Lapseni pahoinpideltiin koulussa kesken tunnin. Pahoinpitelijä on lastensuojelulaitokseen sijoitettu lapsi, joka kuitenkin käy aivan tavallista koulua. Hän ei ikänsä puolesta vielä itse ole rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan, joten rikosilmoitus on poissuljettu. Onko vastuu tapahtuneesta koulun, lastensuojelulaitoksen vai lapsen vanhempien? Mikä olisi oikea reitti viedä asiaa eteenpäin, en jotenkin jaksa sulattaa, että pahoinpitelijä pääsisi aivan täysin ilman seuraamuksia. Todistettavasti (sekä opettajan että luokkatovereiden näkemänä) oma lapseni ei tehnyt mitään, sattui vain istumaan lähistöllä, kun toinen sai raivokohtauksen.
Kenen on
vastuu?
611548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Kertomuksesi perusteella sanoisin että ensisijaisesti tietysti sosiaali, koska lapsi on huostaanotettu, mutta kasvatusvastuussa mielestäni olisi sijoituspaikka.
Mitä koulun vastuuseen tulee sinuna yrittäisin tarkastaa onko luokka todella sopiva sille lapselle. Eli onko koulu luistanut tarpeellisista tukitoimista tätä lasta kohtaan, kuuluuko hän tavalliselle vai pienluokalle.
Saako tämä oppilas usein raivareita? Jos saa, silloin vastuu on todella heillä kaikilla ja jokainen heistä on luistanut tehtävissään.
Minä tekisin ensimmäisenä kirjallisen selvityspyynnön sosiaaliin kuka on vastuussa ja kuka on korvausvelvollinen. Kun en tarkemmin tiedä lapsesta miksi raivari on tullut en enempää arvuuttele.
Mutta vanhemmilla on mielestäni kyllä oikeus tietää mitä lapsi on tehnyt, mutta sijoituksen jälkeen he eivät ole enään vastuussa koulutapahtumista.
Jos olen väärässä joku kyllä korkaa kirjoitukseni...
lapsi on kuulemma aikaisemminkin käyttäytynyt agressiivisesti. Mutta tarkemmin en tiedä hänen taustojaan.
Vastuullinen selviää sillä kun teet poliisille rikosilmoituksen. Nykyään ainoa keino kouluväkivaltaa tai kiusaamista vastaan on tehdä poliisille rikosilmoitus.
silloinkin kun tekijä on alle 15-vuotias.
Koulu on vastuussa ainakin niin, että perusopetuslain mukaan koulun velvollisuus on tarjota joka lapselle turvallinen oppimisympäristö.
Pojan äippä puhui asiaa monessa mielessä. Surullisinta mielestäni koko asiassa on se, että aivan hyvin tuon päälle käyneen lapsen huostaanoton syynä voi olla kouluvaikeudet. Voi olla ainoa syy tai osasyynä.
Ja meidän lastensuojeluhan ei toimi lasta suojellen, joten näköjään sijoituksen jälkeenkään hän ei ole saanut sellaisia tukitoimia, joita tarvitsisi, siitä nuo aggressiot ovat osoituksena, ei mistään muusta. Hänellä saattaa olla jotain oppimisen ongelmia, jotka on selvitetty tai sitten ei. Mutta vaikka olisikin, niin eipähän ole hänellekään tuonut lasta auttavaa erityisopetusta, kun kerran on tavalliseen luokkaan sijoitettuna tälläkin hetkellä.
Meidän yhteiskunnassamme kun ei ole rahaa sijoittaa lapsiin niin paljon kuin pitäisi ja vaikka lait sitä vaatisivatkin. Tilanne on todennäköisesti se, että lasta opetetaan väärin, aivan sama asia voidaan nimittäin opettaa hyvin monella eri tavalla. Hänen ongelmiaan ei huomioida, koska hän on tavallisessa opetuksessa, hän ei pysty ottamaan vastaan opetusta ehkä ajoittain ollenkaan, silti häneltä vaaditaan samat suoritukset kuin muiltakin oppilailta, joten ei ole ihme, että lapsi turhautuu. Ei tämä tietysti oikeuta kenenkään lyömiseen, mutta se selittää jotain lapsen kannalta katsottuna. Ei häntäkään ole siis oikein kohdeltu.
Kyllä sääliksi käy tuollainen lapsi isoin kirjaimin kirjoitettuna.
että mitä opettaja teki estääkseen väkivallan, kun kerran näki.
vanhempia estämään tuollainen väkivalta.
Paitsi tietysti toteuttamalla ne oikeat tukitoimet lapselle, jotka hänelle mitä ilmeisimmin kuuluisivat.
Mutta olisi mukava kuulla, miten muuten joku luulee pystyvänsä estämään tuollaiset hyökkäykset?
mitä teki vai katsoiko vierestä. Järjetöntä se kyllä on, ei opettaja ressu jaksa tai on muuta uupumusta tai kevät väsymystä tai syys masennusta. Opettajat ei välitä. Aikanaan tein rikosilmoituksen poliisille, kun kunnan valtuutetun painia harrastava penska hyökkäsi koulutunnin aluksi lapseni kimppuun ja hakkasi ylävartaloon ja vittua oli lasketellut suustaan. Mitä teki opettaja, otti minuun yhteyttä ja oli tilannut minun lapselleni ajan kunnalliselle psykiatrille. Peruin ajan kun ei opettajalle käynyt, että hakkaaja lähtee myös samalle opettajan varaamalle ajalle psykiatrille. Ja mitäs teki poliisi, ei ole vaivautunut vastaamaan yhtään mitään. Luulisi vähän hitaammallakin järjenjuoksulla olevan poliisinkin saaneen vastausta aikaiseksi, seitsemän vuotta on ilmoitus ollut poliisilla. Täytyy kuitenkin uskoa uusmyönteisesti, että kunhan siellä tormistautuvat piirissä, niin pyyhkäisevät minulle vastauksen postiin.
niin mitä open pitäisi tehdä mielestänne päälle käymisten estämiseksi?
Istua tuollaisen kaverin päällä, ettei varmaan pääse hyökkäämään kenenkään kimppuun?
Myöhäistähän se vähän sitten on itkeä, kun hyökkäys on tehty jo. Ja opettajan taholta tuleva kiinnikäyminen on hyvin tarkkaan säädelty, missä rajoissa se saa tapahtua.
Täällähän kirjoitettiin kovasti uhoten vähän aikaa sitten, että VANHEMPIEN tehtävä on suojella lastaan tuollaisilta hyökkäyksiltä. Ei vain uhoajakaan osannut selittää, miten se käytännössä oikein tapahtuu. Pitäisikö nyt samaa soveltaa kouluunkin, että opettajan tehtävä on suojella muita oppilaita, mutta ei taida kukaan osata selittää, miten se oikein käytännössä tapahtuu.
se tässä on ihmeellistä! Kun ajattelee kuinka kauan vanhemmat ovat vaatineet puuttumaan koulukiusaamisiin! On ainakin 20 vuotta, jos ei enemmänkin ja tänä aikana ei ole saatu mitään lakia! Olen aiemminkin kertonut kuinka olin puuttunut koulukiusaamis asiaan mutta, en todellakaan saanut mistään tahosta minkäänlaista apua vaikka kehuttiin että on hyvä kun äiti reagoi lastensa kiusaamiseen! Mutta mitä se sitten auttaa?? Ei se äidin reagointi paremmaksi asiaa tee, kun ei äiti yksin pysty kokoaikaan vahtimaan koulu aikoina lastaan/lapsiaan!
Mutta se apu mikä sitten tuli oli huostaanotto ja niin opettajat kuin sosiaalitoimi ajattelivat kai että koulukiusaamis asia ratkaistaan ottamalla lapset huostaan! Ompa erikoinen lääke,koulukiusaamiseen! Vaan ei tehonut sekään ja nyt opettajat oikein sallivat että lapsiani kiusataan koulussa,siinä suhteessa että, nyt ei ole kukaan valittamassa, kun ovat huostaanotettu!
Minun mielestäni vastuu on opettajilla! Jos ei muuten niin, palkatkoon joku työtön valvomaan välitunnit! Kyllä täällä työttömiä riittää ja uskon että, hyvällä palkalla joku suostuukin! Olis hyvät tauko ajatkin! Vai mitä mieltä olette? Laitettaisiinko oikein lehteen tämä ehdotus, jotta joku opettaja tai rehtori tekisi aloitteen! Vaikka kokeilu muodossa!
opettaja käski tuollaisen oppilaan nurkkaan seisomaan kaikkien oppilaiden nähtäväksi! Ja oliko joskus ollut oikein aasin hattu! Tuli vain mieleen... kun laki kieltää opettajilta käsiksi käymisen ym. niin, tämähän olisi yksi turvallinen ratkaisu opettajille.Vai olisiko parempia ideoita joita voisi sitten laittaa yleisö palstaan ilmoitukseksi opettajille että, vanhemmat ehdottavat tällaisia ratkaisuja koulukiusaamisen puuttumiseen, ja karsimiseen!
niin äkkiä ja ennalta arvaamatta, että ei sitä mitenkään voinut ennakolta estää. Se oli yllätys kaikille, myös omalle lapselleni, joka oli yllättynyt niin paljn ettei kyennyt muuta tekemään puolustautuakseen kuin suojaamaan päätään. Opettaja oli ollut toisella puolella luokkaa ja iskuja oli kerinnyt sadella useita ennenkuin opettaja ennätti väliin.
kokemukseni mukaan syntyvät.
Ei niitä pysty kukaan siinä tilanteessa estämään, aivan lapsellista höyrytä kenenkään, että vanhempien tulee estää tuollaiset päällekarkaukset ja suojella omia lapsiaan, että eivät joutuisi sellaisten kohteiksi.
Kyllä suojelu on tehtävä jotenkin ennaltaehkäisevällä tavalla, kuten ketjussa joku tuolla myöhemmin niin kirjoittikin.
esim. istua päällä kunhan ei tukehduta painollaan. Siis käyttää tarvittavaa voimaa kiinnipitotilanteessa, turvautumatta kuitenkaan kättäpidempään (rikoslaki).
puutu, syyllistyy opettaja piittaamattomuuteen ja heitteillepanoon.
päällekarkaus on jo tapahtunut.
Estämään sitä ei pysty kukaan, niin arvaamattomasti ja yllättäen se yleensä tapahtuu.
Paitsi noilla ennaltaehkäisevillä keinoilla korkeintaan, joita täälläkin on kirjoitettu.
mutta on kysymys myös puuttumisesta ja keskeyttämisestä. Tilanne (pahoinpitely) jatkuu jos siihen ei mene väliin. Ja estäminen on opettajan ja koulunkäyntiavustajan tehtävä.
ei väliin mentäisi, mutta estämään sitä ei pysty muuta kuin ennalta ehkäisevillä toimilla, joiden toteuttaminen on ollut rahoituksen ja välittämisen puutteesta kiinni viime vuosina.
voivat lukea "niitä kirjoja", kyllä kirjoista saa hyödyllistä tietoa vaikka ei sosiaalialaa opiskelisikaan. Ja vielä kun se yhteistyö kaikkien tahojen kanssa toimii niin mitään hätää ei ole, tehkää duunia, älkää pillittäkö.
käyttäytyvät väärin. Olisi pystyttävä ennaltaehkäisemään, että tilanne ei kehitys noin pahaksi, että toisten kimppuun käymistä edes tapahtuu!
Kun vanhemmilta puuttuu tietoa/taitoa saada lapselleen apua, olisi viranomaisten tehtävä hankkia sitä. Ja jos ongelmat eivät ole tulleet esille vielä tarhassa, olisi koulun tehtävä ohjata lapsi tutkimuksiin. Nimenomaan ensin neurologian puolelle, jos siellä ei mitään ilmene, niin sitten vasta psykiatrille.
Mutta eihän tähän ole varaa, eikä kiinnostusta tämän päivän Suomessa. Ongelmien annetaan mennä miten pitkälle tahansa ja lopuksi koko ongelmavyyhti heitetään lastensuojeluun, joilta on otettu resurssit hoitaa asioita lasten etujen mukaisella tavalla.
vaatia lain noudattamista ja tarvitun tuen järjestämistä kouluun sitä tarvitseville oppilaille.
Siis ensin oikeat tutkimukset ja sitten oikea tuki.
Kun ennaltaehkäisy olisi hoidettu oikein ja silti kiusaamis- tai päällekäymistilanteita esiintyisi, olisi seuraava asia saada ehdoton kiusaamiskielto kouluihin. Aivan samoin kuin nyt on edesvastuun uhalla velvoitettu esim. nuorisotyöntekijöitä tekemään ls-ilmoituksia, pitäisi samoin edesvastuun uhalla opettajat velvoittaa puuttumaan kiusaamiseen niin, että se loppuu ennen kuin on alkanutkaan kunnolla.
Ja kaikista törkeistä lasten keskisistä väkivaltatilanteista, rikosilmoitus poliisille. Se on viimeinen oljenkorsi, kun lasten turvallisuutta ei mitenkään muuten pystytä turvaamaan.
Joka lapsella on oltava oikeus turvalliseen oloon, jossa ei ole väkivallan uhkaa, niin koulussa, koulumatkoilla kuin vapaa-ajallaankin.
kun ei ole kukaan opettajista ja sosialiviranomaisista lakia noudattaneet, niin hankalaahan on saada tuo lain puolelta toimimaan! Onhan monet vanhemmat jo vaatineet tähän koulukiusaamiseen lakia! Niinkuin lastensuojelulakiakin odotettiin n.10 vuotta ja nyt on uusi laki, mutta sekään ei tule loppu pelissä toimimaan! Joten tarvitsemme nyt joitakin ns. sääntöjä kouluun joita opettajakin pystyvät sitten noudattamaan ja ei vie heiltä ylimmääräistä työ aikaa! Tai lisätäkseni tuohon, että olisi kyllä hyvä kun oppilaillekin keksis jonkun hyvän säännön! Esim. isommat oppilaat voisivat vaikka vuoro ryhminä toimia ns. välitunti valvojina ja se sitten, palkittaisiin jollain tapaa! Olisi pienemmillekkin sitten hyvää esimerkkiä!
apua! Ei kyse ole siitä ettei vanhemmilla olisi tietoa/ taitoa saada lapselleen apua! Vaan siitä että tuleeko kukaan muu taho vanhempia vastaan auttamaan, kun vanhemmat apua pyytävät! Taitamattomuus on opettajilla! Eli Opettajilta puuttuu tietoa/taitoa saada lapselle apua! On kummallista kun vanhemmat tiedostavat lastensa koulukiusaamisen, paremmin kuin opettajat jotka näkevät nämä lapset 5 päivänä viikossa! Ja vanhemmat ovat valmiita puuttumaan kiusaamis tilanteisiin, mutta opettajat taas eivät välin edes yritäkkään tehdä asian eteen mitään vaikka ovat suurimman osan lasten kanssa tekemisissä ja näkevät jopa nämä kiusaamis tilanteet! Mutta vanhemmat eivät ole näkemässä,ja näkemättäkin vanhemmat ovat valmiita tekemään tilanteelle jotain! Sori taidan jo toistaa....
koulukiusaamiseen apua.
Mutta sitten on joukko vanhempia, jotka eivät jostain syystä hae lastaan tutkimuksiin, vaikka olisi ihan selkeää epäilyä esim. oppimisongelmasta. Kun oppimisongelmainen lapsi jää ilman apua koulussa, on seurauksena lapsen ylistressaantumisen seurauksena monesti myös ajan mittaan aggressiivista käytöstä ja muuta häiriköintiä. Nämä tapaukset olisi viranomaisten (opettajat mukaanlukien) ohjattava oikean avun piiriin.
Mutta tosiasia on, että koska vanhempienkin on monesti melkein mahdotonta yrityksistään huolimatta saada lasta oikeisiin tutkimuksiin, niin nuo lapset, joiden vanhemmat eivät tikkua ristiin laita avun saamiseksi, jäävät täysin heitteille tässä asiassa. Niin ne vaan häirikkö-ESY-luokat täyttyvät sitten monessa koulussa ja lapsilta jää peruskoulun oppimäärä suorittamatta tärkeissäkin aineissa.
Ja kun samaiset lapset saisivat heille soveltuvaa erityisopetusta, suorittaisivat he peruskoulun tavallisen oppimäärän kirkkaasti hyvin arvosanoin ja jatko-opiskelu ja ammattiin valmistuminen olisi turvattu.
Mutta eihän meidän poliitikkojemme mielestä lapsiin kannata uhrata, ei ainakaan riittävään erityisopetukseen. Ja erityisopetusta alettiin tarvita lamavuosien jälkeen kun peruskoulusta ei olisi saanut aiheutua yhteiskunnalle mitään kustannuksia, vaan kaikessa alettiin säästämään:
opetusmateriaalissa, opettajien viroissa, kouluterveydenhuollon viroissa, luokkakoot suurennettiin jne.
että jopa koulun rehtori voi väärällä valalla todistaa hallinto-oikeudessa, että "Meidän koulussamme ei ole koulukiusaamista."
Aika erikoinen koulu. Ja toisaalta uutisissa puhutaan, että kiusaamista ei ole saatu kitketyksi kouluista.
Puranen luki Kuopion hallinto-oikeudessa paperistaan, jota piti edessään "muistinsa tueksi", kuten hän selitti tuomareille. Ja kyllä tuomarit antoivat Purasen lukea paperista todistuksensa.
Puranen repi lastani pois luokasta oppitunnilta sen takia, että sosiaaliviranomaiset halusivat tavata poikaani. Puranen soitti hengästyneenä minulle ja kertoi käsiksi käymisestään ja siitä, kun joutui käyttämään voimaa poikani pitäessä kiinni joistain seinällä olevista putkista halutessaan olla oppitunnilla, kuten muutkin oppilaat saivat olla. Poikani oli oppitunneilla osallistuva ja kykenevä ryhmätyöskentelyyn, innokas oppija. Se kiusaaja ei ollut, aina poikani kimpussa. Sellainen kiinalaisen näköinen hormoonihiiri on tätä nykyä se kiusaaja.
Koulu vastaa siitä mitä koulussa tapahtuu, sillä ei ole siinä tilanteessa merkitystä onko lapsi lastensuojelulaitoksessa vai ei. Rikosilmoitus ehdottomasti pahoinpitelystä, myös alle 15-vuotias on korvausvastuussa tekemisistään! Ja keskustele koulun rehtorin kanssa mihin toimenpiteisiin koulu on ryhtynyt (voi olla että koulu on jo ilmoittanut asian poliisille, ainakin olisi pitänyt).
No mihis alaikäinen, ei rokosoikeudellisessa vastuussa oleva sitten pistetään, jos hän on jo valmiiksi huostaanotettu ja sijoitettu. Huono neuvo sossulta.
vastuussa lapsesta kuin lapsesta koulupäivän ajan.
Siinä suurin syy miksi opettajat tehtailevat lastensuojeluilmoituksia ns vaikeista lapsista.
Se on näppärin ja nopein tapa päästä eroon mm. ad/hd:ta sairastavista lapsista,jotka käyvät open hermoon.
Siinä ovat vanhemmat voimattomia,sossuilla on taipumus uskoa opettajaa,joka väittää että vika on kotona,ei lapsen sairaudessa.
Huostaanotto näissä tapauksissa kylläkin ainoastaan siirtää lapsen ongelmineen toiselle paikkakunnalle,toisen open riesaksi.
Nähty on miten ei opettajan omatunto lainkaan soimaa,vaikka kyseessä on ennemminkin ammattiinsa turhautunut,väsynyt aikuinen kun lapsi jolla kotona ongelmia.
kuin kuulostaakin, niin poliisille ilmoitus (ei varsinainen rikosilmoitus) ja sitten sovitteluprosessi. Uskomatonta on sekin, että kyseisen lapsen sijoituspaikka, eli lastensuojelulaitos, ei ole kuulemma vastuussa lapsen tekemisistä. En jaksa uskoa, eikös laitos ole ottanut ikäänkuin kasvatusvastuun itselleen. Onko oikeasti näin, että laitos voi pestä kätensä noin vain ja vastuuttaa tapahtumasta vanhemmat jotka kenties ovat useiden satojen kilometrien päässä lapsestaan? Minun mielipide on, että laitos on epäonnistunut tehtävässään ja pahasti, jos lapsi oireilee yhä noin kovasti.
lapsi tai nuori saa esimerkiksi erityisopetusta. Lapsen tai nuoren tarvitessa erityistä opetusta taikka tukea kouluun niin sitä eivät voi olla vaatimassa taikka valvomassa nämä yhteiskunnan toteamat ns.
kelvottamat vanhemmat!
Kyllä se on aina SE huostaanottopäätöksen tehnyt sossu
joka on velvollinen jo lainkin mukaan
valvomaan ja seuraamaan sijoitetun lapsen tai nuoren oloja, myös kouluoloja.
Ja se samainen huostapäätöksen tehnyt sossu
menee sijoituspaikan edustajan kanssa
selvittämään lapsen tai nuoren tilannetta sinne koululle.
Koulutoimi päättää erityisopetuksesta, ei sossu. Sossu ei pysty pakottamaan koulua antamaan kenellekään erityisopetusta. Totta kai yhteistyötä tehdään ja pidetään yhteisiä neuvotteluja, mutta koulu hoitaa kouluhommat. Sitkeässä on tuo käsitys että sossulla on valta päättää kaikesta!
Oletko se sama sossu, joka kehtotti tekemään rikosilmoituksen. Eihän poliisikaan päätä erityisopetuksesta. Kouluako vastaan se rikosilmoitus huostaanotetusta pitää mielestäsi tehdä?
koska koulu ja lastensuojelu ovat kuntahallinnon eri osa-alueita.
Sehän se monesti lapsen kannalta niin suurullista onkin, että sijoituksen jälkeen ei kokonaisuutena lapsen asioista saa olla vastuussa kukaan. Kaikkein vähiten tietysti omat vanhemmat, jos ei satu käymään niin ilmiömäinen tuuri, että lapsi saadaan kotiin vanhempien hoteisiin jo muutamassa kuukaudessa.
Koulu häärää siellä, lastensuojelu tuolla, lasten terveydenhuolto omissa kuvioissaan ja jos jälkikäteen tivataan vastuuta lapsen elämää tuhoavista päätöksistä, niin kaikki selittävät LUULLEENSA, että asiat olivat sossussa tarkkaan harkittuja ja tutkittuja.
esimerkiksi erityisopetuksen saannista tilanteessa jossa koulu kieltäytyy opetusta antamasta.
Kuka ko. asiasta valittaa esimerkiksi lääninhallitukseen?
Vai eikö asia TODELLAKAAN KUULU huostaanoton tehneelle lastensuojeluviranomaiselle?
"Että takuu loppuu siihen kun perävalot häipyy näkuvistä ...."?
Sossullahan on todella rajaton valta.
Poliisinkin saa liikeelle jo pelkällä sossun puhelinsoitolla ja vaikka oven läpi.......Huom!
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=707025
Vanhemmilla oikeus valittaa lapsen pääsystä erityisopetukseen
Vanhemmat voivat valittaa lääninhallitukseen, jos he eivät ole tyytyväisiä kunnan päätökseen pistää lapsi perus- tai erityisopetukseen.
Korkein hallinto-oikeus (KHO) tuli tähän tulokseen käsitellessään tapausta, jossa helsinkiläiset vanhemmat halusivat lapsensa erityisopetukseen.
Kunnan opetuspäällikkö hylkäsi huoltajien hakemuksen. Päätöksessä vanhempia neuvottiin valittamaan hallinto-oikeuteen.
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja katsoi, ettei päätöksestä pitää lapsi perusopetuksessa ole oikeutta valittaa.
KHO katsoi, että oikea paikka valittaa olisi ollut lääninhallitus. Vanhempia oli siis neuvottu väärin ja virheellinen neuvo on poistettava kaavakkeista.
Kyseisen oppilaan kohdalla asia on jo ratkennut ja hän on päässyt erityisopetukseen.
huolimatta vanhemmilla on lapsen huoltajuus, vaikka sitä ei aina sossun ja sijaishuollon toimissa halutakaan huomioida!
Ja miten paljon näitä tapauksia on, että sijaishuolto viis veisaa, saako lapsi kouluun tarvitsemaansa apua vai ei!
Sijoituksen jälkeen vain yleensä jäädään kädet ristissä odottamaan, että lapsen KAIKKI ongelmat häviävät kuin taikaiskusta. Sossu ei ehdi olla kiinnostunut, onko lapsella enää ongelmia vai ei ja ehkä sijaishuolto ei ole kovin halukas lapsen edelleen vain jatkuva ongelmia kovasti sossullekaan mainostamaan!
Lapsen suu varmaan yritetään tukkia, että hänen kanssaan jotenkin arjessa pärjättäisiin ja koulu saa mennä niin huonosti kuin ikinä mennä voi, senhän voi aina laittaa lapsen vanhempien syyksi joka tapauksessa.
Poika täytti hiljain 18 vuotta, nyt jälkihuollossa. Ei ole ammattikoulutusta,kurssitutkintoa ja ei töitä. Poika on nyt oman onnen seppänä maailmalla... Pojalle ei ole huostaanoton aikana opetettu mm. pyykinpesua,tiskaamista, omasta hygeniasta huolehtimisesta käy n. 1x 2:den viikon aikana suihkussa ja saman verran vaihtaa vaatteita paitsi ei housuja kun ei ole kuin yhdet,siisteydestä..ym. Eli pojan elämä alkaa todellakin huonolta pohjalta ja pojan nyt vaan pitäisi nyt sitten selvitä jotenkin! Sossu oli luvanut pojalle vain vuokra asunnon, eli ei huonekaluja astioita...
Pojan äiti kuoli juuri n.3 viikkoa ennen kuin poika täytti 18 vuotta. Isästä ei ole tietoa. Tiedän että näitä tapauksia on useimpikin mutta, en viitsi toistaa samankaltaista tapausta! Tämä on meidän lastemme tulevaisuus sitten, huostaanoton jälkeen! Meillä kun ei tunnu olevan oikeuksia puuttua lastemme kasvatus asioihin ja jos puutumme niin tapaamiset minimoidaan.Tällaisia lapsia sossu
haluaa tehtailevan, jostain kumman syystä... Olisikohan että turvaavat tulevaisuudessa että asiakkaat eivät häviä heidän alueilta, vai pitääkseen jonkin asiakas määrä normin koossa? En tiedä.... Mutta sen tiedän että, tulevaisuus ei kenenkään kohdalla ole valoisa!
ja lapsesta ei anneta esimerkiksi tiedusteltaessa koululta edes tietoa vanhemmille niin miten ihmeessä vanhemmat voivat edes tietoisia mitä koulussa tapahtuu lapselle tai nuorelle tai miten siellä oikeasti ja todellisuudessa menee.
Tai välimatkakin voi olla sen 1 000 kilometriä niin ettei ole tuon sitä vähäistäkään tietoa siitä missä mennään huostaanotetun ja sijoitetun lapsen tai nuoren elämän (koulu, vapaa-aika jne) suhteen.
tuntuu olevan lastensuojelu Suomessa. Täytyy todeta että jäin ns. monttu auki kun lastensuojelulaitos pesi kätensä tapauksesta. Ei kuulu heidän vastuulle, jos heille sijoitettu lapsi pahoinpitelee toisen koulussa. Eikö laitosten vastuulla ole todellakaan muuta, kuin kerätä rahat? Olen kuitenkin ymmärtänyt että vuorokausimaksut ovat melkoiset, tuntuisi että kyllä palkkansa eteen pitäisi tulostakin syntyä. Eli näissä tapauksissa huostaanotettujen lasten elämän lähteä kohti "parempaa". Näin oli kuitenkin karu totuus, että laitos ei ole korvausvelvollinen, koulun vakuutuksen piikkiin meni sentään lääkärissäkäynti ja kipulääkkeet. Meillä meni talvilomareissu pilalle, lapsella on kasvot mustelmilla ja käsi paketissa. Tästä tuntuu olevan turha hakea korvausta mistään, aikanaan sitten sovittelun kautta pahoinpitelijän vanhemmilta. Heillä tuntuu olevan viime kädessä vastuu, vaikka heidän lapsensa on toisella puolella Suomea, en ymmärrä! Paikallinen sosiaalivirasto ei myöskään ota kantaa, vaan pitäisi olla yhteydessä lapsen sijoittaneeseen sosiaalivirastoon. Vaikuttaa todellakin siltä, kuten eräs kirjoittaja totesi, että takuu on voimassa niin kauan kuin perävalot näkyy. Huostaanotetuista lapsista ja heidän voinnistaan ja tekemisistään pitäisi kyllä välittää "hieman" enemmän. Ei kai niin saisi olla, että heidät ikään kuin lakaistaan pois näkyvistä "ei kenenkään vastuulle".
pelastanut lapsen
ei ole tikun vertaa kiinnostunut
(vaikka laki toisin määrääkin)
lapsen tilanteesta ellei joku vankeusrangaistuksen uhalla sitä lastensuojeluviranomaiselta vaadi.
Kenen vastuu,
- sosiaaliviranomaisen joka huostaanottopäätöksen on alunperin tehnyt sekä sosiaalilautakunta
ja viime kädessä huostaanotetun lapsen oma kotikunta.
Pahoinpitelijällä itsellään on korvausvastuu aiheuttamistaan vahingoista, ei hänen vanhemmillaan. Sovittelussa korvausta ei haeta vanhemmilta vaan pahoinpitelijältä. Koulun vakuutus korvaa koulussa tapahtuneet vahingot kuten jo sanoit että lääkärissäkäynti ja kipulääkkeet on korvattu, sijaishuoltopaikan vakuutus siellä tapahtuneet vahingot.
Millähän perusteella laitos olisi tuosta vastuussa? Olisiko se sitten reilua että laitos olisi vastuussa eikä koulu??
Kun itse olen tullut siihen tulokeen että koulu ja sosiaalitoimi on näissä vastuu asioissa hakoteillä!
Vain koulu on korvausvelvollinen tai koulu vastaa.
Eikö sossukin omalta osaltaan ole peräänkuuluttamassa (oppilashuoltoryhmän jäsenenä) kodin ja koulun välistä yhteistyötä.
Mihin se yhteistyö tai edes sossun huostaaman lapsen oikeuksien perääminen jää sossulta sen jälkeen kun lapsi tai nuori on huostaanotettu?
Ihan kuin se huostaanotto päätös pesisi lastensuojeluviranomaisen kädet jatkossa kaikesta hänen huostaamansa lapsen asioista.
Näinhän asia ei kuitenkaan ole edes lain mukaan.
ei lapselta voi vaatia mitään korvauksia.
Jos lapsi toistuvasti syyllistyy tuollaiseen pahoinpitelyyn kotona asuessaan, niin perhettähän rangaistaan helposti huostaanotolla. Mutta siis sijoitetun lapsen kohdalla sijoituspaikka ei ole vastuussa mitenkään lapsen käytöksestä koulussa?
Ja kenelläkään, ei ainakaan sossuilla, ei tule kertaakaan mieleen selvittää, miksi lapsi on väkivaltainen. Niin tai korkeintaan psykiatrille tutkimuksiin, josta planttu kirjoittaa lausunnon, että "lapsi on saatava rauhoittumaan kodistaan".
Kyllä se niin tuhanteen kertaan on nähty joka paikassa, että lapsen omat vanhemmat ainoastaan pystyvät näkemään kokonaisuuden ja ajamaan lapsen asioita hänen todelliseksi parhaakseen. Mutta näissä kouluongelma-huostaanotoissa vanhemmat työnnetään sivuun törkeästi lasta auttamasta.
Onneksi itse säästyin siltä, vaikka läheltä liippasi. Mutta tosi koville otti tappelu joka suuntaan viranomaisten kanssa, ennen kuin lapsen asiat saatiin sille tolalleen, millä ne tällä hetkellä ovat.
kuulu oppilashuoltoryhmään. Siihen kuuluu rehtori, opettajat, terkka, psykologi, kuraattori, siis koulussa virkaansa toimittava poppoo.
opetustoimen alainen viranomainen tai sosiaalihuollon taikka jopa suoraan lastensuojelun alla oleva viranomainen, kuntakohtaisesti järjestetty asia.
Jos koululla on siis lastensuojelun alaisena työskentelevä viranomainen (=kuraattori)
niin hänen koululla
(ja koululla hänen asiakasrekisterissä olevat)
laatimansa asiakirjat
ovat osa lastensuojeluasiakkuuden rekisteritietoja
ja myös koululla olevan rekisterin tiedot
on myös näyttävä sosiaalitoimistossa olevassa lastensuojelun asiakkuutta koskevassa rekisteriselosteessa.
Että näin.
huostaanotetun ja sijoitetun lapsen tai nuoren asioihin.
Viimeinenkin "hyväntekemisen" kuvitteleminen suomalaisesta lastensuojelusta lensi kyllä nyt jo viimeistään ja reilusti takaviistoon.
Pieni toivonkipinä siitä, että edes jotain hyvää koko järjestelmässä (edes loppupäässä)
mutta yhtä suurta mätäpaisetta näyttää olevan koko ketju alusta loppuun asti
- huostaanotettujen ja sijoitettujen lasten ja nuorten epäonneksi.
ottamaan yhteyttä kuraattoriin, ihan kuin psykologia ei olisi koulussa ollenkaan!?
Ai että kieroa toimintaa!
Onneksi lapseni koulussa ei kuraattoria ollutkaan, mutta psykologin puoleen minä olisin kääntynyt joka tapauksessa. Ai koulussa olisi joku akka, joka pitää sossun asiakasrekisteriä!
lukea kyllä sitten tuollaisen viranomaisen ovessa, että asiakkaat sisään mennessään tietävät, ovatko tekemisissä koulu- vai sosiaaliviranomaisen kanssa.
Aika monet haluavat varmaan kiertää sellaisen kahdella tuolilla istujan, joka on edustavinaan sekä koulua että sossua.
etukäteen.......
Joillakin kouluillahan oikein kehoitetaan lapsia menemään kuraattorin juttusille, jos on paha mieli tai vaikeaa.....
En mahda sille mitään, että minulle jäi hyvin epämääräinen kuva koko tästä tapahtumaketjusta. Sen verran paljon tuntuu jokainen taho (koulu, lastensuojelulaitos, sosiaalivirasto) pakoilevan vastuutaan, että täytyy kiittää Luojaa (tietysti muutenkin) ettei mukiloinnissa käynyt pahemmin. Käden murtuma ja kasvojen mustelmat paranevat aikanaan, mutta väkisin herää kysymys että mitäs jos olisikin tullut vaikka kallovamma? Sekin olisi ollut mahdollinen lapseni kaatuessa iskujen voimasta lattialle, siihen ei olisi tarvittu kuin pulpetin reuna sopivaan kohti niin vammat olisivat vakavammat. Itseäni tietysti harmittaa lapsen puolesta pilalle mennyt ja kauan odotettu hiihtolomareissu. Ei tietysti ole ongelmista suurin, mutta tuntuu omituiselta että kaikki menee olan kohautuksella ja käsien levittelyllä. Korvaus velvollisuutta ei tunnu olevan kenelläkään. Sitten aikanaan pahoinpitelijän vanhemmille voi sovittelussa esittää, mutta mistäs sen tietää ovatko he varattomia. Eli kylmä totuus taitaa olla se, että itse kärsit seuraukset jos erehdyt jäämään hakattavaksi. Minun ajatusmaailma saattaa olla kummallinen, mutta ihmettelen suuresti ettei lastensuojelulaitoksella tunnu olevan mitään osaa eikä arpaa siihen mitä heille sijoitetut lapset puuhastelevat koulussa tai vapaa-aikanaan. Olen ymmärtänyt, että ns. normaaliperheestä jos lapsi lähtee rikolliselle tielle niin lastensuojelu tarttuu asiaan ja lapset pyritään saamaan irti kierteestä. Lastensuojelulaitoksen lapset sen sijaan saavat tehdä mitä vaan, tästä samaisesta laitoksesta on lapset/nuoret aikaisemminkin rötöstelleet tässä pikkukaupungissa. Eikö laitoksen pitäisi valvoa hieman paremmin näitä lapsia?!
kuuluu sossu.
"Oppilashuoltoryhmään kuuluu kunkin koulun johtaja/rehtori, erityisopettaja, oppilaanohjaaja (luokat 7-9 ja lukio), koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja – ja lisäksi tarpeen mukaan luokanopettaja, luokanvalvoja, ryhmänohjaaja, aineenopettaja, huoltaja, oppilas, psykologi, sosiaalityöntekijä, lääkäri tai muut asiaan liittyvät henkilöt.
Kokoonkutsujana toimii koulun johtaja/rehtori.
Oppilashuoltoryhmän tehtävänä on mm. tukea opettajia kasvatus- ja opetustyöhön liittyvissä ongelmissa, etsiä keinoja oppilaiden koulunkäyntiongelmien ratkaisemiseksi sekä suunnitella yhteistyössä opettajien kanssa erityisen tuen tarpeessa olevien oppilaiden koulutyön järjestämistä. Moniammatillisen yhteistyön kautta oppilaille pyritään saamaan oikeanlaista tukea mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Oppilashuoltotyötä ohjaavat luottamuksellisuus, lapsen ja nuoren ja heidän huoltajiensa kunnioittaminen sekä eri osapuolien tietojensaantia ja salassapitoa koskevat säädökset. Yksittäistä oppilasta koskevien tarvittavien oppilashuollollisten tukitoimien suunnittelussa kuullaan lasta tai nuorta ja huoltajaa.
"
Kuinka monessa tapauksessa on näin toimittu kun on myös mainittu???
Useampi on kokenut sen, ettei näin ole toimittu!
"Luottamuksellisuus,heidän huoltajiensa kunnioittaminen,sekä eri osapuolien tietojensaantia ja salassapitoa koskevat säädökset."
Näin ei todellakaan ole tapahtunut! "oppilashuollollisten tukitoimien suunnittelussa kuullaan lasta tai nuorta ja huoltajaa."
"Moniammatillisen yhteistyön kautta oppilaille pyritään saamaan oikeanlaista tukea mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Oppilashuoltotyötä ohjaavat luottamuksellisuus, lapsen ja nuoren ja heidän huoltajiensa kunnioittaminen sekä eri osapuolien tietojensaantia ja salassapitoa koskevat säädökset. Yksittäistä oppilasta koskevien tarvittavien oppilashuollollisten tukitoimien suunnittelussa kuullaan lasta tai nuorta ja huoltajaa.
epävirallisena tahona peruskoulupohjainen koulunkäyntiavustaja mainioine arvioineen ja kannanottoineen, pikkuinen tytöntyllerö jolla ei ole omia lapsia. Mutta suunnaton tarve neuvoa vanhempia kaikessa mahdollisessa kasvatukseen liittyvässä.
tapauksia, joissa vanhempien selän takana on oppilashuoltoryhmässä alettu suunnittelemaan huostaanottoa.
Yleensä syynä suunnitelmiin ovat lapsen oppimisongelmista johtuvat kouluvaikeudet, mutta rahoituksen puutteen takia ei oikeaa tukea ole tarjota.
Siis aivan sama tilanne kuin lastensuojelussa yleisemmin, että puuttuvat, halvemmat, lasta enemmän auttavat avohuollon tuet korvataan tolkuttoman paljon kalliimmalla, lasta vaurioittavalla huostaanotolla.
koulukuvioissa.
Avustajaksihan voi muutaman kuukauden kurssituksella kouluttautua kuka hyvänsä.
Meidän asioissa ei avustaja kyllä päässyt ihmeemmin vaikuttamaan siitä yksinkertaisesta syystä, että opettaja- ja sijaispulan takia avustaja hoiti opettajan tehtäviä aina kun opettaja oli lapseni palavereissa.
Mutta monesti on mieleen tullut, että koska tavallinen luokanopettajakaan ei tajua riittävästi erityislapsen ongelmista, niin mikähän tuo avustajan "työn jälki" olisi, jos hänet lapsen asioista päättävissä palavereissa ääneen laskettaisiin.
Samaa tasoa varmaan kuin tämän palstan häiriköt pahimmillaan.
Eihän siinä ole mitään epäselvääkään.
Suomessa on oppivelvollisuus, eli käytännössä koulupakko. Ja me vanhemmat laitamme lapsemme kouluun, jossa opettajat ovat vastuussa lastemme turvallisuudesta.
Kun koulussa tapahtuu ongelmia, niiden, joiden pitää olla vastuussa siitä, itse puivat omat ongelmansa. Siinä syy miksi se ei toimi.
Oppilashuoltoryhmä on koulun omasta sisäpiiristä koottu työntekijäporukka. Mitään ulkopuolista näkökulmaa ei ole.
(jokaisella koululla pitäisi olla jo oma kirjallinen turvallisuuohjeistus miten missäkin tilanteessa pitäisi toimia)
on perusopetuksen järjestäjä
eli yleensä se on kunta joka koulutusta järjestää kunnassa asuville oppivelvollisille.
Kunta henkilöityy aina johonkin ihmiseen joka on vastuussa oman alansa turvallisuudesta.
mielenkiintoista nähdä kuka viimekädessä kantaa sen vastuun vai kantaako kukaan
(vai todetaanko perinteisesti vain, että tekevällehän sattuuu ja inhimillinen erehdys jne....)