Aivan totta. Dobberi on mahtava koira. Itselläni oli niitä kaksi, uros ja narttu. Uros siirtyi Sateenkaarisillalle 11v. 1kk 2004 ja narttu 11 v.3 kk. 2007. Eikä päivääkään mene, ettenkö muistele ja kaipaa heitä!!!

      Kasvattajamme sanoi, että alle vuoden ikäiseksi dobberia kasvatetaan "rajat ja rakkautta", sitten vasta koulutetaan. teimme näin ja meillä oli upea parivaljakko. Luulen että dobberini jäivät nyt näihin kahteen. Koskaa ei pitäisi sanoa, ei koskaan... mutta luopuminen on julmaa!

      Koiratta en enää kuitenkaan osaa olla, niinpä vaihdoin rotua. Sekarotuinen narttu turvakodista, karjalankarhukoirauros löytökoirakodista. Upeita yksilöitä ovat hekin. Mutta erilaisia!

    • toopelo

      Tod.näk. ottivat koiran ja laittoivat taas kiertoon, kun ei ollut pokkaa tulla kertomaan miten kävi........

    • koira4

      Ei tarvitse pelätä ..Mulla ei ole lapsia mutta meillä käy lapsia ja meidän koiran häntä vain heiluu. tästä rodusta puhutaan paljon perätöntä skeidaa.

      • clarma

        Kyllä, kauas on tultu alkuaikojen jalostustavotteista.
        Itte otin ensimmäisen dobberin suojeluharrastusta varten 16-vuotiaana jo ja siitä piti sitten vääntää kättä vanhempien kanssa. Että eikö mielummin vaikka sakemanni kun ne dobberit on sellasia...

        Noh, meni sitten pari vuotta ja faija kuhnutteli sitä olkkarissa todeten "oon kyllä aika pettynyt suhun kun sähän oot tollanen puudeli vain."

        =D

    • kokenut2

      Doberman on hieno koira, tarvitsee isännän ja opettajan mutta on ehdottoman lojaali perheelleen eikä lapseesi koske ikinä kukaan vieras, siitä se pitää hyvän huolen. Se on leikkisä ja lempeä ja tarvitsee paljon liikuntaa.

      • hiukan mietityttää

        Mites kun vieraita kylässä ja lapset leikkii painimis leikkejä,tai jos vieras haluaa lapsukaista pitää sylissä tai kannella?
        Onko turvallista ottaa lapsille hoitaja kotiin,vanhempien poissa olon ajaksi?

      • Ajattelen
        hiukan mietityttää kirjoitti:

        Mites kun vieraita kylässä ja lapset leikkii painimis leikkejä,tai jos vieras haluaa lapsukaista pitää sylissä tai kannella?
        Onko turvallista ottaa lapsille hoitaja kotiin,vanhempien poissa olon ajaksi?

        Lähtökohtaisesti sanoisin, ettei lasta ja koiraa pidä jättää koskaan ilman valvontaa. Koira voi myös tulkita väärin lasten väliset tilanteet, tai koiran näkökulmasta ne näyttävät erilaisilta. En myös antaisi koiraan tottumattoman vieraan lapsen olla miten sattuu koiran lähellä.

      • herkku11
        Ajattelen kirjoitti:

        Lähtökohtaisesti sanoisin, ettei lasta ja koiraa pidä jättää koskaan ilman valvontaa. Koira voi myös tulkita väärin lasten väliset tilanteet, tai koiran näkökulmasta ne näyttävät erilaisilta. En myös antaisi koiraan tottumattoman vieraan lapsen olla miten sattuu koiran lähellä.

        Hieno kommentti sinulla,olen katsellu videoita tobesta,kauhulla katsonu kuinka tyhmiä vanhemmat ovat.Dobberi on hieno uskollinen yhden ihmisen .minulla on ollu 20 v dobbereita,määrätynlainen arvaamattomuus on .kaikki pieni kiinostaa kovasti.että näin

    • ...?

      Dobermann on Ainoa rotu, joka ns. t e h t y muista roduista. Se EI SOVI ihmiselle, jolla ei ole sille tarpeeksi aikaa=> juoksuttaa sitä pari tuntia päivässä, seurustella sen kanssa, aktivoida sen aivoja... :novoi

      Dobermann tarvitsee tiukan HALLINTAKOULUTUKSEN, jotta sitä voi juoksuttaa vapaana.
      Dobi nimenomaan tarvitsee! VAPAANA juoksemista -metsässä, jossa se saa toteuttaa Canis Familiaris-lajiin kuuluvana hajuaistinsa hyödyntämistä. Koirapuistoilu ei riitä dobermannin juoksemishalun tyydyttämiseksi. :tietaja

      Dobermanniin on risteytetty ajavia metsästysrotuja, mikä yllättää jokaisen ekan dobberin omistajan.

      Dobermann on myös luontojaan herkästi haukkuva vahtikoira, mikä rajoittaa sen kerrostalossa/rivitalossa pitämistä.

      Dobermannille ei myöskään riitä, jos sen kanssa "touhutaan" puoli tuntia päivässä, mutta se saa muuten olla ns. jouten...ilman ihmisen seuraa/virikkeitä.

      Dobin luonne-ero voi tulla myös kokeneellekin palveluskoiraihmiselle yllätyksenä; dobi ON ja pysyy ns. Outona Oliona pk-rotujen parissa. Kummallisempaa otusta tuskin löytyy.

      JÄTÄ dobermann rotuna väliin, jos sinulla ei ole sille aikaa tai haaveilet salamannopeasti käskyjäsi tottelevasta koirasta. Dobermann ei ole sellainen, eikä sen tarvitsekaan olla!

      Dobi tarvitsee omistajakseen Tarpeeksi Hullun ihmisen -silloin sen kanssa kyllä pärjää; NORMIT älkööt vaivautuko dobermannin pariin.

      • Normit älkää vaivautuko ;)

        Joo, täytyy kyllä sanoa muistakin pk-roduista kokemuksia omaavana, että onhan se aika erikoinen paketti. Yks asia mikä varmasti yllättää monen, on yleisesti ottaen perusdobberin energiataso ja sehän ei ole sitten pienimmästä päästä.

        Mutta onko oikeasti mitään estettä saada dobberista salamankin nopeasti totteleva ?
        Kun olin aikani omani ekan sellaisen kanssa sekoillut ja tehnyt kaikki (!) virheet, lopputulos oli erittäin ohjattava ja kuuliainen koira. Mutta oliko se helppoa ?
        EI TOD:

    • ...?

      ^ Ei sille ole estettä!
      Tarkoitin sitä että se ei automaattisesti tyhjästä ala tottelemaan :)

      Huonosti muotoiltu.

    • 72 v.

      Olen hoitanut juuri sen ikäistä poikani dobermannia. Koira pitää kaikista koirista sukupuoleen katsomatta ja myös ihmisistä. Koira ei hauku juuri ollenkaan, vain kun vesikuppi on tyhjä tai haluaa ulos. Pitää hieronnasta yli kaiken ja haluaa olla ihmisen lähellä, jopa sylissä. Ainakaan tämä koira ei ole vaarallinen. Ihan pieniä lapsia meillä ei ole ollut, mutta sen ystävä on tosi pieni koira, jonka se antaa laitta tassunsa kuonon päälle. En ole mikään koiraihminen ja pelkäsin ennen koiran tuloa. nyt sanoisin, että se on vaaraton, viisas, sosiaalinen ja ihana koira.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5219
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3430
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      298
      2822
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      55
      2618
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      169
      2294
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2109
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1835
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe