Yhteisöelämästä

Parisuhteista on paljonkin puhetta, samoin anteeksiannosta yleisemmin ja suppeammin. Vaan yhteisössä on pakko sinkkujenkin elää.

Tanskalaiset on tutkimuksen mukaan maailman onnellisin kansa. Ei suuria tuloeroja eikä kulttuurieroja. (Vaikkei oikein uskoisi tämänkin päivän uutisista lukiessa. :) )

Aika hyvin mekin kulttuurimme kehityksen kautta osaamme ymmärtää toisiamme. Pelkillä eleillä ymmärrämme antaa tilaa tarvitsematta siitä suusanallisesti keskustella. Vaikkapa bussissa, kun haluamme jäädä pois ja vieressä istuvan on noustava ylös ohi päästäksemme.

Tämä sopii meille oman kulttuurimme elollisille. Sitten on muualta tulleita, joille ymmärrämme kertoa aikomuksemme. Näin välttelemme konflikteja.

Sitten on tuo suuri yksinäisyys, mitä yritetään valtiovallan toimin torjua. Jouduin käväisemään päivystyksessä pikku haaverin takia. Siellä oli vanhempi eläkkeellä oleva täti, joka pyysi ja rukoili lääkäriltä, että älkää lähettäkö häntä kotiin. Tutkimuksissa ei löytynyt muuta vaivaa kuin yksinäisyys.

Lääkäri soitti tädin pojalle ja sanoi, että emme voi hoitaa yksinäisyyttä. Äitinne tarvitsee nyt teidän apuanne. Ja ehdotti, että poika tulisi noutamaan äitinsä, kun ei henkilökunta raaskinut häntä yksinkään kotiin lähettää.

Asuntojen pitäisi olla suurempia, että laajempi perhe mahtuisi samaan yksikköön. Missä olisi tilaa olla yksinkin ja kuitenkin hetken kerrallaan kohdata läheisensä. Keskustella vaikkapa saippuasarjasta pienen tovin ajan. Tai uutisista.

Läheistään ei pitäisi jättää taakseen paikkakuntaa vaihtaessa. Koko ajatus perheyhteisöstä pitäisi olla laajempi kuin miksi se on nykyajan myötä supistunut.

Eivät mummut ja vaarit halua olla taakaksi. Eikä määräillä aikuisten lastensa elämää.

Ennen agraariaikaan kotitalon hoito siirtyi ilman ihmettelemisiä vanhemmalta nuoremmalle. Ja siihen jäi tottakai mummo ja vaari elelemään. Puuhaa riitti voimien mukaan tehdä. Kunnes ne hiipuivat ja keinutuolista nostettiin ruumislaudalle ja siitä vietiin kirkkomaahan.

Tästä juontuu paljon mietteitä, mutta siitä vähän tuonnempana.

Tämä on Sinunkin ketjusi - olitpa yksin tai yhteisössä - ja ajatuksesi tuovat lukijalle avarampaa ymmärrystä.

Kirjoitelkaa - ja suurkiitos etukäteen! :**))
13754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Opiskeluaikoina taisin perehtyä paremmin tanskalaisiin elokuviin ja eräisiin kuvalehtiin paremmin kuin kurssikirjoihin.Riemukkaan seksikkäitä olivat.

Pakko olla onnellinen kansa. Oman ammatin puolella proffa kyllä muisti hokea vakiotaan "tanskanmaalla aina jotain mätää, ei oteta mallia". Jäi epäselväksi, mitä oikein tarkoitti.

Äänestä
  • Tanskalaisten onnellisuus johtuu heistä itsestään. Se on heidän kokemuksensa omasta maastaan. Tuskin me siellä onnellisia olisimme - ainakaan samassa määrin.

    Tehkäämme omasta maastamme onnellinen. :**))

    Tämä aloitus on jatkoa tuolla alempana olevaan ketjuun koskien miestä, joka yritti ostaa rakkautta.

    Äänestä

minusta yhteisöllisyys ja toisten huomioon ottaminen sekä sen oppiminen olisi kaikille ihmisille eduksi. Ihanteellisin asumismuoto olisi sellainen, jossa olisi kaikenlaisia kaikenikäisiä ihmisiä.
Jokainen olisi valmis osallistumaan yhteisiin projekteihin omien resurssiensa mukaan ja voisi halutessaan sulkeutua oman ovensa taakse omaan asuntoonsa. Niitä olisi erikokoisia erilaisessa elämäntilanteessa eläville.
Itse en enää paljon yksityistilaa tarvitsisi, jos yhteisessä käytössä olisi suuremmat tilat kaikkien käytettävissä ja tarpeelliset mukavuudet. Olen suunnitellut, että voisin käynnistää rakennusprojektin, jos löytäisin sopivat yhteistyökumppanit ja riittävästi aikaa.
Tiedän, että suomalaiset ovat hyvin reviiritietoisia, mutta periaatteesa suhtaudun "suunnitelmaani" optimistisesta. Aika vaan voi loppua kesken, ellei jo "varasta" ideaani. Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan.

Äänestä
  • Mieleeni tulee sekä asunto-osakeyhtiön yhteisö sekä omakotialueen yhteisökin, joissa olen asunut.

    No - yhteisiä tiloja niissä ei valitettavasti ollut. Kerrostaloalueen kapakka ajoi asiaa, lapset kävivät uimahallilla, urheiluhalleilla ja tietysti koulun tiloissa.

    Kerron tämän vain siitä syystä, että kaikissa yhteisöissä on omat vaikeutensa ja köydenvetonsa, kun ihmiset ovat erilaisia. Jotkut viihtyvät hyvin pihan siivouksessa (lehdet lähinnä syksyisin) ja lumen luonnissa - toiset taas eivät halua edes hoitaa omaa osuuttaan.

    Erinomaista, jos löydät sopivan joukon. Ja päätähuimaavaa, jos rakentaisit sellaisen. :**))

    Mitä yhteistä näillä ihmisillä tulisi olla, että rauha säilyisi ja toisista välittäminen tulisi luontevasti hoidettua?

    Äänestä

  • *Kukka h..** kirjoitti:

    Mieleeni tulee sekä asunto-osakeyhtiön yhteisö sekä omakotialueen yhteisökin, joissa olen asunut.

    Kysyit:

    Mielestäni juuri se mitä sanoit, eli yhteisistä asioista ja vähän toisistakin välittäminen. Omaan napaan tuijottajien ja vain omista eduista kiinnostuneiden kanssa se ei onnistuisi.

    Senioriyhteisöä ajattelimme nuorempana, ja sitten oli hauska huomata, että jotkut olivat pistäneet toimeksi ja perustaneetkin sellaisia. Itse ottaisin mielelläni mukaan kaikenikäiset, perheet ja sinkut. Periaatteessa sellaisen voisi hyvinkin perustaa, mutta käytännön tasolla sen toimiminen on jo toinen juttu. Jos se olisi riittävän iso ja kaikki olisivat ainakin aluksi innostuneet ajatuksesta, ehkä se voisi onnistua. Jokaisella pitäisi olla myös oma elämä ja heitä pitäisi samalla kiinnostaa yhteinen hyvä. Yhteishenki ja eri sukupolvien positiivinen vuorovaikutus olisivat minusta ihan mahtava juttu. - Ettei vaan utopia?;))

    Omassa nykyisessä asuntoyhtiössä muutamat ihmiset valittavat, ettei heillä ole tuttuja täällä ja kertovat mitä kaikkea toivoisivat yhdessä tehtävän. Erityisesti yksi välillä pitkään ulkomailla asunut pariskunta valittaa ja kertoo mitä he haluaisivat ja voisivat tehtä. Rouva valittaa, ettei hänellä ole yhtään tuttua täällä ja puhuu suomalaisten pidättyvyydestä. Oman verkostoni kautta ehdottelin hänelle kaikenlaista sellaista mistä oli puhunut, muttei mikään kuitenkaan kelvannut. Sitten, kun jotain järjestetään omassa asuntoyhtiössä heillä ei yhtäkkiä olekaan aikaa, vaikka olisivat kotona. Paikalla ovat ne, jotka aina muulloinkin ovat. Päätin omasta puolestani antaa valittajien ja rutisijoiden jatkaa rauhassa sitä, mitä näköjään mieluiten tekevät.;))

    Yhteisöllisyys ei ole suomalaisten vahvuus tällä markkinatalouden aikakaudella.

    Äänestä

  • sa4ru5 kirjoitti:

    "Päätin omasta puolestani antaa valittajien ja rutisijoiden jatkaa rauhassa sitä, mitä näköjään mieluiten tekevät.;))"

    Mutta - mitä Sinä Orvokki, violetti, olet siitä mieltä, että perhesiteiden vahvistaminen voisi olla helpoin tapa hoitaa epätoivoista yksinäisyyttä? Johonkinhan ihmisen on kuuluttava.

    Kerrostalopariskunnalla on vielä toisensa. Se vaan säälitti tuolla alempana, mistä oli juttua, kun joku yritti ostaa itselleen rakkautaa suurella rahalla. Että kuinka harhaan saattavat jonkun ihmisen ajatukset mennäkään.

    Jos ollaan tasapainossa omaistemme kanssa, ei lähdetä seikkailemaan höpöjuttujen perään. Yllytyshulluus saa ensin kokea kritiikkiä. :**))

    Äänestä

  • *Kukka h..** kirjoitti:

    Mieleeni tulee sekä asunto-osakeyhtiön yhteisö sekä omakotialueen yhteisökin, joissa olen asunut.

    No - yhteisiä tiloja niissä ei valitettavasti ollut. Kerrostaloalueen kapakka ajoi asiaa, lapset kävivät uimahallilla, urheiluhalleilla ja tietysti koulun tiloissa.

    Kerron tämän vain siitä syystä, että kaikissa yhteisöissä on omat vaikeutensa ja köydenvetonsa, kun ihmiset ovat erilaisia. Jotkut viihtyvät hyvin pihan siivouksessa (lehdet lähinnä syksyisin) ja lumen luonnissa - toiset taas eivät halua edes hoitaa omaa osuuttaan.

    Erinomaista, jos löydät sopivan joukon. Ja päätähuimaavaa, jos rakentaisit sellaisen. :**))

    Mitä yhteistä näillä ihmisillä tulisi olla, että rauha säilyisi ja toisista välittäminen tulisi luontevasti hoidettua?

    yllättynyt, kun 20 asunnon rivitaloyhtiössämme järjestettiin pari vuotta sitten pihatalkoot. Kaikki kynnelle kykenevät olivat mukana ja piha-alue siistiytyi. Silloin tutustuikin porukkaan vähän paremmin.
    Tunnen yhden vanhan naisen, joka asuu palvelutalossa. Hän valittaa, ettei tunne ketään. Hän ei käy yhteisissä tiloissa esim. lehtiä lukemassa, ei yhteisissä riennoissa. On ihmisiä, jotka olettavat, että joku muu ottaa yhteyttä. Jokunen ystäväni on pudonnut joukosta, koska minä olin aina aloitteentekijä. Eivät kai kaipaa seuraani joten hyvä näin.
    Vanhemmille ihmisille pitää olla tarjolla erilaisia asumismuotoja. Voisin ihan hyvin viihtyä palvelutalossa, missä olisi oma huone ja yhteiset muut tilat. Nyt vielä olen niin hyvässä kunnossa, etä selviän näin. Moniin palvelutaloihin on pitkät jonot, ei enää oteta uusia jonon päähän. Toisaalta olisi kyllä hyvä, että eri-ikäisiä ihmisiä asuisi samalla alueella. Tulevaisuudessa aion kyllä toimia aktiivisesti sen hyväksi, että iäkkäiden palvelut paranevat.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    Myös oma lapsi voi olla se, joka tarvitsee apuamme aikuistuttuaankin.
    Oma 40 vuotias poikani muutti asumaan kanssani lapsuudenkotiinsa mieheni kuoleman jälkeen.
    Hänen avoliittonsa oli kariutunut vuotta aiemmin ja viina vei miestä niin, että oli joutunut asunnottomaksi ja työttömäksi.
    Koska omakotitaloni on suuri, en olisi jäänyt sitä yksin pitämään, mutta kun poikani muutti luokseni asumaan olen voinut selviytyä talon ylläpidosta.
    Pojallani on huone talon alakerassa, jossa hän asuu ryyppykausinaan. Muulloin hän nukkuu mieluummin talon varsinaisessa asuinkerroksessa, jossa hänellä on myös huone.
    En puutu hänen menemisiinsä, eikä hänen tarvitse tehdä tiliä ratkaisuistaan ja ystävistään minulle.
    Kunnioitamme kumpikin toistemme reviiriä.
    Hän on nykyisin saanut elämänsä aika hyvälle mallille. On komennustöissä ympäri Suomea, mutta on myös viikkojen jaksoja lomautettuna.
    Hän on saanut näiden 6 vuoden aikana alkoholin käyttönsä melko hyvin kuriin.
    Ellen olisi ottanut häntä " siipieni " suojiin, ei minulla enää olisi poikaa.
    Kaikille teille, joilla on oma vaikkapa aikuinenkin lapsi, tai muu läheinen huolehdittavana, toivon jaksamista elämään.
    Mottona: hyvän tekeminen kannattaa aina!

    Äänestä

  • äiti vain kirjoitti:

    tiedä millaiseen tilanteeseen joutuu. Äitinä pysyy koko elämänsä ja olen itsekin valmis auttamaan lapsiani, jos esim. sairastuvat. Jo silloin, kun he joskus lukiossa olivat kauempana juhlimassa, olin valmis hakemaan autolla, jos olisi ollut tarvis. Hyvä, että Sinä olet pystynyt auttamaan poikaasi, mutta kuitenkin annat hänen elää omaa elämäänsä. Voimia Sinulle ja vastaavassa tilanteessa oleville.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    yllättynyt, kun 20 asunnon rivitaloyhtiössämme järjestettiin pari vuotta sitten pihatalkoot. Kaikki kynnelle kykenevät olivat mukana ja piha-alue siistiytyi. Silloin tutustuikin porukkaan vähän paremmin.
    Tunnen yhden vanhan naisen, joka asuu palvelutalossa. Hän valittaa, ettei tunne ketään. Hän ei käy yhteisissä tiloissa esim. lehtiä lukemassa, ei yhteisissä riennoissa. On ihmisiä, jotka olettavat, että joku muu ottaa yhteyttä. Jokunen ystäväni on pudonnut joukosta, koska minä olin aina aloitteentekijä. Eivät kai kaipaa seuraani joten hyvä näin.
    Vanhemmille ihmisille pitää olla tarjolla erilaisia asumismuotoja. Voisin ihan hyvin viihtyä palvelutalossa, missä olisi oma huone ja yhteiset muut tilat. Nyt vielä olen niin hyvässä kunnossa, etä selviän näin. Moniin palvelutaloihin on pitkät jonot, ei enää oteta uusia jonon päähän. Toisaalta olisi kyllä hyvä, että eri-ikäisiä ihmisiä asuisi samalla alueella. Tulevaisuudessa aion kyllä toimia aktiivisesti sen hyväksi, että iäkkäiden palvelut paranevat.

    Taitaa olla meillä aika tavallista tuo: "On ihmisiä, jotka olettavat, että joku muu ottaa yhteyttä. Jokunen ystäväni on pudonnut joukosta, koska minä olin aina aloitteentekijä. Eivät kai kaipaa seuraani joten hyvä näin."

    Miniäni vanhemmat asuvat maaseudulla kymmenien kilometrien päässä kirkonkylältä. Siellä kaksistaan - nyt jo karjanpidon ja viljelyn lopettaneina, puuhaavat, minkä pystyvät. Eivät halua lähteä minnekään, paitsi äitinsä käy kaksi kertaa vuodessa viikon 'lomalla' miniäni luona.

    Hänen isänsä sanoi, että kunnasta pitäisi jonkun tulla katsomaan heitä ja kysymään, miten he voivat. Missään tapauksessa eivät halua tilastaan luopua ja muuttaa kirkonkylään lähemmäksi kunnan isiä vaikkapa.

    Tämä oli yllätys miniälleni, joka kuitenkin pitää yhteyttä puhelimitse ja ajaa heitä katsomaan säännöllisesti.

    Eli jonkunlainen toive siitä, että joku ottaisi yhteyttä, ihmisillä on. Vaan kelpaako se sitten, jos näin tehdään? Emme saaneet heitä lähtemään mukaan vaikkapa autoajelulle kirkonkylään tai kauppoihin siellä yhdessä vieraillessamme.

    Siellä pellon takana on niin hiljaista, että heitä häiritsevät lintujen äänet, oravien rapistelu talon katolla ja kesäasukkaiden autojen valot, kun ajavat ohi menevällä tiellä. :**))

    Äänestä

Ikävä tarina ja varmaan "ei ainoastaan tarina" vaan faktaa ajastamme. Voi vaikuttaa kovalta, mutta olen silti sitä mieltä, että yksinäisyyden suhteen (jos siitä kärsii) jokainen on oman onnensa seppä.

Yksinäisyydessä on monta puolta. On ihmisiä, jotka sanovat olevansa yksinäisiä, mutta eivät halua lainkaan sopeutua muiden ihmisten joukkoon eli joustoa tarvitaan, jos ystäviä haluaa ja haluaa ollsa joukon jäsen. Despooteista ei kukaan tykkää missään ryhmässä, ei liioin myrtsyistä.

Omien aikuisten lasten hylkäämiset ovat mietinnän paikka. Jos lapsensa on niin itsekkäiksi kasvattanut, että huoli vanhemmista ei ole mitään muun menon rinnalla, kehenpä sitä muuhun voisi katsoa vanhempi kuin itseensä. Harva kuitenkaan on rehellinen itselleen tai muille, vaikka me mielellämme vakuutelemme, miten oiva ominaisuus rehellisyys on ja odotamme saavamme sitä muilta.

Yksinäisyyttä (tai yksinäiseksi itsensä tuntemista) huomattavasti yleisempää on, että kykenenmme harvoin näkemään itsemme sellaisena kuin olemme. Syyt ja seuraukset ovat olemassa, kun aikuinen vanhana valittaa seuranpuutetta ja että kukaan ei välitä tai kun lapset ja sukulaiset hylkäävät. Silloin elämässä ainakin jossakin vaiheessa on tehty valintoja, jotka vanhana maksaa.

Vanhakin on itselleen vastuussa yksinäisyydestään. Kukaan ei auta, jos itse ei auta itseään. Yksinäisyydestä voi oppia pitämään. On paradoksi, että yksinäisyys toisaalta on monien työikäisten (pienten lasten äidit, yksinhuoltajat jne.) haavelistalla korkealla (kun saisi joskus olla yksin) ja vanhuusiässä juuri toisinpäin (kun ei aina tarvitsisi olla yksin).

Yksinäisyydestä pitäminen on yhtä opeteltava asia kuin keittotaito. Valittamalla ja tumput suorana istumalla ei kokkaamaan opi. Tie kulkee yritysten ja erehdysten kautta - pistmällä itsensä likoon... Niin myös se, miten sietää itseään. Sillä siitä pohjimmiltaan yksinäisyydessä on kyse.

Äänestä
  • Lapseni, siis aikuinen jo nykyisin, on aina saanuthirveä hajut aikaan,

    Ei niinkään ääntä, mutta kaikki lähistöllä joutuvat pakosta siirtymään avarampiin tiloihin.

    Harmillista, että lapsensa on kai perinyt myös saman hajupommin. Silloin syyttelevät toinentoisiaan, mutta tekijöistä ei ole epäselvyyksiä läheisillä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

*Kukka hiuksissa** kirjoitti:

Parisuhteista on paljonkin puhetta, samoin anteeksiannosta yleisemmin ja suppeammin. Vaan yhteisössä on pakko sinkkujenkin elää.

Tanskalaiset on tutkimuksen mukaan maailman onnellisin kansa. Ei suuria tuloeroja eikä kulttuurieroja. (Vaikkei oikein uskoisi tämänkin päivän uutisista lukiessa. :) )

Aika hyvin mekin kulttuurimme kehityksen kautta osaamme ymmärtää toisiamme. Pelkillä eleillä ymmärrämme antaa tilaa tarvitsematta siitä suusanallisesti keskustella. Vaikkapa bussissa, kun haluamme jäädä pois ja vieressä istuvan on noustava ylös ohi päästäksemme.

Tämä sopii meille oman kulttuurimme elollisille. Sitten on muualta tulleita, joille ymmärrämme kertoa aikomuksemme. Näin välttelemme konflikteja.

Sitten on tuo suuri yksinäisyys, mitä yritetään valtiovallan toimin torjua. Jouduin käväisemään päivystyksessä pikku haaverin takia. Siellä oli vanhempi eläkkeellä oleva täti, joka pyysi ja rukoili lääkäriltä, että älkää lähettäkö häntä kotiin. Tutkimuksissa ei löytynyt muuta vaivaa kuin yksinäisyys.

Lääkäri soitti tädin pojalle ja sanoi, että emme voi hoitaa yksinäisyyttä. Äitinne tarvitsee nyt teidän apuanne. Ja ehdotti, että poika tulisi noutamaan äitinsä, kun ei henkilökunta raaskinut häntä yksinkään kotiin lähettää.

Asuntojen pitäisi olla suurempia, että laajempi perhe mahtuisi samaan yksikköön. Missä olisi tilaa olla yksinkin ja kuitenkin hetken kerrallaan kohdata läheisensä. Keskustella vaikkapa saippuasarjasta pienen tovin ajan. Tai uutisista.

Läheistään ei pitäisi jättää taakseen paikkakuntaa vaihtaessa. Koko ajatus perheyhteisöstä pitäisi olla laajempi kuin miksi se on nykyajan myötä supistunut.

Eivät mummut ja vaarit halua olla taakaksi. Eikä määräillä aikuisten lastensa elämää.

Ennen agraariaikaan kotitalon hoito siirtyi ilman ihmettelemisiä vanhemmalta nuoremmalle. Ja siihen jäi tottakai mummo ja vaari elelemään. Puuhaa riitti voimien mukaan tehdä. Kunnes ne hiipuivat ja keinutuolista nostettiin ruumislaudalle ja siitä vietiin kirkkomaahan.

Tästä juontuu paljon mietteitä, mutta siitä vähän tuonnempana.

Tämä on Sinunkin ketjusi - olitpa yksin tai yhteisössä - ja ajatuksesi tuovat lukijalle avarampaa ymmärrystä.

Kirjoitelkaa - ja suurkiitos etukäteen! :**))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu