Bodom Gatekeeperit

haluavat oman disinfonsa koko ajan näkyviin. Miksi? Kenen puolesta tai käskystä he toimivat?
Tietyt aihepiirit Bodomiin liittyen halutaan pitää pimennossa. Samalla halutaan tuoda esiin NG:tä syyllistäviä keksittyjä tarinoita.

Murhainfo toimii tuon em. disinfon levityspaikkana. Mikä taho on tuon paskanjauhannan takana? Vaikea uskoa, että on vain yksittäinen mielipuoli.
8464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Suomessa ei ole koskaan tapahtunut ulkopuolisen hullun tekemänä yhtään näin järjetöntä joukkosurmaa. Eikä tapahtunut nytkään.

Aina on motiivina loukattu ylpeys, intohimo, mustasukkaisuus ja useimmissa tapauksissa kuten tässäkin, viina.

Homma karkasi nuoren kuumaverisen miehen kädestä vaan tässä tapauksessa.

Epätoivon tunteina teon jälkeen surmaaja teki kaiken sen mitä jo ennestään paikalla olleelta ystäviensä surmaajalta saattoikin odottaa eli epätoivoisen lavastusyrityksen.

Kellään muulla ei ollut syytä yrittää peitellä tekosiaan ja hääriä paikalla. Hulluinkin psykopaatti olisi poistunut rannalta vauhdilla. Tähän ei tällä tekijällä ollut mahdollisuutta.

Kukaan muu ei olisi niin kylmäverinen että alunalkaenkaan saisi päähänsä hyökätä neljän itselleen tuntemattoman nuoren kimppuun edes ilman kunnollista asetta.

Teossa ei ole mitään epäselvää, syyllinen saatiin lopulta kiinni mutta laki oli hänen puolellaan. Poissulkemalla kaikki muut mahdolliset tekijät, nykyaikainen rikostutkimus päätyi todennäköisimpään.

Laissa määritellyllä tavalla syyllisyyttä ei voitu oikeuden hölmöilyn vuoksi todistaa.

Sen sijaan terveellä järjellä ja selkeillä todisteilla jokainen tietää kuka on syyllinen.

Oikeus tekee mokia joka ikinen päivä. Tämä moka oli vain yksi niistä. Käräjäoikeus on tässä maassa erittäin suuri yksisilmäinen vitsi.

Murhaaja ei ole syytön vaikka mainio käräjäoikeutemme ei muuhun pysty.

Nuorena voi tapahtua testosteronia pursuavalle miehenalulle impulsiivisia purkauksia joiden seuraukset pahimmillaan voivat olla tällaisia.

Itse olen jälkikäteen onnellinen etten nuorena hurjana miehenä humalassa kostonhimoissani saanut tiettyjä tyyppejä kiinni. Lusimassa olisin ehkä vieläkin. Tosin oma selkärankani ei olisi kestänyt syyllisyyttä vaan olisin tunnustanut välittömästi.

Äänestä
  • edellinen kirjoittaja. Varma tieto siitä, että AINA motiivina loukattu ylpeys jne, murtuu jo viiden sekunnin tarkastelun jälkeen. Kytäjällä ja Tulilahdessa, lukuisissa muissa rikoksissa on tuntematon tekijä, motiiviina oman reviirin suojelu, tai seksi, raha, huumeet, vanhat velat, jne jne.

    20% kaikista rikoksista tekijä ei kuulu lähipiiriin. Ulkona tapahtuneista, jos ryyppyremmit suljetaan pois, on tuo prosentti huomattavasti korkeampi. Aikaisemmista "telttamurhista" siis 100% näyttää olevan ulkopuolisen tekemiä, näin myös jos mukaan lasketaan vaikka Ruotsi.

    Mikähän tarve täällä on levittää väärää tietoa ja yrittää syyllistää Gustafssonia? Onko niin, että vielä on olemassa sisäpiiri, joka oikeasti tietää, mitä Bodomilla tapahtui? Nislin syyllistäminen valheilla olisi siis jonkilaista itsepuolustusta, jonka tarkoituksena olisi luoda kuva siitä, että juttu olisi jo ratkaistu.

    Äänestä

  • No mutta Aimo Lökman on palannut tällekin päivälle! Piukea Peräreikä, homobaarien väsymätön bailaaja!

    Onko se nyt Aippa tosi, että sinä itse et huomaa että tuokin litaniasi on pelkkää Musta Tuntuu-lätinää? Siis jotain mitä itse kuvittelet ja mille ei löydy minkään valtakunnan todisteita eikä näyttöjä, vaan se on täysin Tuhannen ja Yhden Yön satua.

    No, poljetaan nyt maanrakoon muutama tuosta vikinästäsi:

    "Poissulkemalla kaikki muut mahdolliset tekijät, nykyaikainen rikostutkimus päätyi todennäköisimpään."

    Millä tavalla poissuljettiin murhaaja x, ilallla rannalla oli väkeä kuin kauneimmat joululaulut tilaisuudessa, myöhään illalla soutelijoita ym, varhain aamusta jo satunnaisia kulkijoita, uimareita kalastajia ym.
    Millä tavalla poissuljettiin että yön aikana ja varhain aamusta ei olisi voinut olla kulkijoita?
    Entä millä tavalla "nykyaikainen rikostutkimus" sulki pois aikalaispoliisin aikanaan kuulustelemat ja epäilemät, Kilon motin väen ym? Sinähän Piukea olet toitottanut kuinka aikalaispoliisi oli varsinainen tunaripartio.

    "Sen sijaan terveellä järjellä ja selkeillä todisteilla jokainen tietää kuka on syyllinen. "

    Heh! Nyt sinä –aimo Peräpeili pääsetkin asiaan!
    Eli nyt sinun tilaisuutesi on luetella ne "selkeät todisteet" joita oikeus ei huomannut mutta sinä, kunnankamreeri Tyrnävältä, huomasit!
    Eli voit ne tähän luetella ja todistaa ne tietenkin.
    Oikeushan totesi mm. että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden todista että Gustafsson olisi tekojen takana.

    Toivottavasti et vielä ole tälle illalle lähtenyt bailaamaan että ehdit meitä kaikkia valaista:)

    Äänestä

  • G-rakki kirjoitti:

    No mutta Aimo Lökman on palannut tällekin päivälle! Piukea Peräreikä, homobaarien väsymätön bailaaja!

    Miksi joku muu olisi tehnyt?

    Miksi joku muu olisi kuskaillut kenkiä?

    Miksi joku muu olisi raahannut uhreja?

    Miksi Gusse liioitteli vammojaan?

    Miksi Gusse tunnusti 2-3 henkilölle?

    Miksi rikostutkijat olivat/ovat varmoja asiastaan?

    Miksi rikos oli selkeästi niin henkilökohtainen?

    PS.En ole sama persläpi kuin tyyppi kenen kanssa tuhoat koko keskukstelupalstan vitun häiriintynyt työtön luuseri.

    Äänestä

  • sinulle... kirjoitti:

    * Kuten yleensäkin selvittämättömiin henkirikoksiin sisältyy ties kuinka paljon miksi-kysymyksiä. Niihin ei tiedetä vastauksia, ehkä sitten kun murhaaja selviää ja hän kertoo ne.
    Miksi ulkopuolinen olisi Bodomin murhat tehnyt, siihen voi toki keksiä pilvin pimein erilaisia tarinoita mutta kaikki ovat arvauksia koska murhaajaa ei tiedetä.
    Yksi mikä on varmaa on se, että se ei todellakaan sulje pois ulkopuolista murhaajaa vaikka emme tiedä miksi hän murhat teki:)

    Poliisi yritti Gustafssonin osalta hataraa tarinaa, Tuhannen ja Yhden yön satuun verrattavaa. Se osoittautui aivan yhtä kestämättömäksi kuin jokin kehitelty tarina ulkopuolisen murhaajan osalle. Oikeus totesi, että mikään eei viittaa mustasukkaisuuteen, teltan ulkopuolelle sulkemiseen, leiriläisten riitaan ym. Siis ei todellakaan mikään.
    Aivan samoin voimme kehitellä tarinan ulkopuolisen motiiveista ja uskoa siihen tarinaan.

    Miksi joku muu olisi kuskaillut kenkiä?

    * Kuten yleensäkin selvittämättömiin henkirikoksiin sisältyy ties kuinka paljon miksi-kysymyksiä. Niihin ei tiedetä vastauksia, ehkä sitten kun murhaaja selviää ja hän kertoo ne.
    Miksi ulkopuolinen olisi kuskaillut kenkiä, siihen voi toki keksiä pilvin pimein erilaisia tarinoita mutta kaikki ovat arvauksia koska murhaajaa ei tiedetä.
    Yksi mikä on varmaa on se, että se ei todellakaan sulje pois ulkopuolista murhaajaa vaikka emme tiedä miksi hän kenkiä kuskaili:)

    Miksi joku muu olisi raahannut uhreja?

    * Kuten yleensäkin selvittämättömiin henkirikoksiin sisältyy ties kuinka paljon miksi-kysymyksiä. Niihin ei tiedetä vastauksia, ehkä sitten kun murhaaja selviää ja hän kertoo ne.
    Miksi ulkopuolinen olisi raahannut uhreja, siihen voi toki keksiä pilvin pimein erilaisia tarinoita mutta kaikki ovat arvauksia koska murhaajaa ei tiedetä.
    Yksi mikä on varmaa on se, että se ei todellakaan sulje pois ulkopuolista murhaajaa vaikka emme tiedä miksi hän raahasi uhreja:)
    Jos yleensäkään oli murhaaja joka raahasi, sekään kun ei ole varmaa.

    Miksi Gusse liioitteli vammojaan?

    * Puukoniskuista sun muista vammoista kertoi heti arkena 7.6.1960 lehdissä Bodomin ensimmäinen tutkinnanjohtaja Arvi Vainio. Lehdissä Nilsin vammojen kerrottiin olevan hengenvaarallisia.
    Eli puukoniskuista ja hengenvaarallisista vammoista ei kertonut alunalkaen Nils vaan poliisi. Sinun pitäisi kysyä miksi poliisi liioitteli Gustafssonin vammoja.

    Miksi Gusse tunnusti 2-3 henkilölle?

    * Kuten tiedät, ei oikeus korvaansa lotkauttanut näille "tunnustajille". Ei myöskään syyttäjä niihin uskonut eikä poliisista Haapala joka kuulusteli Virpiä tuntikausia mutta ei vienyt asiaa eteenpäin.
    Miksi sinä siis "uskot"?
    Ja miksi Nils olisi niistä kertonut, ja miksi nämä "tähtitodistajat" kuitenkin vaikenivat vuosikausiksi? Ovat vuosien 2003-2005 Bodomin mediakohun villiinnyttämiä naikkosia, joiden puheille ei sinun lisäksesi kukaan anna arvoa.

    Miksi rikostutkijat olivat/ovat varmoja asiastaan?
    * Me kaikki tiedämme heidän argumenttinsa, ja ne maallikkokin näkee kestämättömiksi ja aloittelijamaisiksi. Mitään todisteita ja näyttöjä heillä ei ollut Tuhannen ja Yhden yön tarinaansa, ja siitä yhteiskunta maksoi syyttä epäillylle korvauksia 40000 euroa.
    Miksi he olivat "varmoja", se jää arvoitukseksi koska ainakaan julkisessa oikeudenkäynnissä he eivät osanneet kantaansa perustella.

    Miksi rikos oli selkeästi niin henkilökohtainen?

    * Kuten yleensäkin selvittämättömiin henkirikoksiin sisältyy ties kuinka paljon miksi-kysymyksiä. Niihin ei tiedetä vastauksia, ehkä sitten kun murhaaja selviää ja hän kertoo ne.
    Heh, eikös henkirikos ole aina "henkilökohtainen"? Kun siis joku tapetaan.
    Miten tuo liittyy siihen että ulkopuolinen ei olisi tehnyt tekoja henkilökohtaisista syistä?

    Äänestä

  • sinulle... kirjoitti:

    Miksi joku muu olisi tehnyt?

    Miksi joku muu olisi kuskaillut kenkiä?

    Miksi joku muu olisi raahannut uhreja?

    Miksi Gusse liioitteli vammojaan?

    Miksi Gusse tunnusti 2-3 henkilölle?

    Miksi rikostutkijat olivat/ovat varmoja asiastaan?

    Miksi rikos oli selkeästi niin henkilökohtainen?

    PS.En ole sama persläpi kuin tyyppi kenen kanssa tuhoat koko keskukstelupalstan vitun häiriintynyt työtön luuseri.

    Todella liikuttava tuo "miksi rikostutkijat olivat varmoja?"

    Tämä argumentti on jo lähtökohtaisesti paradoksaalinen ja niin hutera, ettei se ole edes argumentti, vaan kertoo lausujansa halusta uskoa ylimaallisiin voimiin, jotka siis tulevat lihaksi poliisin muodossa.

    Miksi ylipäänsä kysyt? Tavallisissa rikostapauksissahan poliisi saa esitutkinnassa selville asioita, joitten perusteella "kaikki ovat varmoja". Nyt niitä ei tullut, vaan sen sijaan poliisiuskovaisten lahko ryhtyi kehittelemään kaikenlaisia todisteita, joita nämä poliisiherrat eivät olleet tulleet edes ajatelleeksi. Osa porukastahan uskoi, että poliisilla oli jotain salaista mutta varmaa tietoa asiasta. Voiko tuon selkeämmin sanoa, ettei esitutkinnassa löytynyt mitään syyllisyyteen osoittavaa.

    Lisäksi tämä poliisuskovaisten lössi on ilmeisen tietämätön siitä, että tasan kaksi poliisia, Haapala ja Tuominen, ylipäänsä uskoi Gustafssonin syyllisyyteen. Muu kööri nimenomaan tajusi tilanteen ja Nissen syyttömyyden. Yrittipä joku kokeneempi oikein taivuttaa asiaa rautalangasta näille pölvästeille.

    Äänestä

  • tunnustaja? kirjoitti:

    varjo kirjan vauhkoomista.

    Äänestä

Täyttä asiaa. Miksi Bodomin suurin tietäjä, tai ainakin ARvailija on vaiennettu lähes kaikilla palstoilla? Mieshän avasi kaikki mahdolliset solmut ja pystyi näkemään läpi pihlajien ja yli mäkien kaikki mahdolliset salaliitot, ja niitähän on Bodomiin liittyen loputtomasti. Siinä missä muut löivät kirveellä kiveen, pystyi tämä partasuu vuolemaan kiveä ihan sujuvasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kyllä Pehtoori tietää kirjoitti:

haluavat oman disinfonsa koko ajan näkyviin. Miksi? Kenen puolesta tai käskystä he toimivat?
Tietyt aihepiirit Bodomiin liittyen halutaan pitää pimennossa. Samalla halutaan tuoda esiin NG:tä syyllistäviä keksittyjä tarinoita.

Murhainfo toimii tuon em. disinfon levityspaikkana. Mikä taho on tuon paskanjauhannan takana? Vaikea uskoa, että on vain yksittäinen mielipuoli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu