Mies jänistää

En ole sisko enkä tuleva vaan entinen sulho. Olen itse käyttäytynyt joskus samalla tavoin kuin miehesi. Siihen ei ollut mitään yksittäistä selkeää syytä. Jonkinlaisesta sitoutumiskammostakin saattoi olla kyse, mutta sanoisin että koko asia vain tuntui liian suurelta - sellaiselta joka peruuttamattomasti mullistaa koko elämän ja muuttaa tulevaisuuden epävarmaksi (en tarkoita mitään epäluottamusta vaimoa kohtaan vaan sitä, että tulevaisuus tuntui niin erilaiselta kuin senhetkinen elämä ettei sitä osannut kuvitella oikein miksikään). Tekee mieli kysyä, asutteko jo yhdessä? Jos ette, luulisin entistäkin enemmän, että kyse on nimenomaan jonkinlaisesta "muutosvastarinnasta" liian suuren tapahtuman edessä.

Tuleva miehesi kammoksuu vain tulevia juhlia ei niinkään itse naimisiin menoa? Oletteko suunnitelleet isoja juhlia? Onko miehesi ollut mukana järjestelyissä/suunnittelussa ja saanut vaikuttaa?

Istukaa alas ja keskustelkaa asiasta. Olipa syy mikä tahansa, niin ei sitä kannata jäädä panttaamaan. Kysy mieheltäsi mikä on ja haluaisiko hän ties tehdä jotain toisin.

Mulla ei valitettavasti ole sulle vastausta tuohon kysymykseen, koska itsekin sen parissa kuumseisesti pähkäilen.

Meillä mies siis kerran kosintansa ja summittaisen hääpäivän vetänyt takaisin (ei vielä kuitenkaan kihlasormuksiakaan oltu hankittu). Sanoi, että ei sittenkään ole vielä valmis naimalupauksia vannomaan. Olihan se mulle aivan järkyttävä paikka ja siis todella itkin sitä kaksi päivää, kunnes fiilikset paranivat. Koko suhteemme paras keskustelu tuona yönä kuitenkin käytiin ja uskon ymmärtäväni mieheni ajatukset ja tuntemukset naimisiinmenon suhteen. Nyt taas ihan normisti eteenpäin porskutetaan, mutta sen tein varmaksi, ettei mulle saisi puolikkaalla sanalla vihjaista jostain mistä ei ole vielä satavarma, sillä se pettymys on sitten valtava, jos suunnitelmat ei toteudukkaan.

Eipä musta apua taida olla, paitsi että todellakin, yrittäkää saada keskustelua aikaan. Muistan hyvin sen helpotuksen ilmeen miehen kasvoilla, kun hän huomasi mun pettymyksestäni huolimatta ymmärtävän hänen lopullista sitoutumista koskevat pelkonsa. Ja samoiten mä todella tunsin kuinka mies ymmärsi taasen sen mun pettymyksen siitä, ettei niitä häitä nyt ihan tähän syssyyn ruvetakaan suunnittelemaan. Sitä kai molemmat loppupelissä eniten kaipasivat, ymmärrystä omille tunteilleen ja ajatuksilleen.