Eläkeyhtiö Varma

ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ VARMA TEKI 13 MILJOONAN EURON KIINTEISTÖKAUPAT

Tämän päivän sanomalehti Lapin Kansa kertoo että eläkeyhtiö VARMA on tehnyt ison kiinteistökaupan Kittilän Levillä. Jutussa ihan mainitaan että Varma on Suomen suurin yksityinen sijoittaja 28 moljardin euron sijoitusomaisuudellaan.

Että sillei niin.
11376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Luuletko, että vakuutusyhtiöt makuuttavat rahojaan pankkitilillä. Siellä on pari kerrosta porukkaa miettimässä, mihin kannattaa sijoittaa, että tuotto olisi kohtuullinen. Se, että onko kaikki sijoitukset tuottavia, on eri asia. Minusta kuitenkin hyvä, jos löytävät Suomesta sijoituskohteita, on nimittäin niin, että melkoisesti ovat sijoittaneet ulkomaille, niin Varma kuin muutkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elmeri kirjoitti:

ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ VARMA TEKI 13 MILJOONAN EURON KIINTEISTÖKAUPAT

Tämän päivän sanomalehti Lapin Kansa kertoo että eläkeyhtiö VARMA on tehnyt ison kiinteistökaupan Kittilän Levillä. Jutussa ihan mainitaan että Varma on Suomen suurin yksityinen sijoittaja 28 moljardin euron sijoitusomaisuudellaan.

Että sillei niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu