jotain lättänärivaria pidetään jotenkin parempana kuin hienoa ja upeassa ympäristössä olevaa kerrostaloasuntoa (suurta)?
Uusissa on noin 10 m2 parveke, johon saa kymmeniä eri kukkia riippumaan ja amppelimansikoita ja vaikka mitä ja suuren pöydän ja keinun.
Rivitalon edessä on muutama homeelta haiseva puuritilä tai ruohonpiikki ja juuri ja juuri mahtuu keinu ja ihmiset lappaa siitä edestä ja naapurin susikoira ulvoo, niin että niskakarvat on pystyssä...hui kauhistus sentään.
Kaksikerroksisessa rivarissa on kaksi pieentä yksiötä päällekkäin.
Käytiin uteliaisuuttamme katsomassa sellaista ja myyjä sanoi, että perhe on asunut koirien ehdoilla ja sen kyllä huomasi.
Olohuone oli pieni ja eihän siinä ollut kuin yksi nuhruinen sohva ja parveke siis lasittamaton kuoriutui maalista ja piha; voi kauhistus sentään, koirien tallaama nurmikko ja piemeä ja kamala pieni sopukka, jossa ei sitten mitään.
No, sitten oli ne iiiiiihanat kierreportaat ylös ja siellä oli kolme toooosi pientä makuukoppia ja joka paikka niin sekaisin, että puistatti.
Eihän niihin tosiaan mahtunut kuin sänky ja pieni pöytä.
Sitten taas niitä hirvittäviä liukkaita kierreportaita alas ja olihan siellä loppuunkulunut keittiökin.
Jos joku ostaa sillä sikahinnalla sellaisen sikolätin tai lähinnä koirahoitolan, niin kyllä siinä palaa tosi rutkasti rahaa pyyntihinnan lisäksi.
Menimme lasitetulle parvekkeellemme ja katselimme järven laineita ja joimme punaviiniä
aterian kyytipoikana ja kukaan naapuri ei meistä mitään tiennyt eikä kukaan vähääkään häirinnyt.
Pihassa on kukkia kuin Arboretumissa tai melkein.
Meillä on kesähuvilallakin puolen hehtaarin puutarha ja ruusuja kymmeniä lajeja, mutta se rivari oli kuin haiseva kynnetty pimeä pensaiden keskellä oleva murju.

Vastaukset 14
Vanhimmat
hedonistipariskunta ylipäänsä meni katsomaan kuvailemaansa kohdetta? Herää kysymys... Vai onko niin ettei se oma kuutioluukku lasitetulla parvekkeella sittenkään ole elämän auvo? Oliko kiinnostuksenne muka puhtaan akateemista?
keskituloisella ole muuta auvoa kuin matkailu. Asuminen on välttämättömyys ja nykyhinnoilla unelmiin ei ole varaa.
nähdä omin silmin, miten suomalaisia huijataan...siinä syy, ei olisi tullut mieleenkään huvilalta ajaessamme, joka on viisi kertaa suurempi ja ihanin kukin ja pensain ja puin ympäröimä, mennä muuta kuin uteliaisuuttaan katsomaan sitä sontaläjää.
Lisäksi sanoisin, että en ole hedonisti, vaan olen kirjailija ja taidemaalari. Hedonisti vain nautiskelee, me teemme elämämme loppuun asti työtä, joskin joskus on myös nautittava elämästään.
Hae se hedonisti ihan vain itsestäsi. Pliis
Hyvinhän siellä tuntuu menevän!
Meillä on 1300 neliön piha. Sen vertaaminen parvekkeeseen ontuu - pahasti.
kaksi 5 ha:n ja yksi 2 ha:n tonttia eli kuinka se sun plänttis jotenkin mielestäsi korreloi meidän tonttien kanssa?
Iso tilava parveke on talvella todella upea ja syyskylmillä, kun pihassa ei ole tuulensuojaa, tiedän sen kakkosasunnoistamme, miten kylmää ja jotenkin masentavaa on joskus marraskuun alussa kun lehdet lentelee tai on lentänyt pois ja pitäisi kosteaa maata haravoida, keväällä se homma on ihana, kun niin voi tehdä, mutta omakotitalossa sekin homma on tehtävä syksyn sateilla.
Siis vielä kerran: se sun 1300 m2 on kohtalaisen pieni pläntti edellä mainittuihin tontteihin verrattuna.
Suuri lasitettu parveke on iiiiihana, kun ilmat ovat ns. koiranilmoja.
Eipä tarvitse hakea talvisin märkiä lehtiä ja muuta postia jostakin huitsin nevadasta kosteina, vaan luukusta tulee kuivat lehdet ja muu posti ja saa aamutakissa hakea lehden ja heti samalla syödä aamiaista, toisin kuin omakotitaloissa, saa vettä niskaansa ja märät lehdet, jotka haisee pahalle. Phyi....
Vain todellinen masokisti rakastaa kerrostaloasumista. Kerrostalot edustavat kolhoosimaista asumista, jossa osa elämästä jaetaan naapureiden kanssa. Kuten ulko-ovi. Ei kiitos. Ilmeisesti jaettu paskahuusi ja suihku naapurin kanssa edustavat sinulle vielä suurempaa elämisen laatua.
että kerrostaloissa olisi paskahuussi tai pesutilat.
Meillä on ihan omat, mutta jos olet siellä läävässäsi eli ns.rintsikkapaskassa paskantanut ihan omassa paskahuussssissssasi, niin siitä vaan.
Kaippa siellä rintsikassa on kylmä vesikin, mutta kai sitä tarkenee pestä se paskainen perse, jos sitä yleensä peset.
Meillä on kyllä monta suihkua ja poreamme että otan osaa siihen paskahuussihommaasi.
Toivottavasti ei sen paskahuussin hajut leviä siihen kosteaan rintsikkaasi, koska niissä on tosi laho haju.
Oletko jotenkin vinksahtanut, kun oven kahvaan ei voi kukaan muu koskea, eikö teillä koskaan käy edes vieraita?
Meillä on kyllä kymmenen sellaista rakennusta, joihin ei koske kukaan muu kuin me ja niissä rakennuksissa ei ole paskahuussia eikä niissä haise ja niissä on kannettavat tietokoneet ja
digiteeveet ja hiekkarannat etc
Hajoa sonnanhajuihisi.
SIIS EI OLE YHTEISIÄ PESUTILOJA, EN OLE NIISTÄ KOSKAAN KUULLUT, MUTTA SULLA EI TAIDA OLLA PESUTILOJA OLLENKAAN, VAAN VUOTAVA KRAANA.......
PASKAHUUSSIN JÄLKEEN MIELENKIINTOISTA....HAHA
Kerrostalo on kommunistin unelma-asunto: yhteinen ulko-ovi, yhteiset käytävät, yhteiset saunat, yhteinen pesutupa, yhteinen piha jne. Ja ennen kaikkea yhteiset seinät: mun katto on sun lattia ja sun lattia on mun katto. Naapurin kuselta haiseva nisti ja vakoileva mummo kuuluvat jokaisen kerrostalon perusvarustukseen. Raikkaasta vanhan ja tuoreen viinan hajusta saa esimakua ahtaassa hississä. Ne saa ikään kuin kaupanpäällisinä.
Luksusta uudemmissa kerrostaloissa edustaa hulppea jopa "10 m2 parveke" sinua lainatakseni. Voihan perkele. Onneksi minulla on varaa ihan oikeasti asua tasokkaasti muualla kuin kerroksiin rakennetussa elementtipaskassa.
Terveisin porvari
Meidän alakerrassa on susikoira joka haukkuu ja ulvoo, tänäkin aamuna siihen ulvontaan heräsin. Asutaan kerrostalossa siis. Lisäksi alakertalaisten pieni postimerkin kokoinen "piha" on täynnä koiranpaskakasoja jotka näkyvät kivasti meidän parvekkeelle, todella viehkeää. Olemme muuttamassa rivitaloon jossa on juuri remontoitu keittiö ja pesutilat sekä erillinen wc. Todella siisti kaikin puolin, myös piha kunnon kokoinen. Olemme paljon kierrelleet rivitaloja katselemassa enkä ole tuollaisiin kuvailemiisi törmännyt, luojan kiitos...
Ei ne Tesoman neukkuläävät muutu sen haluttavammaksi, vaikka käyt täällä joka päivä ylistämässä niiden ihanuutta. Ja mielestäni 60-luvulla rakennetusta talosta ei voi puhua "uutena". Ei taida Tesomajärvenkadulta löytyä sen uudempia, joten se niistä "uusien asuntojen parvekkeista".
Kun ei itseltäni löydy satojen hehtaarien merenrantatiluksia, niin on pakko hankkia se ainoa asunto viihtyisämmältä ja turvallisemmalta paikalta kuin Tesomalta.
Tesoman hassun kunto on vaan heikentynyt viime hoitojakson jälkeen.
Muutaman ha:n tonteilla ei kannata elvistellä, mutta asiaan:
Kerrostalo asuminen on varmaaan teille ok, muttei ne dogit viihdy lasitetulla parvekkeella saati muksut. Rivi- tai paritalon omapiha on ihan riittävä pikku grillijuhliin, pyykin kuivaamiseen, puutarhaharrastukseen ja pallon pyörittämiseen perheen pienimmille.