Minun pitäisi saada kaikki taas järjestykseen ja muuttaa elämäntapojani. Siinä kesti vain jonkin aikaa edes myöntää se itselleni. Olen heittänyt kaiken nurkkaan tärkeysjärjestykseni alkaa siitä mikä on mukavinta, ja sitten se mukavuuden halu voi jäädä koko päiväksi päälle ja kaikki tärkeä jää tekemättä.
Nykyään en tee läksyjäni lankaan, saatan lukea kokeisiin viimeisenä iltana puolinukuksissa, tulen myöhässä kouluun, en siivoa huonettani, en ole ystävien kanssa ja siitä seuraa se etten ole enää kovinkaan sosiaalinen ihminen. ym. muuta tuommoista.
pääasiassa istun koneen ja telkkarin ääressä, välillä syön, välillä nukun muutaman tunnin ja käyn koulussa. Niistä pääosin elämäni koostuu. Oli tässä joku aika sitten semmoinen muutaman kuukauden kestävä masentava kausi jolloin mikään ei enää kiinnostanut pätkän vertaa.
Nyt olen kuitenkin tajunnut että on korkea aika ottaa itseänsä niskasta kiinni. Mutta miten siihen kykenen ilman etten taas turhaannu ja ns. masennu. (ei sitä suoranaisesti ehkä masennukseksi voi sanoa, mutta ymmärrätte varmaan?)
Tunnen kaikki velvollisuudet ja muut tärkeät asiat niin vastemielisiksi ja varsinkin kun minua käsketään sitten se muuttuu niin vastemieliseksi etten enää edes harkitse. Voi johtua itsepäisestä luonteestani. (älkää nyt ymmärtäkö että olisin joku lellitty kakara, sitä en ole) Ketuttaa vaan oma inhottava käytös.
En oikein löytänyt tälle viestille paikkaa, joten joku siirtäköön oikeaan paikkaan jos ei kelpaa..

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostat ihan multa.. Melkein kuin olisin lukenut omaa kirjoitustani. Olen myös jättänyt läksyt tekemättä, huoneeni siivoamatta ym. velvollisuudet täyttämättä, kun ei vaan halua/jaksa. Ärsyttää jo ajatuskin siitä, että käskettäisiin tehdä sitä tai tätä..
Olen myös turhautunut tähän tilanteeseen; en myöskään tee muuta kuin olen koneella, katson tv:tä tai olen muuten vaan.. En tiedä mitä tekisin, jotta saisin elämääni jännitystä ja jotain ihanaa ja iloista. On minulla muutama kaveri, mutta en jaksa olla heidän kanssaan, koska en jaksaisi kuunnella heidän asioitaan kun omat pyörivät mielessä.. Olen ehkä itsekäs, mutta... En vain kestä kuulla miten hyvin heillä menee kun minulla menee huonosti. He eivät ehkä näe ahdistustani, koska itse ovat niin soikeana onnesta.. Tai en tiedä...
En osaa sua neuvoa mitenkään, koska itekkään en tiedä mitä tehdä. En tiedä, auttaako kouluun keskittyminen oikeastaan mitään. Ei sen avulla ainakaan ystäviä saa...Mutta jos hyvät koenumerot saavat sut onnelliseksi, niin mikäs siinä.
on mulla muutama kaveri, mutta sama en jaksa heidän kanssaan olla ja vieläpä melkein samoista syistä kuin sinä. juttelen ihmisille lähinnä näin virtuaalimaailmassa, eli netissä.
Oon kyllä yrittänyt että "tän jälkeen otan kirjat, teen läksyt ja luen kokeisiin" mutta kun en vaan kykene pitämään lupauksia itselleni. Sitten kun se joku on tehty ja pitäisi avata kirjat niin sitten tulee ne ajatukset "äh, ei niitä tarvii tehdä ei se ope niitä kuitenkaan tarkasta. kokeisiinkin on vielä muutama päivä kyllä mää kerkiän lukee vaikka huomenna" En siinä vaiheessa tajua että mun pitäis tehdä ne itseäni varten.
ja kuinkas kävikään, tää päivä on ollut aivan samanlainen kuin muutkin. Meillä alkaa huomisen jälkeen onneksi viikon mittanen loma. Saan kelailla ja latailla itseni rauhassa. Jospa voisin ryhdistäytyä lopultakin. (toivottavasti ainakin)
Ihan samanlaista täälläkin.. kuin olisi ollut itse kirjoittamaani. Itselläkin elämä koostunut lähinnä juuri tvstä ja tietokoneesta ja kaikki muut, tärkeämmät asiat laiminlyön täysin (Kuten sosiaaliset suhteet, koulu, syön epäterveellisesti, ulkonäköni ja sen sellaiset). Tosin kunnostani olen alkanut pitämään huolta, ja käynkin säännöllisesti kuntosalilla ja juoksemassa/rullaluistelemassa/ym.
Olen alkanut suremaan sosiaalisten suhteideni ja koulut laiminlyömistä. Tosin koulunkäynnissä on pitänyt skarpata jo pian toista vuotta.. aina vain että "ensi jaksossa sitten". Koulua olen nyt alkanut ottaa vakavammin ja olenkin vähentänyt lintsausta roimasti, ja jopa vähän selaillut koulukirjoja kotona. Mutta enemmän minua harmittaa juuri tuo epäsosiaalisuuteni. Ei ole helppoa päästä sille tasolle sosiaalisuudessa kuin haluaisin, kun sitä on laiminlyönyt kaverisuhteita jo useita vuosia ja kun on vielä ujo.. kyllä minullakin kavereita on, mutta ei oikeastaan yhtään sellaista hyvää kaveria. Minua ei mm koskaan kutsuta mihinkään bileisiin tai vastaaviin.. huoh vielä olisi paljon kirjotettavaa, mutten jaksa enää, tuntuu että ajatukset ovat kaikki niin sekaisin päässäni etten saa niitä järkevästi ulos.. että lopetan avautumiseni tähän