tarttuuko

Jos koiralla jäänyt rokotukset tai madotukset väliin, niin voiko koirasta tarttua jotain loisia ihmiseen?
6601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei ne loiset tartu ihmiseen, vaikka koiralla olisikin loisia. Todennäköisesti ei edes ole. Ainoastaan hyvin pienet lapset saattaisivat syödä siivottomassa taloudessa koiran jätöksiä ja saada loistartunnan, mutta ei muuten. Koiran nuolemista ne eivät tartu. Koirat on rokotettava koiran itsensä terveyden takia. Koiran sairaudet, joihin koira rokotuksella suojataan, eivät tartu ihmiseen. Poikkeuksen tekee rabies(vesikauhu), joka siirtyy sairaasta eläimestä pureman välityksellä kaikkiin nisäkäisiin, eli myös ihmiseen.

Äänestä
  • madot saattavat tarttua koirasta ihmiseenkin. Riippuen tietenkin mikä mato kyseessä. Leviävät munina vaatteisiin ja sieltä kautta sitten siirtyvät suuhun ja suolistoonkin jossa munivat lisää ja tulevat yön aikana lakanoille josta kiertokulku jatkuu. Kannattaa madottaa joskus ihmisetkin jos epäilee tartuntaa. Matolääkettä ihmiselle saa Apteekista.

    Äänestä

  • että nuo kirjoitti:

    madot saattavat tarttua koirasta ihmiseenkin. Riippuen tietenkin mikä mato kyseessä. Leviävät munina vaatteisiin ja sieltä kautta sitten siirtyvät suuhun ja suolistoonkin jossa munivat lisää ja tulevat yön aikana lakanoille josta kiertokulku jatkuu. Kannattaa madottaa joskus ihmisetkin jos epäilee tartuntaa. Matolääkettä ihmiselle saa Apteekista.

    ne madot voi tarttua ihmiseen. Ihan huu haa uskomusta, ettei koira voisi mitään ihmiseen tartuttaa.

    Äänestä

  • että nuo kirjoitti:

    madot saattavat tarttua koirasta ihmiseenkin. Riippuen tietenkin mikä mato kyseessä. Leviävät munina vaatteisiin ja sieltä kautta sitten siirtyvät suuhun ja suolistoonkin jossa munivat lisää ja tulevat yön aikana lakanoille josta kiertokulku jatkuu. Kannattaa madottaa joskus ihmisetkin jos epäilee tartuntaa. Matolääkettä ihmiselle saa Apteekista.

    Jotenkin kertomanne mato kuulostaa kihomadolta, joka ei todellakaan ole sellainen loinen, joka esiintyisi(eläisi) koirassa. Kylläkin pienillä lapsilla on tätä matoa, ja se siirtyy yöllä munimaan peräaukon ulkopuolelle ja leviää kuvailemallasi tavalla, jolloin koko perheen ihmisporukka on matolääkittävä.

    Äänestä

  • jutut kyllä kirjoitti:

    Tuossa vielä kysymys ja vastaus:
    http://igs.kirjastot.fi/iGS/kysymykset/haku.aspx?word=Infektiot

    Äänestä

eli vesikauhu on tappava tauti ja tarttuu kaikkiin tasalämpöisiin, myös ihmisiin ja toisiin nisäkkäisiin. Toinen on ekinokokkoosiloinen, joka häädetään matolääkkeillä. Suomessa ei yleensä käytetä ekinokokkoosimatolääkitystä sillä sitä ei ole (vielä) täällä, ainakaan virallisesti. Vaarana ovat lähinnä väärennetyillä todistuksilla Suomeen tuotavat ja salakuljetetut koirat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmiseen kirjoitti:

Jos koiralla jäänyt rokotukset tai madotukset väliin, niin voiko koirasta tarttua jotain loisia ihmiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu