KARSEA METELI

Oon ollu niin töissä kuin vieraanakin n.50 häissä.
Mikä ihme on bändeissä vikana että soiton pitää lähes aina pauhata lähes infernaalisellä volymillä?
Viimeksi Lauantaina vieraista pakeni 40% korviaan pidellen ensimmäisen kappaleen kuluessa.
Eikä vain vanhempi osa heistä.
Ja omituisita on se kun asiasta huomautetaan yleisin vastaus on "sound tsekki o tehty näi. Ei voi muuttaa".
HÖPÖ HÖPÖ, menköön itseensä.
Orkesterit ovat paikalla vieraita varten.
Soittakoon luolassaan miten haluavat.
5403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joskus voi käydä noin,jos bändi ei ole tehtäviensä tasalla tai asenne kohdallaan.Meillä ei ongelmana!

Äänestä

Kyllä periaate on se, että vieraita ja juhlan järjestäjää kuunnellaan. Yleensä alussa vedetään muutama testikappale ja kokeillaan laitteita. Jo tässä vaiheessa kysytään juhlanjärjestäjältä, että äänenlaatu on tilaisuuteen sopiva.

Yleensä kun porukkaa tulee paikalle lisää, voi äänentasoa lisätä tarpeen mukaan, mutta ei ole mitään järkeä aloittaa treenikämppä säädöillä. Vielä ensimmäisen setin aikana on hyvä tiedustella juhlaväeltä onko äänenlaatu sopiva.

Musiikin taso ja monitorit säädetään niin, että bändi pystyy lavalla keskustelemaan toistensa kanssa kesken musiikin ja kaikki muu tulee ämyreistä yleisölle, joka siitä musiikista myös maksaa. Äänentaso säädetään vastaavasti yleisön mieltymyksen mukaan ja jos yleisökatoa esiintymistilaan tulee, kertoo tämä jotain olevan pielessä.

Varsinkin häätilaisuuksien alussa on monesti vanhempaa väkeä ja on hyvä soittaa asiallisesti, että he voivat käydä keskustelua pöydissä musiikin aikana. Monesti kun vanhempi väki illan mittaan juhlista vähenee, pyytävät nuoremmat menevämpää musiikkia ja ääntä eetteriin lisää.

Yleensä nämä omapäiset ja laitteeistaan ymmärtämättömät pilaavat juhlapäivän ja ohessa vielä toisten orkestereiden maineen. Asiakasta pitää kuunnella aina keikkapaikalla ja toimia tilanteen mukaan. Jotkut kun eivät tiedä laitteistaan tuon taivaallista, vaan kääntävät namikat aina samaan tasoon, joka on miksauspöytään tussilla merkitty. Kommentti on sitten - Näillä säädöillä me aina vedetään ;)

Treeniä siis äänentoistoon, sen musiikin soiton ohessa aina tilan ja tilanteen mukaan.

Äänestä

Sound checkin idea on miksata soittimet ja mikrofonit keskenään niin, että kokonaisuus kuulostaa hyvältä. Mikään ei estä säätämästä kaikkia hiljemmalle tai kovemmalle. Vähänkään osaava äänimies osaa tasapainottaa mahdolliset ongelmat äänenvoimakkuutta säätäessä.

Lisäksi vain HÖLMÖ tekee sound checkin liian kovilla äänillä hääjuhlaan. Kuten aikaisemmin sanottiin, ideana on kyllä saada myös vanhempi väki viihtymään. Ja mahdollistaa kaikkien tanssiminen, pienemmälläkin lavalla.

Äänestä
  • Notta halvalla ei saa ammattilaista ,ei soittajia eikä kuvaajia ;)

    Äänestä

Heinäkuussa, Valkosaaren telakalla sama ongelma.
Olen kertonut paikasta aikaisemmin .
Poppiorkesteri huudatti vehkeitään niin lujaa että Kaivopuiston puolelta soitettiin ja valitettiin asiasta.
Korviin sattui.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BaariMesu kirjoitti:

Oon ollu niin töissä kuin vieraanakin n.50 häissä.
Mikä ihme on bändeissä vikana että soiton pitää lähes aina pauhata lähes infernaalisellä volymillä?
Viimeksi Lauantaina vieraista pakeni 40% korviaan pidellen ensimmäisen kappaleen kuluessa.
Eikä vain vanhempi osa heistä.
Ja omituisita on se kun asiasta huomautetaan yleisin vastaus on "sound tsekki o tehty näi. Ei voi muuttaa".
HÖPÖ HÖPÖ, menköön itseensä.
Orkesterit ovat paikalla vieraita varten.
Soittakoon luolassaan miten haluavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu