Kuulo

5.n kk jätti pentumme kuulo on aivan hukassa, kun tulee toinen koira.
Silloin lähdetään kun ohjus ja kiellot menee kuuroille korville.
Tänään jo otsasuoni pullistui, kun se samalla ohimennen hyppi pienen mukulan nurin, vaikka varsin hyvin tietää, että hyppiminen on kielletty.
Miten helk...ssa saan sen pysymään omalla pihalla naapurin koirasta huolimatta ja olemaan hyppimättä vieraita ihmisiä vasten?
Tonttiakaan ei viitsisi aidata, kun lääniä on hehtaarin verran.
5282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

isäntä ja koira.!Myy OTUKSES.!

Äänestä

5 kk pentu on ensinnäkin todellakin vielä pentu. Ei voi ajatella, että koira toimii kuin ajatus ja opit pysyvät päässä. Opittuja asioita tulee kerrata ja vahvistaa.

Tuo aitaamisen laiskuus on kyllä yksi ongelma, joten asennetta kannattaisi muokata.
Olet kuitenkin vastuussa koirasi toimista, sinun tehtäväsi on paitsi suojella koiraasi niin suojella myös muita ihmisä koiraltasi.

Netissä on hyviä sivuja, joilta voi etsiä toimivia vinkkejä. esim. www.kumikana.org voisi tarjota teille joitain hyviä harjoituksia.

Koira oppii kyllä ohittamaan toiset koirat ja ihmiset. Samoin koira oppii olemaan huomioimatta vastaan tulevat koirat.
On syytä huomoida, että koirasi on omalla tontillaan, omalla reviirillään jota se varmasti puolustaa. Onko kyseessä joku vahtiviettinen rotu?

Koiran koulutuksessa tarvitaan johdonmukaisuutta, toistoja ja kärsivällisyyttä. On myös huomoitava koiran ikä, rodunomaiset piirteet ja pehmeystaso.

Jos se aidan rakentaminen on liian vaivalloista, niin onko mahdollista tehdä tarha (riittävän iso sääsuojineen, jos koira on siellä paljon) koiralle? Tarviiko koiran koko tonttia hallita?

Ongelmia tuosta pihasta karkailusta, ihmisiä vasten hyppimisestä, toisten koirien jahtaamisesta tulee taatusti. Joten vielä kerran, vastuu on sinun.

Koirasi kuulossa ei ole mitään vikaa, pohjimmiltaan kyse on laumanjohtajuudesta.
Koiralle sinun on turha raivota, se toimii sisäisen mallinsa mukaan. Näkymättömiä aitoja on olemassa, mutta ei tuon ikäiseltä voi odottaa rajan sisällä pysymistä.


Tuo edellisen kirjoittajan kommentti on sinänsä asiaton, mutta siellä piilee totuuden siemen. Todellisena uhkana on koiran menetys, valitettavasti. Tarpeeksi monta lasta/aikuista nurin juostuaan tai jonkun ohikulkevan koiran kimppuun käytyään syyttävät sormet osoittavat sinuun.

Äänestä
  • Ei aavista miten koiran kanssa käy jos tavat ei muutu.!On ilmeisesti nuori ja koira on ensinmäinen.!!! Koiralla ei ole isäntää on minun näkemys.?!Eli koira on aivan"tuuliajolla"Ei voi edes neuvoa muuta kuin Myy otukses.Minulla oli dobermanuros. See seuras minua kuin varjo.Ei päästänyt hetkesikään silmistään minua.Ei tarvinnut olla kytkettynä muutaku sen vuoksi et ihmisiä pelotti ulkonäkö ja et on irti.Toiset koirat ei kiinnostanu jos niitä vastaanki ulkoillessa sattu tulemaan.Opetin koiralle "voimasanan EI" joka tarkoitti välitöntä paikallanoloa eli silloin oli kaikki kielletty.!Opetin myös et käskystä tehdään haetaan palloa vedetään narua kaivetaan maata tai jotain.!Sattu kerran et olin Kaisanimessä asuntovaulla.Tulin aamulla vaunusta ulos ja touhusin jotain siinä!Katsahin et mitä koira"istuu ja tuijottaa"Meinasin saada SYDÄRIN!! 10m päässä istui JÄNIS ja tuiotti takasi.Silloin oli EI sana herkässä.Koira odotti Kiinnisanaa jonka tunsi.Olis ollu ILTASANOMILLE hyvä otsikko.Doberman ajoi jänistä keskellä helsinkiä.!!!! Hiki tulee vieläkin pelkästä ajatuksesta. Eli koiralla pitää olla isäntä jota se "palvoo"tai sinnepäin.!

    Äänestä

  • ALOITTAJA kirjoitti:

    Ei aavista miten koiran kanssa käy jos tavat ei muutu.!On ilmeisesti nuori ja koira on ensinmäinen.!!! Koiralla ei ole isäntää on minun näkemys.?!Eli koira on aivan"tuuliajolla"Ei voi edes neuvoa muuta kuin Myy otukses.Minulla oli dobermanuros. See seuras minua kuin varjo.Ei päästänyt hetkesikään silmistään minua.Ei tarvinnut olla kytkettynä muutaku sen vuoksi et ihmisiä pelotti ulkonäkö ja et on irti.Toiset koirat ei kiinnostanu jos niitä vastaanki ulkoillessa sattu tulemaan.Opetin koiralle "voimasanan EI" joka tarkoitti välitöntä paikallanoloa eli silloin oli kaikki kielletty.!Opetin myös et käskystä tehdään haetaan palloa vedetään narua kaivetaan maata tai jotain.!Sattu kerran et olin Kaisanimessä asuntovaulla.Tulin aamulla vaunusta ulos ja touhusin jotain siinä!Katsahin et mitä koira"istuu ja tuijottaa"Meinasin saada SYDÄRIN!! 10m päässä istui JÄNIS ja tuiotti takasi.Silloin oli EI sana herkässä.Koira odotti Kiinnisanaa jonka tunsi.Olis ollu ILTASANOMILLE hyvä otsikko.Doberman ajoi jänistä keskellä helsinkiä.!!!! Hiki tulee vieläkin pelkästä ajatuksesta. Eli koiralla pitää olla isäntä jota se "palvoo"tai sinnepäin.!

    No jos tuuliajolla ollaan tuon kohdan tottelemottumuudessa niin myyn koiran pois.
    käymme TOKO:ssa viikottain ja muulloin koiran kanssa ei ole ongelmia, ikävää vain kun se haluaa leikkiä naapurin koiran kanssa.
    Tiedän, että puhutte asiaa ja siihen neuvoja kysyin, mutta unohtakaa koko juttu

    Äänestä

  • ajatus ? kirjoitti:

    No jos tuuliajolla ollaan tuon kohdan tottelemottumuudessa niin myyn koiran pois.
    käymme TOKO:ssa viikottain ja muulloin koiran kanssa ei ole ongelmia, ikävää vain kun se haluaa leikkiä naapurin koiran kanssa.
    Tiedän, että puhutte asiaa ja siihen neuvoja kysyin, mutta unohtakaa koko juttu

    Täältä aina löytyy niitä, jotka tietävät kaikesta kaiken (siis luulevat tietävänsä), koska juuri heidän koira on toiminut haluamallaan tavalla. Jos, joku kysyy apua, niin hänet tyrmätään ja esim. kehoitetaan "myymään koira" kuin annettaisiin hyviä vinkkejä koiran kouluttamiseen. Mutta, ajoittain onneksi fiksujakin kommenttaja tulee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hukassa 8/ kirjoitti:

5.n kk jätti pentumme kuulo on aivan hukassa, kun tulee toinen koira.
Silloin lähdetään kun ohjus ja kiellot menee kuuroille korville.
Tänään jo otsasuoni pullistui, kun se samalla ohimennen hyppi pienen mukulan nurin, vaikka varsin hyvin tietää, että hyppiminen on kielletty.
Miten helk...ssa saan sen pysymään omalla pihalla naapurin koirasta huolimatta ja olemaan hyppimättä vieraita ihmisiä vasten?
Tonttiakaan ei viitsisi aidata, kun lääniä on hehtaarin verran.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu