Nyksän

Meillä on täällä selkeästi ongelma termien suhteen. Mistä nyksä-nimike yleensä on saanut alkunsa? Nykyinen puoliso? Tarkoittaako UO uutta onnea?

Osa keskustelijoista (yleensä asialliset uusperheelliset) on taipunut käyttämään termiä nyksä tarkoittaen uutta puolisoa ja eksä entistä sellaista.

Palstamme Katkerikko-tuvan vakiohuispaajille (Lissu & Maire) nyksä tarkoittaa ketä tahansa naista, johon heidän entinen siippansa on erehtynyt patinoituneen pippelinsä pökkäämään. Ja tätä "kapakkaperhosta" tai "naikkosta" solvataan täällä armotta. Kyse ei siis ole uusperheestä.

Jo moneen kertaan on todettu, etteivät Katkerikot edes kuuluisi tälle palstalle, mutta entisen puolison lähteminen on niin kova paikka, että on tultava tänne jakelemaan kostoa vaikka vain sijaiskärsijöille.

Pitäisikö ottaa käyttöön uusi määritelmä? Ehdotuksia!
7641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Uusi onni eli UO. Mielestäni hyvin selkeä kuvaus, kun puhutaan jostain muusta kuin lyhyestä tuttavuudesta tai yhden illan "kapakkaperhos"-asetelmasta. Uusi onni ei ole HH eli hetken huuma ;). Jos joku katkeroitunut haluaa mustamaalata ex-puolisonsa nykyistä elämänkumppania, harvemmin hän tätä kutsuu uudeksi onneksi, sehän olisi liian katkeraa. Eli siinäkin mielessä osuva.

Nyksä tullee juuri tuosta nykyinen puoliso sanoista. Eikä siis pitäisi olla asenteellinen ilmauksena senkään.

Äänestä
  • myös OO – Oikea Onni, tai SO – Se Oikea. Näin ainakin meillä.

    Äänestä

  • se olla kirjoitti:

    myös OO – Oikea Onni, tai SO – Se Oikea. Näin ainakin meillä.

    kaikki suhteet ovat olleet oikeita aikanaan!

    Äänestä

  • uusikko onniko? kirjoitti:

    kaikki suhteet ovat olleet oikeita aikanaan!

    kasvanut, jos et tunnista vääryyttä??? Vääryyttä ja pahaa on maailma pullollaan!
    Asiasta toiseen UO = UusiOmituinen

    Vääriä suhteita on paljon, ja jos susta yhden illan petturisuhdekin on oikea ja ikein, niin meneppä ihmis-suhde/avioliittokurssille, niin saat tiatoo!

    Äänestä

  • se olla kirjoitti:

    myös OO – Oikea Onni, tai SO – Se Oikea. Näin ainakin meillä.

    että se siitä OO onnesta. Kaikkihan ne luulevat sitä olevansa. HUONO EHDOTUS.

    Äänestä

  • exsä kumminkin! kirjoitti:

    että se siitä OO onnesta. Kaikkihan ne luulevat sitä olevansa. HUONO EHDOTUS.

    moinen katkeruus??????

    Äänestä

  • exsä kumminkin! kirjoitti:

    että se siitä OO onnesta. Kaikkihan ne luulevat sitä olevansa. HUONO EHDOTUS.

    UO = Uusi Onni = eronneen uusi kumppani

    Yleisessä tiedossa oleva nimike, tarkoittaa siis myös vastaavasti eronneen naisen uutta onnea.

    Kumppanius tarkoittaa jotain muuta kuin yhden illan suhdetta tai varsin epävarmalla pohjalla olevaa lyhytaikaista tapailua, deittailua.

    Totta kai exät ovat joskus olleet toiselleen niitä oikeita, miksi muuten olisi yhteen menty tai edes lasta tehty. Totta kai elämässä voi tulla mitä vain eteen, mutta lähtökohtana ei voi olla ajattelu että kuitenkin erotaan. Siinä kohtaa on parempi olla edes yrittämättä parisuhdetta.

    Onni on mahdollista eronkin jälkeen. Joskus jopa siitä pitää parempaa huolta ja tiukemmin kiinni, kun on kerran onnen toisessa suhteessa menettänyt.

    Jotkut todella kasvavat kriiseistään, muuttuvat ja oppivat erheistään. Ja toki jotkut jatkavat samaa rataa lopunelämänsä, eikä onnelle jää mitään mahdollisuuksiakaan selvitä.

    Kiitos ajatuksestasi, meillä menee mukavasti, lämmöllä ja arjen puitteissa. Toivon samaa sinulle jonain päivänä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


määritelmä kirjoitti:

Meillä on täällä selkeästi ongelma termien suhteen. Mistä nyksä-nimike yleensä on saanut alkunsa? Nykyinen puoliso? Tarkoittaako UO uutta onnea?

Osa keskustelijoista (yleensä asialliset uusperheelliset) on taipunut käyttämään termiä nyksä tarkoittaen uutta puolisoa ja eksä entistä sellaista.

Palstamme Katkerikko-tuvan vakiohuispaajille (Lissu & Maire) nyksä tarkoittaa ketä tahansa naista, johon heidän entinen siippansa on erehtynyt patinoituneen pippelinsä pökkäämään. Ja tätä "kapakkaperhosta" tai "naikkosta" solvataan täällä armotta. Kyse ei siis ole uusperheestä.

Jo moneen kertaan on todettu, etteivät Katkerikot edes kuuluisi tälle palstalle, mutta entisen puolison lähteminen on niin kova paikka, että on tultava tänne jakelemaan kostoa vaikka vain sijaiskärsijöille.

Pitäisikö ottaa käyttöön uusi määritelmä? Ehdotuksia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu