Haluaisin hankkia reilun vuodenikäiselle mäyräkoiraurokselleni näyttelymeriittiä. Voisiko joku ystävällisesti neuvoa, kuinka näyttelyhommassa pääsisi alkuun ja miten siinä edetään. Tavoitteena olisi saada koiralle mahdollista jalostustyötä ajatellen joskus jonkin sortin maininta rekkareihin.
Miten näyttelyyn?
Ulli Maros
1324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ensin kai olisi ajateltava, että koirasi on näyttelykunnossa ja harjaannutettu toimenpiteisiin joita tuomarisuorittaa kehässä. tarkoitan tällä hampaidentarkastusta ja koko vartalon tutkintaa käsin. Ja että koira on kaikin tavoin yhteistyökykyinen kanssasi kaiken aikaa ja sekin, se tulee juttuun rähinöittä toisten koirien kanssa. Näitä tilanteita voi käydä kokeilemassa ensin näyttelyharjoituksissa ja sitten Match Showssa(leikkimielinen epävirallinen näyttely). Tällöin viimeistään kannattaa totuttaa koira näyttelykaulaimeen/
hihnaan. Näyttelyihin ilmoittaudutaan yleensä kuukautta jopa kahta ennen. Koira ilmoitetaan näyttelyyn ilmoittautumiskaavakkeella, joita saa kennelliitosta ja netistä kennelliiton sivuilta. Huom. koiralla on oltava voimassa olevat rokoitukset näyttelypäivänä.