Älkää

Älkää metsämiehet olkaa huolissanne näistä porkkanan nakertajista. näitä äitin pieniä kusikalsareita ei kuunte yksikään taho, eikä ne oo saanu ikinä toiveitaan missään läpi.metsästys senkun porskuttaa eteen päin.jos noiden hamstereiden tyylillä kaikki elettäs oltas äkkiä takaisin ajassa ennen tulta.
15723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kumma kuitenkin, että kaikki hirviporukatkin valittaa ettei nuoria kiinnosta. Kuka sitä nyt viitsisikään vänhojen äijänkäkkänöiden kanssa pitkin metsiä rymytä. Ei ne tutisijat edes osu kuin toisiinsa.

Onneksi Suomen nuoriso on valveutunutta ja osallistuu yhä vähemmän tuohon ukkoutuvaan ja taantuvaan "harrastukseen".

Metsästäjät ovat roskaväkeä ja siitä ei asia miksikään muutu, vaikka moni kiljun litkijä täällä yrittää muuta väittää.

Äänestä
  • Meijän porukassa ainaki nuoria riittää. Metsästys mihinkää häviä. Koko ajan väki lisääntyy. Niiton ruvennu tuholaiset tympii...

    Äänestä

  • sitä saa etes aseeseen rinnakkais luppaa ku 15v.
    ja kyllä minä oon aikonu vielä joskus liittyä ainaki ampujaksi

    Äänestä

  • Kyllä kaupunkilaistoivoilla näkyy muitakin "harrastuksia" olevan.
    Seuraileppa uutisia,missä ne rötöstelyt yleensä tehdään,taajamissa vai maaseudulla?
    Kyllä maaseutujen nuoret vielä löytävät metsästyksen harrastuksekseen,kaupunkilaisia ei tänne kaivatakkaan sohlaamaan.

    Äänestä

  • jo todettu nää teijjän mielipitteet ja kaikki muu sonta mitä ajatteletta. vaikkeehan siellä betoni kylässä on sitä hiljasuutta ajatellakkaa ees pienessä kaupunki metässä. suat niin helevetin hyvin perustella että miksiköhä mehättäjät on roskaväkkee.

    Äänestä

  • sudentappaja kirjoitti:

    jo todettu nää teijjän mielipitteet ja kaikki muu sonta mitä ajatteletta. vaikkeehan siellä betoni kylässä on sitä hiljasuutta ajatellakkaa ees pienessä kaupunki metässä. suat niin helevetin hyvin perustella että miksiköhä mehättäjät on roskaväkkee.

    kun lusikalla on annettu ei kauhalla voi ottaa,sanoi jo vanha kansa.elikä pysyköön piiperöt lestissään.

    Äänestä

  • elä välitä kirjoitti:

    kun lusikalla on annettu ei kauhalla voi ottaa,sanoi jo vanha kansa.elikä pysyköön piiperöt lestissään.

    Aikoinaan punaniskat hyökkäsivät rähisten kimppuuni ja käskivät painua "helelvettiin" täältä "normaali ihmisten keskuudesta" kaksine korkeakoulututkintoineni.

    Heistä ei ollut reilua, että ihminen, jolla on MMM- ja FM-tutkinnot, yrittää keskustella heidän kanssaan esim. etologiasta, ekologiasta jne.

    Mitä tämä kertoo metsäläisistä?

    Äänestä

  • on varsin lystiikästä! kirjoitti:

    Aikoinaan punaniskat hyökkäsivät rähisten kimppuuni ja käskivät painua "helelvettiin" täältä "normaali ihmisten keskuudesta" kaksine korkeakoulututkintoineni.

    Heistä ei ollut reilua, että ihminen, jolla on MMM- ja FM-tutkinnot, yrittää keskustella heidän kanssaan esim. etologiasta, ekologiasta jne.

    Mitä tämä kertoo metsäläisistä?

    Ja miksikö se muka tekee sinusta viisaamman jos sinulla on vaikka vaikka kuinka monta korkeakoulututkintoa? Se on vaan tietoa joltain määrätyltä alalta. Ihminen jolla ei ole korkekoulututkintoa voi omata paljon enemmän elämään ja luontoon liittyvää tietoa huomiomalla ja ottamalla itse selvää asioista. Ja näkemällä kokonaisuuden.
    Ja kyllä siellä maaseudullakin on niitä korkeakoulututkinnon suorittaneita, tiedän sen varmasti.
    Vastauksen kysymykseeni sanoisin että "metsäläiset" luultavasti ovat ajatelleet että "sieltä taas tulee kirjatietoa omaava ja itseään sen vuoksi ylivertaisena pitävä ihminen jolta kuitenkin puuttuu vuosien tuoma kokemus ja luonnon huomioiminen."

    Äänestä

  • ja sinun tutkinnot kirjoitti:

    Metsäläisille on ominaista luonnon pelkääminen. Kauhu on suurta. Miksi te olette pelkureita? No, siksi koska teillä ei ole sivistystä. Tieto kulkee keskuudessanne pontikan huuruisena kuulopuheena. Olette toisin sanoen turhaa väkeä.

    Turhanpäiväinen uhoaminen ja pyssyjen paukuttelu tekee teistä vain entistäkin säälittävämpiä.

    Äänestä

  • ovat mitättömiä kirjoitti:

    osastonhoitajalle sanansta sanaan näin; "tarvitsen vahvemman lääkityksen ja pakkopaidan".

    Äänestä

  • ovat mitättömiä kirjoitti:

    Metsäläisille on ominaista luonnon pelkääminen. Kauhu on suurta. Miksi te olette pelkureita? No, siksi koska teillä ei ole sivistystä. Tieto kulkee keskuudessanne pontikan huuruisena kuulopuheena. Olette toisin sanoen turhaa väkeä.

    Turhanpäiväinen uhoaminen ja pyssyjen paukuttelu tekee teistä vain entistäkin säälittävämpiä.

    Tätäkö se sivistys on; että osataan kirjoittaa näin sivistyneitä vastauksia? Hukkaan on mennyt sinunkin kohdalla jos olet kouluja oikeasti käynyt. Ja minä muuten olen kaupunkilainen; et osannut edes sitä lukea edellisestä viestistäni; koska satuin puolustamaan metsäläisiä niin johan kuvittelit minut maasudulla asuvaksi. Ei siis yhtään tietoa (siis faktaa, jota muuten mainostat). Kukahan teihin oikeasti luottaa jos ette edes osaa erottaa viesteistä oikeastaan MITÄÄN. Samaa vaan jauhatte kuin putkesta.

    Äänestä

  • Toistava olet sinä kirjoitti:

    Miten voit kuvitella itsesi kaupunkilaiseksi, kun makaat homeisen töllin pirtin nurkassa kiljutonkan vieressä? Herää jo.

    Äänestä

  • ota pillerit kirjoitti:

    Miten voit kuvitella itsesi kaupunkilaiseksi, kun makaat homeisen töllin pirtin nurkassa kiljutonkan vieressä? Herää jo.

    My friend drowned in a bowl of muesli. A strong currant pulled him in. Sama voi tapahtua sinulle, tulee niin tylsiä vastauksia.

    Äänestä

  • Toistava olet sinä kirjoitti:

    Tätäkö se sivistys on; että osataan kirjoittaa näin sivistyneitä vastauksia? Hukkaan on mennyt sinunkin kohdalla jos olet kouluja oikeasti käynyt. Ja minä muuten olen kaupunkilainen; et osannut edes sitä lukea edellisestä viestistäni; koska satuin puolustamaan metsäläisiä niin johan kuvittelit minut maasudulla asuvaksi. Ei siis yhtään tietoa (siis faktaa, jota muuten mainostat). Kukahan teihin oikeasti luottaa jos ette edes osaa erottaa viesteistä oikeastaan MITÄÄN. Samaa vaan jauhatte kuin putkesta.

    Nyt osui haukkusi väärään kohteeseen. Viesti, johon vastasit, ei ollut minun näppikseltäni.

    Mitä sinä osaat lukea viesteistä?

    Äänestä

  • MMM&FM kirjoitti:

    Nyt osui haukkusi väärään kohteeseen. Viesti, johon vastasit, ei ollut minun näppikseltäni.

    Mitä sinä osaat lukea viesteistä?

    Osaan lukea viestejä; mutta en mitenkään pysty tietämään kuka vastaa minun viestiini; ah jos sen osaisin niin olisipa hienoa. Mutta siihen ei taida mitkään tutkinnot riittää. Joten vastaan vaan viestiin enkä yritä edes arvailla kenen viestiin aina vastailen [silloin harvoin (totta) kun vastailen].

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jhkduna kirjoitti:

Älkää metsämiehet olkaa huolissanne näistä porkkanan nakertajista. näitä äitin pieniä kusikalsareita ei kuunte yksikään taho, eikä ne oo saanu ikinä toiveitaan missään läpi.metsästys senkun porskuttaa eteen päin.jos noiden hamstereiden tyylillä kaikki elettäs oltas äkkiä takaisin ajassa ennen tulta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu