Pentujen emä

Ystäväni narttu sai pennut. Narttu on rokotettu viimeksi melk. 3vuotta sitten.. Miten nyt kannattaisi toimia rokotuksen suhteen? Kuuluuko pennut rokottaa vasta 12 vk iässä?
5318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vasta 12 viikkoisena... Mutta pitäkää nyt edes madotuksista huoli!!!!! pennut tulee madottaa useaan otteeseen.

Äänestä
  • parvon heti kun se on mahdollista eli ennen luovutusta jo hyvissä ajoin. Lisäksi aloittaisin rokotukset jo 10 viikkoisena, koska pennuilla ei niitä emältä saatuja vasta-aineita ole.Eli ensimmäinen nelosrokote 10 viikkoisena ja sitten normaalin rokotusohjelman mukaiset mutta jättäisin ensimmäisen ja toisen 4-rokotuksen väliin kolme viikkoa, jotta vasta-aineita kerkiää muodostua, eli 10, 13 ja sitten seuraava 17 viikkoisena ja silloin myös rabies. Rabieksen voi antaa myös aiemmin, jos haluaa. Ulkomailta tuotavat pennutkin rabiesrokotetaan jo ennen 16-17 viikon ikää. Kotimaassa en hoppuilisi vaan antaisin normaalin aikataulun mukaisesti. Ja madotukset sitten kuntoon ennen ensimmäistä rokotusta ja niiden välillä.

    Äänestä

koska nartun uskaltaa rokottaa? miten usein pennut madotetaan ennen ensimmäistä rokotusta?

Äänestä
  • Ns. "nollarokote" voidaan antaa alle 12-viikkoisille pennuille jos tautitilanne on paha tai emä ei ole rokotettu, kuten tuossa ylempänä totesin. Vain terve koira voidaan rokottaa, sillä sairauden aikana ei muodostu tehokkaasti vasta-aineita.

    Kantava narttu on syytä madottaa ennen astutusta ja myös kantoaikana, noin 10 päivää ennen synnytystä, sillä kantavalla nartulla toukat saattavat siirtyä myös sikiöihin sekä maitorauhasten iholle emon imettäessä pentujaan. Pennun madotus on siis myös todella tärkeää: sisäloiset saattavat saada aikaan pahoja kehityshäiriöitä kasvavilla pennuilla. Madotus suoritetaan 3, 5, 7 ja 11 viikon iässä.


    Natun rokotuksesta kannattaa kysyä eläinlääkäriltä. Se, kuinka paljon sillä vielä on vastustuskykyä ko. sairauksiin, riippuu siitäkin, kuinka säännöllisesti se on aiemmin rokotettu ja kuinka monta kertaa on ehditty rokottaa vrt. nartun ikä. Rokotuksen vaikutus ei lopu kuin seinään 2 vuoden kohdalla. Itse uskoisin, että sen rokottaminen kannattaa sitten kun pennut on vieroitettu, ne kannattanee vieroittaa tässä tapauksesa jo siinä 5 viikon tienoilla.Narttu on tietysti myös madotettava ennen rokotusta huolella.

    Äänestä

kysäistä eläinlääkäriltä, hän kumminkin tietää parhaiten

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Ystäväni narttu sai pennut. Narttu on rokotettu viimeksi melk. 3vuotta sitten.. Miten nyt kannattaisi toimia rokotuksen suhteen? Kuuluuko pennut rokottaa vasta 12 vk iässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu