Olen päässyt hänestä yli. Arki menee muuta miettiessä ja puuhaillessa. Kaikki on kunnossa...
Mutta kun lähden kavereiden kanssa pitämään hauskaa ja muutamat tulee otettua..hiprakka päällä ja hauskaa on, kunnes jään hetkeksi yksin tai tunnelma hiukan kerkeää latistumaan. Haluan soittaa hänelle. Muuta ei mielessäni pyörikkään kuin hän. Hän!
Joten soitan hänelle ja yritän puhua hänelle jotain, ja saamme aikaiseksi samat riidat jotka olemme jo niin monesti läpi käyneet. Jälleen lopetan puhelun itsevihaan ja -sääliin. Miksi minun piti soittaa hänelle?! Syytän ystäviäni minut yksin jättämisestä..
Päätän, että en enää ikinä juo mitään alkoholillista! Tämä pitää!! Kun sitten taas ajan kuluttua tulee kutsu ystäviltä illan viettoon...
Tänään en soittanut. Olen siitä onnellinen. Mutta minkä takia minulle tulee aina mahdoton tarve hänelle soittaa?
Hän on ensimmäiseni. Hän on tärkeä minulle. En tule häntä ikinä unohtamaan. Ja tiedän että suhteestamme ei tule mitään. Hän rakastaa minua. Olen imarreltu, tietenkin, mutta tunteeni eivät ole samanlaiset..eivät ole ikinä olleet. Hän on pitänyt minuun yhteyttä siitä asti kun erosimme ja hänellä on jo uusi tyttöystävä, mutta silti soittelee minulle.
Sovimme kaksi viikkoa sitten ettemme soittelisi toisillemme, mutta nyt haluaisin kuulla hänen ääntään.. Mikä minulla on? Silloin kun saisin hänet, en halua hänestä kuullakkaan. Sitten kun välimme kylmenevät, haluaisin hänen soittavan tai haluaisin itse soittaa hänelle!!!
Kaverini sanovat:"Katse tulevaisuuteen!", "Jätä menneisyytesi taaksesi"
Kenties ovat oikeassa...
Neuvoja?! Kohtalontovereita?!
"Pitääkö elämä aina tehdä niin vaikeaksi..."
Mutta kun lähden kavereiden kanssa pitämään hauskaa ja muutamat tulee otettua..hiprakka päällä ja hauskaa on, kunnes jään hetkeksi yksin tai tunnelma hiukan kerkeää latistumaan. Haluan soittaa hänelle. Muuta ei mielessäni pyörikkään kuin hän. Hän!
Joten soitan hänelle ja yritän puhua hänelle jotain, ja saamme aikaiseksi samat riidat jotka olemme jo niin monesti läpi käyneet. Jälleen lopetan puhelun itsevihaan ja -sääliin. Miksi minun piti soittaa hänelle?! Syytän ystäviäni minut yksin jättämisestä..
Päätän, että en enää ikinä juo mitään alkoholillista! Tämä pitää!! Kun sitten taas ajan kuluttua tulee kutsu ystäviltä illan viettoon...
Tänään en soittanut. Olen siitä onnellinen. Mutta minkä takia minulle tulee aina mahdoton tarve hänelle soittaa?
Hän on ensimmäiseni. Hän on tärkeä minulle. En tule häntä ikinä unohtamaan. Ja tiedän että suhteestamme ei tule mitään. Hän rakastaa minua. Olen imarreltu, tietenkin, mutta tunteeni eivät ole samanlaiset..eivät ole ikinä olleet. Hän on pitänyt minuun yhteyttä siitä asti kun erosimme ja hänellä on jo uusi tyttöystävä, mutta silti soittelee minulle.
Sovimme kaksi viikkoa sitten ettemme soittelisi toisillemme, mutta nyt haluaisin kuulla hänen ääntään.. Mikä minulla on? Silloin kun saisin hänet, en halua hänestä kuullakkaan. Sitten kun välimme kylmenevät, haluaisin hänen soittavan tai haluaisin itse soittaa hänelle!!!
Kaverini sanovat:"Katse tulevaisuuteen!", "Jätä menneisyytesi taaksesi"
Kenties ovat oikeassa...
Neuvoja?! Kohtalontovereita?!
"Pitääkö elämä aina tehdä niin vaikeaksi..."
Vastaukset 11
Vanhimmat
2 viikkoa on vielä lyhyt aika...
..on erostamme.
Sen jälkeen hän on soitellut..piinannut. "Minä rakastan sinua" "Miksemme voisi katsoa uudelleen mitä tapahtuu?"
Tunteeni eivät vain olleet samanlaiset.
Kaksi viikkoa sitten tapasimme ja tarkoituksena oli tehdä asioista selvyys...
Huonosti päättyi. Sovimme kuitenkin,ettemme kuukauteen pitäisi minkäänlaisia yhteyksiä ja miettisimme asioita omissa oloissamme...
Nyt voin sanoa..nukuttuani yön yli..että olen hänestä yli. Ei mitään hätää. Kunnes taas lähden "juhlimaan"...
Sinulla oli varmaan hyvä olla hänen kanssaan. Et ole vielä päässyt erosta yli. Miksi sitten muuten erositte? Tunnut ikävöivän häntä yhä. Ei tärkeät ihmissuhteet unohdu niin helposti, eikä kai pidäkään, koska eiväthän ne muuten olisi niin tärkeitä...
En ollut valmis tärkeään suhteeseen silloin..
Alkoi ahdistamaan..
Minulla ei ollut samanlaisia tunteita häntä kohtaan..
Hän on liian päällekäyvä..
Miinus-puolia hänestä löytyy.
En ole aivan varma, mutta käsittääkseni hän vielä seurustelee toisen kanssa ja silti on minulle soitellut..
Tuli mieleeni vain, että vaikka tunteeni tästä kasvavat/syventyvät, niin olisinko valmis riskeeramaan? Nimittäin mahdollisuutenahan on se, että hän soittelisi jollekkin muulle silloin kun me olisimme yhdessä..mahdollisesti jopa tälle nykyiselleen?
Näin hyvin nukkuneena ja "selvä järkisenä" minulle on selvää, että en soita hänelle enkä halua että hän soittaa minulle. Se olisi tyhmää.
Ihan normaalilta tuo minusta kuulostaa. Järki sanoo yhtä, ja tunteet toista. Kyllähän teidän suhde silti sinulle jotakin merkitsi, et varmaan voi sitä kieltää. En tarkoittanut edellisellä sitä, että teidän pitäisi palata yhteen. En minäkään kestäisi tuollaista kolmiodraamaa. En haluaisi olla varaventtiili rakkaussuhteessa. En suostuisi edes tapaamaan tuollaista ihmistä. En soittaisi hänelle koskaan. Tekisin mitä tahansa muuta, mutta en ottaisi häneen yhteyttä. Ellen sitten olisi häneen rakastunut... rakkaudessa ei aina ole järkeä.
Käyttäisin sanaa hullaantunut, kuvaillessani tunteitani häntä kohtaan. Ei rakkautta.
Hän merkitsi/merkitsee minulle todella paljon! Sitä en todellakaan kiellä. Onhan hän ensimmäiseni ja se ei unohdu. :)
Se on vain niin hassu ilmiö, tuo kännissä tarve soittaa...
Pakko vielä vähäsen ottaa kantaa, vaikka en tunne tapausta mitenkään ja kaikki tulee vain mieleen, kun luen kirjoituksiasi.
Eli meistä kaikista löytyy paljon huonoja puolia..
Me ihmiset olemme sellaisia:D
Toisekseen tilanteesi voi tosiaan muuttua ja tunteesi syventyä niin kuin itsekin sanot.
Ja lopuksi, turhaa on maalailla pikku-ukkoja seinille, että hän voisi soitella sitten teidänkin aikana sille tai tälle..
Voisitko ajatella, että hän soittaa nyt sinulle, koska rakastaa sinua...? Että soittelu ei ole hänen normaalia käyttäytymistään parisuhteen aikana.
Asiat ovat niin tavattoman monimuotoisia, ettei niille kannata ihan yksinkertaisia selityksiä antaa:) Ja miettiä kannattaa joka kantilta asioita, vai mitä?
Asiaa puhut :)
Rakastavansa minua hän sanoo.
Ja miettinyt olen vaikka miltä kantilta..päällään seisoen. Kait se vaan on niin, että kun ei osaa analysoida tunteitaan niin sitä vain menee pieni pää ihan sekaisin ja silloin se järkikin on koetuksella.. Mihinhän sitä vielä joutuu...
Ja siis onhan minullakin miinuspuoleni ja kaikillahan niitä on! Tietenkin. Sitä nyt vain näin miettiessä ne miinukset löytää..
Aaaaaargh!!! "Ai kun vähän helpotti"
tuo pienessä nousuhumalassa soittaminen exälle tai jollekkin sellaiselle, jolle ei selvinpäin "uskalla" ihan kaikkea puhua.
Syyllistyn siihen itsekin, mutta alan tulla toimeen ajatuksen kanssa!
Joka kerta päätän, etten soita, mutta sitten muutaman siiderin jälkeen ajattelen asian jo ihan toisella lailla ja soitan ihmiselle, jolle olin päättänyt olla soittamatta!
Lieneekö siitä mitään haittaakaan on, koska vastaavasti muutama muu tekee sitä minulle, kun ovat maistissaan ja se ei minua haittaa pätkääkään päinvastoin - toisinaan ihan "hauskaakin" !
Me vain käyttäydymme siten vähän "herkemmässä" tilassa ollessamme! Kai se ystävällinen, ymmärtäväinen ääni siellä toisessa päässä kuulostaa vain niin mukavalta - tiedä sitä..
Soita hänelle niin kauan kuin ikinä haluat, äläkä soimaa itseäsi halustasi soittaa..
Miksi tehdä elämästä vaikeampaa kuin se on? Niinpä. Miksi me teemme kaikkemme, että elämästä tulee mutkallista ja saamme kieriskellä itsesyytöksissä.
Etkö voisi tehdä mitään sen hyväksi, että ette riitelisi? Voisitko myötäillä tms..
Miksi muuten suhteestanne ei tule mitään.? Hän siis rakastaa sinua ja sinä tunnet häntä kohtaan jotain muutako kuin rakkautta...?
Mitähän se mahtaa olla?
Kuitenkin tunnet soittotarvetta hänelle, joten jonkinlaiselta kiinnostukselta tämä nyt vaikuttaa. Ja sanotkin, että hän on tärkeä sinulle?
Hmmmm...., mitähän tässä onkaan meneillään...?
Rakkaudeksi tätä tunnetta en tunnusta.
Uudelleen ihastumista voisikin olla. :/
Soittotarvetta ei ole, nyt. Alkoholi vaikuttanee asiaan, kun haluan hänelle soittaa?
Tärkeä hän on..liian tärkeä jotta en voi hänelle pahoin sanoa, josta sitten riitely syntyy koska hän ei ymmärrä.
Yksinkertaista olisi se, että myöntyisin kokeilemaan uudelleen ja katsomaan miten käy. Mutta sitten taas jokin vetää pois. Onko se sitten järki vain tunteet? Who knows..
Hänen tunteet tiedän, mutta itsestäni en sitten tiedäkkään. Prkl.
Täytyy varmaan soittaa...