Jännitys jatkuu, Mexico odottaa!

Vaihtoehto kirjoitti:

Niin sitten istuttiin jälleen Hidalgon lotjaan, ja muutaman kadunkulman jälkeen aukesi tie rajan yli. Siinä oli rekkajonoa ja muutama henkilöauto odottamassa tarkastusvuoroa. Mexicano huuteli pyynnöstäni niille koppalakkisille rekan vieressä kykkijöille, että hänellä on vieras kyydissä ja pitäisi katsoa passi. Äijät huitaisivat kädellä viimein monen ruinaamisen jälkeen, että menisimme ohi, ei ole aikaa katsoa yhtä passia! Ihmettelin suuresti touhua ja mexicano kohautti olkapäitään ja sanoi että ok, ei sitten, kai se on homma järjestyksessä. Sitten hän vei minut rautatieasemalle, jonne osasi muutaman kysytyn ajo-ohjeen jälkeen. Kiittelin vuolaasti nostaessani rinkkaa selkääni. Astelin sitten arastellen aseman rappuset ylös ja avasin natisevan oven. Sisällä hallissa oli muutama henkilö istuskelemassa puupenkeillä. Otin haltuuni tyhjän, noin kolmelle tarkoitetun penkin ja laskin kantamukset sille. Katselin ympärilleni ja havaitsin että yksi aviopari ja muutama muukin vilkuilivat koko ajan ympärilleen. Tuo aviopari piteli kaksin käsin kiinni kasseistaan koko ajan. Aikataulun mukaan olisi pitänyt olla jo lähtö. Sitten huomasin lapun jossa luki että juna on myöhässä monta tuntia. Menin sivulle yhteen koppiin kysymään asiaa havaitsemaltani aseman virkailijan. Hän sanoi että ei ole varma, saattaa lähteä huomenna, kun on vaikeuksia! Muutaman hetken mietittyäni menin ulos ja kysyin rappusten vieressä norkoilleelta porukalta bussiaseman sijaintia. Oli naapurikorttelin takapuolella. Eikun sinne ja ostin lipun lipun heti seuraavaan "pikavuoroon" Mazatlaniin, lähtö puolentoista tunnin kuluttua. Odotellessani auton lähtöä tuli aseman poliisi kysymään henkilöpapereitani. Kun hän ihmetteli leimaamatonta passiani, selitin tapahtuman rajamiesten kanssa. Auton lähtöaikakin lähestyi nopeasti, ja näin sen ikkunasta että se pysäköi jo aseman eteen. No tämä jeppe oli sitä parempaa laatua ja sanoi ettei hätää, hän kirjoittaa todistuksen maahantulosta ja asia on sillä selvä. Nyt vasta nöyristelin kiitollisena, että ei tarvinnut jäädä maksetusta bussista pois! Niin sitten liki viimeisenä menin sinisellä plyyshi-tyylisellä kankaalla päällystettyyn penkkiin istumaan laitettuani rinkan tavara säilöön auton alle. Auto oli jo parhaat vuotensa kokenut aikoja sitten, sen huomasin kun silmä tottui hämärään valaistukseen. Sieltä täältä päällisen olivat siististi kuluneet puhki. Vähän edempänä istui pari tummaa kaunotarta ja ne tirskuivat ilmestystäni katsellessaan. Olin kuitenkin jonkin verran poikkeavan näköinen muihin matkustajiin verraten. En siitä yllättynyt, vaan kysyin saako ottaa valokuvan, johon he naurua kihertäen suostuivat. Eipä sitten muuta juuri tullut juteltua! Bussi starttasi kohti tuntematonta. Ilta pimeni ja musiikki alkoi soimaan auton radiosta. Pysähdyttiin johonkin pikkukylään vai liekö ollut kaupunki, kun en nähnyt etemmäs pimeässä. Talot olivat kuitenkin lähellä matalia ja sellaisia vaaleiksi rapattuja laatikoita. Pienen tauon jälkeen jatkettiin matkaa. Joku mummo tuli kauppaamaan tortilloja. Kieltäydyin ostamasta. Sitten hän oli kiertänyt koko bussin myymässä ja jäljellä oli ne pari kappaletta. Mummo tuli uudelleen luokseni ja tarjosi puoleen hintaan loput. Ostin kuitenkin ne minulle tuntemattomat mexicolaisen keittiön tuotteet ja aloin mutustelemaan niitä. Eivät olleet kaksisen makuisia, mutta olin jo nälissäni, olihan ilta jo jotain kello kahdeksan paikkeilla. Seuraavalla pysähdyspaikalla ruokakauppias-mummo jäi pois kyydistä. Ulos ei nähnyt mitään pimeyden vuoksi. Aloin torkuttelemaan ja syrjäsilmällä katselin niiden tyttöjen touhuja edessä olevassa penkkirivissä toisella puolella käytävää. Jtk.....

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä