Taantuma ei ole

Suomessa.

Hesari haastatteli talousasintuntijoita:

"Helsingin Sanomien laajan soittokierroksen mukaan ekonomistit kuitenkin arvioivat, ettei taantuma ei ole todennäköinen.

"Kasvun hidastuminen on todennäköistä, mutta se ei tarkoita taantumaa niin että mentäisiin alamäkeä puoli vuotta", osastopäällikkö Antti Suvanto Suomen Pankista muistuttaa.

Samoilla linjoilla on myös SAK:n Helena Pantti. "Mitään ei voi tietenkään sanoa ihan varmasti, mutta aika mahdottomalta se [taantuma] tuntuu", Pantti sanoo.


Sampo-pankin pääekonomistin Lauri Uotila uskoo palkkojen nousun ja työllisyystilanteen pitävän kotimarkkinoita yllä. "Vientimarkkinoilta voi jotain takaiskuja tulla kauhuskenaariossa, mutta ei se hirveästi haittaa, kun on jo pitkään ollut ulkomaankaupassakin reilu ylijäämä", Uotila sanoo.

"Jos sota Persianlahdella syttyy ja öljyn hinta nousee 150 dollariin, kyllä se erilaisina ketjuina vaikuttaisi Suomeenkin. Mutta jos näin rankkaa ei maailmalla tapahdu, ei Suomi ajaudu taantumaan, vaikka tänä vuonna eletään vähän hitaampaa kasvua kuin kahtena edellisenä vuotena."

Tutkimusprofessori Aki Kangasharju Valtion taloudellinen tutkimuslaitoksesta puolestaan pitää taantumaa jonkin verran todennäköisenä.

"Onhan talous jäähtymään päin, joten sille puolen on helppoa kallistua, mutta riippuu tietysti miten taantuma määritellään. Asuntojen hinnannousun taittuminen on yksi indikaatio jäähtymisestä. Jollain todennäköisyydellä taantuma tulee, mutta en ihan varmaksi mene sanomaan." "
4311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

esimerkiksi nimimerkki "yt." tahtoo kovasti omaan ja ennustaa siksi romahdusta. Kumpaa uskot?

Äänestä

..vuonna 1990 juuri rommauksen aattona.

Äänestä

talouden taantumaan siellä, suomalaisten asiantuntijoiden mukaan. Suomalaiset asiantuntijat ovat luotettavuudeltaan jopa tämän palstan asiantuntijoita surkeampia.

Äänestä
  • edes siellä. Jatkuvastihan tuota yhä spekuloidaan, että tuleeko sinne taantuma vai ei. Taantuma on tilanne, jossa maan bruttokansantuote on laskenut kahtena peräkkäisenä vuosineljänneksenä. Vielä ei ole laskenut yhtenäkään eikä kukaan tiedä varmasti, tuleeko niin käymään.

    Suomessa sen sijaan ei ainakaan tänä vuonna tule taantumaa, sen tietää jo nyt varmasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


todennäköinen kirjoitti:

Suomessa.

Hesari haastatteli talousasintuntijoita:

"Helsingin Sanomien laajan soittokierroksen mukaan ekonomistit kuitenkin arvioivat, ettei taantuma ei ole todennäköinen.

"Kasvun hidastuminen on todennäköistä, mutta se ei tarkoita taantumaa niin että mentäisiin alamäkeä puoli vuotta", osastopäällikkö Antti Suvanto Suomen Pankista muistuttaa.

Samoilla linjoilla on myös SAK:n Helena Pantti. "Mitään ei voi tietenkään sanoa ihan varmasti, mutta aika mahdottomalta se [taantuma] tuntuu", Pantti sanoo.


Sampo-pankin pääekonomistin Lauri Uotila uskoo palkkojen nousun ja työllisyystilanteen pitävän kotimarkkinoita yllä. "Vientimarkkinoilta voi jotain takaiskuja tulla kauhuskenaariossa, mutta ei se hirveästi haittaa, kun on jo pitkään ollut ulkomaankaupassakin reilu ylijäämä", Uotila sanoo.

"Jos sota Persianlahdella syttyy ja öljyn hinta nousee 150 dollariin, kyllä se erilaisina ketjuina vaikuttaisi Suomeenkin. Mutta jos näin rankkaa ei maailmalla tapahdu, ei Suomi ajaudu taantumaan, vaikka tänä vuonna eletään vähän hitaampaa kasvua kuin kahtena edellisenä vuotena."

Tutkimusprofessori Aki Kangasharju Valtion taloudellinen tutkimuslaitoksesta puolestaan pitää taantumaa jonkin verran todennäköisenä.

"Onhan talous jäähtymään päin, joten sille puolen on helppoa kallistua, mutta riippuu tietysti miten taantuma määritellään. Asuntojen hinnannousun taittuminen on yksi indikaatio jäähtymisestä. Jollain todennäköisyydellä taantuma tulee, mutta en ihan varmaksi mene sanomaan." "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu