Koiranpentu vai vauva ensin

Nimetön

Terve

Hankinnassa on pitkän harkinnan jälkeen Dobberi(uros). Kiinnostaisi kuulla mielipiteitä, erityisesti kokemuksia, siitä kumpi ensin perheeseen koira vai lapsi.

Jos koiran hankkii raskausajan aikana, onko koiran tällöin vaikea sopeutua lapseen? Olisi varmaan paras tilanne jos lapsi olisi jo syntynyt, mutta kun sopiva pentu tulee kohdalle aikaisemmin on turhauttavaa lykätä taas vuodella.

Kiitos vastauksistanne!

11

2243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • korvatonpop

      toope vauvan hankittuasi tuskin energia riittää lisääntymiseen. Riippuu toki ihmisestä. Itel 9 kk uros, ja on kyllä niin vilkas että ei vois kuvitellakkaan että nyt olis samalla vauva. Siis niin että se olis jo tossa. Nyt jos rupeis vääntään niin koira ehtis jo hieman rauhoittua 9 kuun aikana..

    • saisi oll parivuotta ennenk...

      jos koira ensin ja sitten lapsi on todennäköistä jotta mustis tulee.Tietysti koiran voi hankkia koska vaan,mutta muistettava jotta koira ja lapsi ei saa jäädä sekunniksikaan kahdestaan ennenkuin lapsi pärjää koiralle eli 13-15 vuotiaana.

    • 75jhgfu

      Dobermanni tarvitsee ensimmäiset vuodet todella paljon huomioita, joten aika raskaaksi tulee jos koiran ensin otat. Meillä oli dobermanni ensin, mutta se oli jo 7-vuotias. Mustasukkaisuutta ei ilmennyt, vaan suunnatonta rakkautta lasta kohtaan.

    • Nimetön

      Eli jos on sattunut hankkimaan Dobermannin, niin parhaimmassa tapauksessa on odotettava 12 vuotta jotta koira poistuu perheestä ja voi hankkia lapsen?!

      Saisi tulla lisää KOKEMUKSIA, kiitos.

      • sulle

        kokemuksia; mulla oli dobberinarttu, tosi ihana koira. Ja sit tuli vauva. Mies kävi töissä, mina olin tietysti kotona vauvaa hoitamassa.
        Mutta eipä toiminut se yhtälö; vauva heräili parin tunnin välein, en ensimmäiseen vuoteen saanut nukkua kokonaista yötä putkeen.
        Ihan sama minkärotuinen koira on ,dobberi vai perhoskoira, ensitöiksi se on vietävä aamulla ulos. Pue kiireesti vauva ,sit ulos,joskus räntäsateella olis niin ihana vaan olla vauvan kans sisällä mut ei kun ulos. Ja ota huomioon, dobberi vaaatii paljon ulkoiua, pitkiä lenkkiä, koulutusta:ensimmäinen elinvuosi on kokopäivätyötä, tai sitten uhraat kaiken vapaa-aikasi koiralle. Minä en jaksanut, jouduin myymään koiran, tämä koira kun ei ole mikään sohvakoira ja sillä on todella huono olla jos sen kans ei puuhata.
        Vuosia ikävöin koiraani, tunsin huonoa omaatuntoa, ajattelin jälkeenpäin että olisi pitänyt kuitenkin pitää koira. Mutta silloin ajattelin vain että en jaksa, olin niin väsynyt.
        Selvästi sinä odotat että joku sanoisi että kyllä vauva ja dobberi hyvin hoituu, mutta mieti nyt järjellä. Ja vaikka puhuisit perhoskoiran ostamisesta, sanoisin että odota muutama vuosi.
        Tää koira oli alunperin mun koirani siksi mies ei juurikaan koiran kans auttanut.Kai olisin selvinnyt jos hän olisi auttanut enemmän.
        Mutta todellakin tämän kokemuksen pohjalta sanon et mieti järjellä tätä asiaa, molemmat, vauva ja koira vaativat "pentuaikana" äärettömästi huomiota, kannattaa miettiä omaa jaksamistasi, ei susta ole iloa kummallekaan väsyneenä ja loppuunpalaneena.

      • Nimetön
        sulle kirjoitti:

        Jos sinä et saanut apua kumppaniltasi on se todella sääli. Meitä kuitenkin on kaksi koiraan sitoutuvaa. Lähinnä koko kysymys sai alkunsa kun mietimme kuinka koira suhtautuu vauvaan. Näkeekö se sen pyrkyrinä laumassa joka on oiva suupala, vai ymmärtääkö se yskän kuinka pian?

        Käyn ympäri vuoden lenkillä joka aamu ennen töihin lähtöä joka tapauksessa, miksei koira voisi olla mukana. Mahdollisuus myös ottaa koira mukaan töihin parina päivänä viikossa.

      • suhtautui
        Nimetön kirjoitti:

        vauvaan todella hienosti, yritti oikein hiipiä varovasti vauvan lähellä ettei satuttaisi vauvaa. Kyllä ymmärsi että toinen on avuton ja täytyy olla varovainen. Enkä usko että olisi mitään vaaraa. Ainakin tämä koira oli aivan ihana omille perheenjäsenille.
        No nyt tämä "vauva" on jo 14-vuotias, niin paljon tästä tapauksesta on aikaa, mutta vieläkin harmittaa ja on ikävä koiraa. Mutta hienoa jos molemmat sitoudutte sekä koiraan ja vauvaan niin miksei se onnistuisi. Minun koira oli tosin aikuinen kun vauva tuli taloon, mitenkähän vilkkaan pennun ja vauvan yhteisolo sujuisi?

    • varsinkin jos

      kyse on ekasta lapsesta..eka lapsi yllättää aina miten paljon se vaatii työtä varsinkin ensikertalaiselta..ja jos tulee koliikkitapaus tai sairas lapsi niin hommaa riittää. Eli mieti tarkkaan..muutaman vuoden päästä kun lapsi on päässyt hiukan vanhemmaksi näet tilanteen paremmin onko aikaa myös haastavalle koiralle.

      Oletko varma ettei hormonit/tunne puhu nyt enemmän kuin maalaisjärki. Niin paljon moni on antanut koiransa pois kun aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen vaikka olisi kaksikin ihmistä.

    • koira

      Tämä poikani perheessä. Heillä oli puoli vuotias rotweilerin pentu, kun vauva syntyi.
      Sitä pelättiin porukalla, että mitä siitä seuraa.
      Minä olin heillä koiran kanssa, kun he toivat vauvan kotiin. Lapsi laitettiin keskelle olkkarin lattiaa ja katsottiin koiran suhtautumista. Se kierteli ympärillä ja haisteli,sitten asettui vauvan viereen nukkumaan.
      Eli tulokas hyväksyttiin heti.
      Ongelmia ei ollut missään vaiheessa.
      Nyt ovat 3v. molemmat ja riehuvat keskenään.
      He ihmettelivät, ettei edes vahinko puremista tapahtunut, vaikka tämä ihmisenalku käsitteli ja käsittelee edelleen tosi kovakouraisesti.
      Mitä tuohon ulkoiluttamiseen tulee, niin heillä on aidattu iso piha-alue, jossa koira voi olla yksin ulkona. Poikani silloin käytti lenkillä ja koulutuksessa koiraa, joten se ei ollut ongelma.

      • ?saara?

        Meillä oli 11 vuotias uros, kun vauva syntyi. Kaikki sujui mallikkaasti, ei ongelmia minkäänlaisia.
        Uroksesta aika jätti vuoden kuluttua ja meille muutti narttu pentu ja lapsi silloin siis 1 v. Muuten kaikki sujui mallikkaasti, olivat kuin paita ja peppu, MUTTA kyllä siinä oli äidillä ja isällä välillä hermot piukalla, kun molemmat olivat noin pieniä -elikkäs vauhti molemmilla aivan päätähuimaava ja silmänräpäyksessä saattoi tapahtua vaikka mitä...:)
        Esim muistan eräänkin kerran, kun leikkivät yhdessä piilosta, poika verhojen takana ja dobberi säntää perään etsimään ja repii silmänräpäyksessä jokaisen olohuoneen verhon alas etsiessään kaveriaan. En ehtinyt muuta, kuin katsoa, kun koko homma oli jo ohi..

        Yhtälö oli erinomainen, mutta todella vauhdikasta aikaa tuo ensimmäinen vuosi pennun & ihmislapsen kanssa oli..:).
        Nyt dobberi on 3 v ja uusi ihmis vauva tuli vuosi sitten. Silloin oli jo huomattavasti rauhallisemmat oltavat.
        Nyt koira on mitä rakastunein molempiin ihmislapsiin..:)

      • MIMMU
        ?saara? kirjoitti:

        HANKI KUULE SE KOIRA, ALÄKÄ KOSKAAN VAUVAA,KOIRAN KANSSA PÄÄSET HUOMATTAVASTI HELPOMMALLA... PLEASE.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4693
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      74
      4481
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      14
      3596
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      137
      3193
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      191
      2909
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      40
      1855
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      74
      1604
    8. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1535
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1311
    10. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      19
      1212
    Aihe