Nivustyrä

Mulla todettiin jokunen kuukausi sitten nivustyrä ja olen jonossa leikkaukseen. Nyt tyrä on kuitenkin kadonnut! (Yleis)lääkärini on sitä mieltä, että kun ei kerran enää ole mitä leikata, on leikkaukseen turha mennä. Mietityttää vain, että voiko se niin vaan umpeutua itsekseen? Minun tuurillani se pullahtaa saman tien takaisin, kun olen itseni poistanut leikkausjonosta... Onko kellään kokemuksia?
32960
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mene leikkaukseen, niillä on kyllä taito kusettaa sinut pois leikkausjonosta (Uudestaan on vaikea päästä enää). Minä taas olen yrittänyt päästä leikkaukseen, mutta minulle tuputetaan vain särkylääkkeitä.

Äänestä

Multa leikattiin nivustyrä vajaa kolme viikkoa sitten.

Mulla syksyllä oli pallopeleissä saatu nivusvamma, joka ei meinannut parantua millään. Vammaa tutkiessaan urheilulääkäri totesikaiken muun hyvän lisäksi tyrän, joka oli kuulemma aika lievä tapaus toistaiseksi, eikä yksinään olisi vaatinut välitöntä hoitoa.

Leikkautin kuitenkin tyrän pois, kun paikat oli muun vamman myötä hajalla joka tapauksessa ja oli kuulemma mahdollista, että se aiheutti osan kivuista ja hidasti paranemista.

Tänään kävin ensimmäisen kerran kevyellä juoksulenkillä. Odotan jännityksellä, josko ripeämpi liikunta onnistuu vielä tänä keväänä..

Kokeilepas tehdä vähäsen jalkakyykkyä kuntosalilla. Eiköhän se tyrä sillä ilmaannu takaisin näkyviin. Mulla ainakin ilmaantui :-).

Tjoo.. noin muutoin lievemmät tapauksethan eivät vaadi välitöntä hoitoa. Sinulla tyrä painuu vielä takaisin, eikä ilmeisesti aiheuta kipuja tai muutoin haittaa elämää.

Tietysti leikkaus tulee todennäköisestti ennemmin tai myöhemmin eteen.... mutta jos lääkäri sanoo, että sitä ei tarvitse vielä leikata, niin ei kai sitä tarvitse..

Äänestä

Minultä on leikattu nivustyrä noin 5 viisi vuotta sitten. Muistan kun olin peruskoulun alastella töissä. Meitä oli 5 typpiä nostamassa liitutaulua luokan seinälle ja tunsin kun mun vatsanpohjassa repesi, ja teki helvetin kipetä. En pystynyt olemaan töissä vaan rehtori passitti minut kotiin ja äite lähti viemään minua Terveysaseman päivystyseen josta passitettiin yliopistolliseen sairaaalaan ja seuraavana iltana paikapuudutuksella leikattin. Olin kahden viikon päästä taas töissä tosin en saanut nostaan mitään kuukauteen. Suositteleen sinulle edottomasti leikkauseen menoa. Jos et mene pian leikkauseen sun suolesi menee kuolioon ja kuolet. Se on tosi. Kun se tehdään vielä paikallispuudutuksella sinä toivut kahdessa viikossa niin oot taas kunnossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leikkaukseen vai ei? kirjoitti:

Mulla todettiin jokunen kuukausi sitten nivustyrä ja olen jonossa leikkaukseen. Nyt tyrä on kuitenkin kadonnut! (Yleis)lääkärini on sitä mieltä, että kun ei kerran enää ole mitä leikata, on leikkaukseen turha mennä. Mietityttää vain, että voiko se niin vaan umpeutua itsekseen? Minun tuurillani se pullahtaa saman tien takaisin, kun olen itseni poistanut leikkausjonosta... Onko kellään kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu