sattui taannoin tilanne.. opetin pennulle "viereen" käskyä kiertäen ja vanhempi koira oli yllättäen huomaamattani tullut taakseni, jolloin vahingossa huitasin sitä rennolla kädellä kuonoon. pelästyi aika tavalla molemmat. tilanne selvitettiin rauhoittamalla koira ja rapsuttelemalla paljon.
tämän jälkeen on koulutus menny päin ***. heti kun avataan herkkukaappi ja koira vaistoo et nyt alkaa koulutus, luikahtaa tämä sängyn alle. sieltä sit murheellisena katselee ku pennun kanssa leikitään. on yritetty rohkaista ja saa herkun aina kun tulee silloin pois sängyn alta.
ulkona koulutus onnistuu hihnassa ihan innolla. ei osoita merkkejä et se olis epämiellyttävää. myös "viereen" käskyä on tehty ulkona yli-innokkaasti kehuen. sisällä "viereen" sana on kirosana, eikä sitä olla sisällä enää sanottukaan.
olenko jo nyt tehnyt koulutuksessa jotain väärin (lukuunottamatta typerää huolimattomuuttani josta kaikki alko) ja miten saisin koiran luottamuksen palautettua, että koulutus voisi taas onnistua? koira on vasta 2v, herkkä ja toisinaan arka. agilityyn meno oli suunnitelmissa koska koira on kaikista esteistä ja tekemisestä aina nauttinut.
itse olen jo aika neuvoton mitä pitäisi tehdä. suututtaa kun teki huolimattomuuttaan ison virheen!

Vastaukset 2
Vanhimmat
tapahtui siinä, kun ensinnäkin säikähdit asiaa itse ja sen jälkeen teit asiasta vielä ison numeron rapsuttelemalla koiraa kovasti. Koirahan kokee nyt, että tässä tapahtui jotain aivan järkyttävää, kun laumanjohtajakin on noin säikähtänyt ja surkuttelee minua raukkaa. Koiraa ei kannata kasvattaa pumpulissa. Jos koira säikähtää jotain, pysy sinä aina rauhallisena, ole kuin et huomaisikaan. Näin koira oppii, että ei tuossakaan ole mitään pelättävää, ei edes mitään huomion arvoista. Pikkuisen läpsäisin, harmi, mutta ei se mitään jne.
Nyt ei kannata kiinnittää liikaa huomiota tähän sängyn alle piiloutumiseen, sillä koira oppii aika nopeasti, että näin vien tässä koulutustilanteessa huomion ja saan surkuttelua. Voit kokeilla koiralle "siedätyshoitoa", mutta ole johdonmukainen.
Ota molemmat koirat samaan tilaan. Käske nuorempi koira maate tiettyyn paikkaan (jos ei pysy, laita remmillä kiinni). Aloita pitämällä vanhemmalle koiralle pieni koulutushetki, jossa kehut ja palkitset runsaasti. Ihan lyhyesti riittää. Siirrä sitten vanhempi koira paikalle (kytke kiinni, jos tarvetta) ja aloita nuoremman koulutustuokio. Älä kiinnitä vanhempaan koiraan enää huomiota. Olisi hyvä, jos koira saisi seurata koulutusta aluksi kauempaa ja kerta kerralta lähempää. Sisällä tämä on tietysti vaikeaa, mutta mikä estää menemästä ulos. Tärkeää on, että koira on kytketty paikkaan, jossa se on sivussa, mutta ei kuitenkaan piilossa. Seinän vieressä on esim. ihan hyvä paikka. Kun paikka ja rutiini on aina sama, koira kokee olonsa turvalliseksi.
Jos koira on pehmeä niin noin voi käydä. se rapsuttelu varmasti pahensi tilannetta. Unohda se nyt sinne sängyn alle siellä sisällä ja unohda myös se treeni joka ei onnistu. Jos ulkona onnistuu niin hyvä. Tee sisällä sen koiran kanssa jotain muuta mistä se pitää. Ei kai sitä viereen sanaa nyt sille tarvitse edes koko aikaa hokea.
Miten muuten edes onnistut treenaamaan kahden koiran ollessa samassa tilassa?
Ei onnistu meillä vaan koirat ovat yksi kerrallaan vuorossa, toinen on toisessa huoneessa.
Enkä kyllä näe itse oikeastaan mitään järkeäkään siinä että innokas vanhempi koirani joutuu katsomaan pienessä tilassa kun puuhaan pennun kanssa. Parempi että saa rauhassa tehdä kaikki.