usassa tuli käytyä

reissusta palannut

Sanoisin: kandee mennä usaan. Paljon olen eri puolilla maailmaa matkustellut ja paljon olen suomessa kuullut usaa haukuttavan. Itse menin vailla ennakkoluuloja ja totesin: Ihmiset olivat erittäin ystävällisiä, kohteliaita ja auttavaisia, Ottivat kanssaihmisensä huomioon joka paikassa.
Ihastuin aivan vilpittömästi maahan ja sen tapoihin. Järjestys oli kaikkialla hyvä ja helppo olla siellä.

Minusta tuntuu, että amerikan arvostelijat eivät ole koskaan maassa käyneetkään. Kiertelimme eri puolilla: siistiä ja mukavaa. Väittömiä ihmisiä, ystävällisiä. Todella miellyttävää matkustaa siellä.

Jos elinpäiviä suodaan, ei jää viimeiseksi matkaksi sinne. On se niin suuri maa, että uusia elämyksiä piisaa.

10

3502

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palstalla

      tiedetaan millaista USAssa on, kurjuutta, koyhyytta, typeria ihmisia ja katulapsia yolla kaupunkien kaduilla! Tatako nait?

      • usa usa

        Samoin siellä USAssa tapetaan ihmisiä ja huumeitakin kuulemma käytetään.


      • usassa myös käynyt

        Tuntuu, että usan arvostelijat eivät ole koskaan siellä käyneetkään. Mene aasiaan katsomaan kurjuutta, köyhyyttä ja katulapsia ja usaan siisteyttä ja järjestystä


      • usassa käynyt
        usa usa kirjoitti:

        Samoin siellä USAssa tapetaan ihmisiä ja huumeitakin kuulemma käytetään.

        joo ja Suomessa tapetaan ihmisiä ja kuulemma käytetään huumeita. Yhtään katulasta en siellä nähnyt eikä minulta kerjätty. Suomessa minulta on kerjätty rahaa mm pietarin katulapsille.

        Kas kun omin silmin näkee usaa, saa aivan toisenlaisen käsityksen maasta kuin jos sokeasti uskoo täällä suomessa syötettävään propakandaan.

        Muuten ei typeriä ihmisiä tartte lähteä hakemaan naapurimasta, kyllä niitä kotimaassakin riittää. Aikamoista yleistystä. Tuskin siellä kaikki typerimmästä päästä ovat, taitavat aika useat nobelistitkin olla usasta.


      • Alligatoralley
        usassa myös käynyt kirjoitti:

        Tuntuu, että usan arvostelijat eivät ole koskaan siellä käyneetkään. Mene aasiaan katsomaan kurjuutta, köyhyyttä ja katulapsia ja usaan siisteyttä ja järjestystä

        Näin täällä viime viikolla yhdessä paikassa useamman "pummin" vetämässä skumppaa oikein porukalla. Niin ja eräällä kadulla näin lapsia. Oisko ne niitä katulapsia? Ja joku perhanan kerjäläinen kerjäsi minulta viime reissulla tupakkaa.


      • omin silmin näin
        Alligatoralley kirjoitti:

        Näin täällä viime viikolla yhdessä paikassa useamman "pummin" vetämässä skumppaa oikein porukalla. Niin ja eräällä kadulla näin lapsia. Oisko ne niitä katulapsia? Ja joku perhanan kerjäläinen kerjäsi minulta viime reissulla tupakkaa.

        Disneylandissa paljon lapsia ja siellä kadulla nekin käveli. Jospa ne oli niitä katulapsia! Kovin olivat iloisia ja hyvissä vaatteissa ja jäätelöäkin jotkut söivät. Ei kovin kurjalta vaikuttanut.

        Intiassa seurasi lauma lapsia kaikilla käsi ojossa ja saksassa aikuinen kerjäsi tyttäreltäni ja kun antoi jonkun lantin, sanoi kerjäläinen: anna toki enemmän, anna setelirahaa.

        Sulle terveisiä usaan täältä vähälumisesta suomesta, jossa enimmäkseen sataa vesitihkua. Mukavaa oleskelua siellä! Ensi syksynä mekin....


      • willikko
        usassa käynyt kirjoitti:

        joo ja Suomessa tapetaan ihmisiä ja kuulemma käytetään huumeita. Yhtään katulasta en siellä nähnyt eikä minulta kerjätty. Suomessa minulta on kerjätty rahaa mm pietarin katulapsille.

        Kas kun omin silmin näkee usaa, saa aivan toisenlaisen käsityksen maasta kuin jos sokeasti uskoo täällä suomessa syötettävään propakandaan.

        Muuten ei typeriä ihmisiä tartte lähteä hakemaan naapurimasta, kyllä niitä kotimaassakin riittää. Aikamoista yleistystä. Tuskin siellä kaikki typerimmästä päästä ovat, taitavat aika useat nobelistitkin olla usasta.

        Mieheni on amerikkalainen ja työskentelee täällä Suomessa. Vasta tässä suhteessa olen ihan oikeasti huomannut, kuinka omituisia asenteita suomalaisilla on ihan tavallisia amerikkalaisia kohtaan. Minulta kysyi mm. ainakin olevinaan hyvin fiksu yo-opiskelija, että lähettävätkö mieheni sukulaiset aina God bless America -kortteja ja ruokaileeko mieheni ainoastaan Macissa. Lisäksi aivan ventovieraat ihmiset ovat usein aloittaneet tutustumisen mieheeni kysymyllä heti hänen poliittisia näkemyksiään. Kaikista huvittavinta on se, ettei mieheni sovi ahtaaseen amerikkalaisista rakennettuun stereotypiaan millään. On tosi kummallista, kuinka jonkun kansallisuuden edustaminen oikeuttaa tosi epäkohteliaan käytöksen.

        Ja tosiaan, kukaan amerikkalaisia kiivaimmin haukkuvista ei ole käynyt itse maassa. Tälläisen yhteisen piirteen olen näissä ihmisissä huomannut:) Matkailu ilmeisesti avartaa.


    • on tavallinen maa

      Hyvä että ihmiset sinne matkustavat, alkavat saada oikean kuvan eikä vain lehdistöpropagandaa.
      Usassa on halvempi elää kuin Suomessa. Täällä kaikki on todella kallista eikä Suomessa esim. koulutus kannata niin kuin Usassa.Katulapsia en ole siellä nähnyt, kodittomia aikuisia kylläkin.

      • Autoiluloma

        Kierrettiin pari viikkoa autolla tiiviiseen tahtiin jenkkilää 2004. Jäi todella hyvä kuva maasta ja ihmisistä. Ainakin hieman pienimmissä kaupungeissa ihmiset rentoja ja auttavaisia.Tiedä millasta siellä olis asua ja tehdä töitä mut lomailumaana aivan huippu!! Säästän jatkuvasti et pääsen taas joskus autoilemaan sinne.


      • autolla kiertamaan...
        Autoiluloma kirjoitti:

        Kierrettiin pari viikkoa autolla tiiviiseen tahtiin jenkkilää 2004. Jäi todella hyvä kuva maasta ja ihmisistä. Ainakin hieman pienimmissä kaupungeissa ihmiset rentoja ja auttavaisia.Tiedä millasta siellä olis asua ja tehdä töitä mut lomailumaana aivan huippu!! Säästän jatkuvasti et pääsen taas joskus autoilemaan sinne.

        pohjois-amerikkaa... Nyt ei oo rahaa, mutta joskus tulevaisuudessa... Missa kavitte ja miten hoiditte kaiken matkustamisen? Tai siis auton vuokrauksen ym. Missa yovyitte ym? Olis kiva kuulla sun kokemuksista ja siita, miten hoiditte kaikki jarjestelyt ym... =)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3432
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3252
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      3108
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      51
      2678
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1983
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1880
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      88
      1559
    9. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      40
      1475
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1360
    Aihe