Ehkä tää on vähän järjetöntä kirjoittaa tänne täst jutust. Mut kai pahaa oloa pitää johonkin purkaa?
Tapasin viime kesänä yhdessä tapahtumassa todella ihanan pojan,joka on minua 3 vuotta vanhempi.Meillä synkkasi heti,vietimme koko päivän siellä yhdessä..Sitten tapasimme sen jälkeenkin..
Tämän ikäeron takia mietin pitkään,että uskallanko ihastua vielä syvemmin häneen,kun on sen verran vanhempi.(Iästä voin sanoa sen verran että itse olen yläasteella ja poika amiksessa..)keskustelin pojan kanssa tästä, ja hän ymmärsi minun epäilykseni,ja lupasi että minun ehdoilla mennään koko ajan, että jos rupeaa ahdistamaan tms. niin sanon vain heti. Meillä oli muutaman kuukauden ajan suhde, jollaisesta en ikinä olisi uneksinutkaan. Kävimme ulkona syömässä, ja hänellä riitti aikaa minulle, hän ei hävennyt minua kavereidensa edessä vaikka olin nuorin koko joukosta..
Sitten yksi päivä,yhtäkkiä soitin hänelle vain kuullakseni hänen äänensä. Juttelimme niitänäitä kuten aina ja kysyin että mentäisiinkö viikonloppuna johonkin yhdessä. Poika sanoi että ei käy, kysyin tietysti että miksi...
Vastaus oli: Mull on toinen.
Se oli ihan hirveä isku. Itkin itseni uneen viikko toisensa jälkeen. Teki vain mieli tappaa joku ja päässä pyöri kysymys MIKSI. miksi näin? en saa ikinä tietää.. Tästä on jo monta kuukautta. Vielä yhä luen hänen viestejään,joita olin kirjoittanut ylös, katson hänen kuvaansa yms. ja itken...
en pääse yli..En pysty puhumaan kavereilleni,ja tunnen olevani todella yksin ajatusteni kanssa.
Tähän ei välttämättä tarvitse kommentoida mitenkään,oli vain paha olla..
Tapasin viime kesänä yhdessä tapahtumassa todella ihanan pojan,joka on minua 3 vuotta vanhempi.Meillä synkkasi heti,vietimme koko päivän siellä yhdessä..Sitten tapasimme sen jälkeenkin..
Tämän ikäeron takia mietin pitkään,että uskallanko ihastua vielä syvemmin häneen,kun on sen verran vanhempi.(Iästä voin sanoa sen verran että itse olen yläasteella ja poika amiksessa..)keskustelin pojan kanssa tästä, ja hän ymmärsi minun epäilykseni,ja lupasi että minun ehdoilla mennään koko ajan, että jos rupeaa ahdistamaan tms. niin sanon vain heti. Meillä oli muutaman kuukauden ajan suhde, jollaisesta en ikinä olisi uneksinutkaan. Kävimme ulkona syömässä, ja hänellä riitti aikaa minulle, hän ei hävennyt minua kavereidensa edessä vaikka olin nuorin koko joukosta..
Sitten yksi päivä,yhtäkkiä soitin hänelle vain kuullakseni hänen äänensä. Juttelimme niitänäitä kuten aina ja kysyin että mentäisiinkö viikonloppuna johonkin yhdessä. Poika sanoi että ei käy, kysyin tietysti että miksi...
Vastaus oli: Mull on toinen.
Se oli ihan hirveä isku. Itkin itseni uneen viikko toisensa jälkeen. Teki vain mieli tappaa joku ja päässä pyöri kysymys MIKSI. miksi näin? en saa ikinä tietää.. Tästä on jo monta kuukautta. Vielä yhä luen hänen viestejään,joita olin kirjoittanut ylös, katson hänen kuvaansa yms. ja itken...
en pääse yli..En pysty puhumaan kavereilleni,ja tunnen olevani todella yksin ajatusteni kanssa.
Tähän ei välttämättä tarvitse kommentoida mitenkään,oli vain paha olla..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mä ymmärrän et vielä tuntuu pahalta mutta sinähän vain ruokit pahaa oloasi kun luet vanhoja viestejä ja katsot hänen kuvaansa.
Mikäli haluat jatkaa taas matkaasi mahdollisesti uuteen ja parempaan suhteeseen niin älä enää ajattele niin usein tätä edellistä.
Kyllä se siitä :)
Kaikkea hyvää sinulle ja Jumalan siunausta :)
...minusta voinut tehdä vähemmän kivuliaalla tavalla selväksi, että hänellä on toinen. Rakkauden kokijaa kohtaan olisi rakastetun syytä olla mahdollisimman empaattinen ja ymmärtävä, kun hän tekee toisen tunteisiin vaikuttavia ratkaisuja.
Rakkauden päättyminen nimittäin aiheuttaa aina kyseisen tunteen kokeneella vaiheen, jolloin elämä voi joko pari päivää tai muutamia viikkoja tuntua merkityksettömältä (sydänsurut). Toisen kannalta ¨kivutonta¨ ratkaisua ei tietenkään ole, jos rakkaus onkin yksipuolista, mutta itse haluan omissa ratkaisuissani painottaa juuri siihen mitä rakastaja tai rakastajatar saattaisi kokea henkisellä tasolla (joo, tämä nyt vain on sellaista ¨miten minä olisin toiminut¨-jankkaamista).
Kaikki eivät tietenkään välttämättä osaa erityisesti helpottaa tilannetta, jossa saattaisi joutua vahingoittamaan toisen sydäntä, mutta minä kyllä pyrkisin aina parhaani mukaan asettumaan sellaisen asemaan, joka rakastaisi minua, vaikken tuntisi tätä kohtaan edes ihastusta.
Ihan hirveetä. :( Mun murtuis sydän palasiks jos mulle tehtäis noin. Toi oli tosi tökerösti tehty! :/
Hei...jos jäät kattelemaan menneisyyttäsi nii oot huomaamatta mitä tulevaisuus tuo tullessaan...eka askel minkä voit ottaa on se että poistat ne viestit ja hankkiudut eroon niistä kuvistä...nii eiköhan ajan myötä haavat parane :)
välitä hänestä, hän kohteli sinua törkästi. tollaset tyypitt on inhottavia, jotka yhtäkkiä vaan jättää puhelimes! yritä päästä surusi yli. hän ei ole suremisen arvoinen. ja puhu tästä kaveriesi kanssa, heiltä voisit saada tukea.PÄRJÄILE!
Kiitos kaikille lohduttavista sanoista
Tosta on hyvä lähtee eteenpäin=)
Mulle kävi vähän samalla tavalla. Tapailin aivan ihanaa miestä ja sitten sain selville että hän on koko ajan tapaillut myös toist naista. Se tosiaan musersi sydänmen aivan pirstaleikssi. Vuoden veran itkin häneen peräänsä ja niin uskomattomalta kun se tuntuu yhtenä päivänä huomasin vain että tuo mies ei merkinnyt minulle enää mitään. kun sydän on tosiaan palasina sen paraneminen vie todella kauvan aikaa mutta lopulta aika voitta.
voimia sulle=)