yli tuhat kertaa. Niin hän on mies, eli petti vaimoaan. Tasapuolisuuden nimissä näinkin päin joskus. Tämäkin on Iltalehdestä.
Perheenissällä kolme kumppania viikossa kahdenkymmenen vuoden aikana. Hänen vaimo ja lapset eivät koskaan saaneet tietää, mitä tämä kiltti perheenisä oikein puuhasteli työmatkoillaan. “Matkarakastaja raju tulee silloin menee taju” laulettiin joskus.
Istahdin baaritiskin ääreen, tilasin lasillisen punaviiniä ja odotin, että naiset tulevat koputtamaan olkapäähän. Totta puhuen minun ei koskaan tarvinnut pahemmin ponnistella, sillä tytöt tykkäävät minun kaltaisestani miehestä.
Tanssitaito, tyylikkäät vaatteet ja hillitty punaviinin siemailu olivat valtit, joilla tanssiravintoloiden naiset hurmattiin.
Hän ei koskaan juonut itseään pahasti humalaan eikä koskaan ottanut olutta. Tämä antoi hänestä muita sivistyneemmän kuvan.
Taidanpa minäkin lopettaa oluen juonnin ja siirryn punkkuun.
Perheenissällä kolme kumppania viikossa kahdenkymmenen vuoden aikana. Hänen vaimo ja lapset eivät koskaan saaneet tietää, mitä tämä kiltti perheenisä oikein puuhasteli työmatkoillaan. “Matkarakastaja raju tulee silloin menee taju” laulettiin joskus.
Istahdin baaritiskin ääreen, tilasin lasillisen punaviiniä ja odotin, että naiset tulevat koputtamaan olkapäähän. Totta puhuen minun ei koskaan tarvinnut pahemmin ponnistella, sillä tytöt tykkäävät minun kaltaisestani miehestä.
Tanssitaito, tyylikkäät vaatteet ja hillitty punaviinin siemailu olivat valtit, joilla tanssiravintoloiden naiset hurmattiin.
Hän ei koskaan juonut itseään pahasti humalaan eikä koskaan ottanut olutta. Tämä antoi hänestä muita sivistyneemmän kuvan.
Taidanpa minäkin lopettaa oluen juonnin ja siirryn punkkuun.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Hei,
älä ihmeessä ota oppia tästä...t:smile
että kun on stetoskooppi kaulassa ja valkoinen takki päällä niin on lääkäri. Hei tämä väittämä pitää paikkansa ainakin terveyskeskuksissa.
Älä kurlaa sillä punkulla kuitenkaan, äläkä tilaa kalaruokia seuraksi ;)))
Annan sulle paremman neuvon, älä peesaa lehtiä ja..........vaan muuta ajatteluasi putsaamalla tunkkainen ilma päästäsi ja vaihda raikkaampiin tuuliin, menestyt kyllä kun vielä uskot itseesi.
tunkkaista ilmaa päässsä, vaan raikkaita viidakon tuulia ja olen aina uskonut itseeni. Kiitos kuitenkin neuvoista, vaikka vanhana kosmopoliittana kyllä tiedän, että valkoviini sopii paremmin kalaruokien kanssa ja rapujen…
Minä katselin kerran, kuinka ranskalainen mies metsästeli suomalaisessa ravintolassa vesilasin kera. Mielestäni fiksua. Pysyvät aistit kirkkaina.
Mietin, kuinka noin suuri naisten määrä vaikuttaa psyykkeeseen ja työkuvioihin? Ei anna itsestään hyvää kuvaa työntekijänä.
Jos pidät enemmän oluesta, niin kannattaa juoda sitä :). Toisaalta ravintoloiden punaviinilaadut vaihtelevat niin suuresti, että onnenkauppaa, mitä sieltä saa.
ei ole hyvä idea, sillä en jaksa katsella humalaisia naisia selvinpäin.
Kyllä tällä meidän esimerkkitapauksella täytyi olla aika hyvä kunto, sillä ei siinä oikein lepopäiviä jäänyt, jos maanantaista perjantaihin oli reissussa ja kotityöt päälle. Se Junnu Vainion laulu taisi jatkua jotenkin näin "Punasilmin aamuisin taas firman näytteet jaa"
Siis juoda pitää, että jaksaa katsella humalaisia naisia :)? Eikö silloin ole myös vaara laskea laatukriteerejään? Omalta kohdalta häivyn kotiin siinä vaiheessa, kun ihmiset alkavat olla epätoivoisia.
No, viimeeksi kävin hohtokeilaamassa kaveriporukalla. Pari punaviinilasia ennen keilausta, alkoholitonta sen aikana ja lähdin vielä katsastamaan yhden paikan. Totesin, ettei mitään mielenkiintoista, joten lähdin kotiin.
Miksi kerätä huonoja kokemuksia örveltäjistä ja sellaisista ihmisistä, joiden kanssa ei ole mitään yhteistä muussakaan elämässä?
sillä en koskaan humallu ainakaan olutta juodessani, mutta en tiedä mitten sitten on tuon punkun kanssa.
Mitä muutewn tarkoittaa hohtokeilaaminen? Siitä on jo niin kauan kun lähdin Suomesta, että nuo uudissanat ovat unohtuneet.
Kopsasin, miksi kirjoittaa kaikkea uudestaan? "Hohtokeilauksessa tärkeää on rento tunnelma, jonka luo keilahallin valaistus, musiikki ja eritasoiset pelaajat. Hohtokeilaus on helppo ja hauska laji, johon ensikertalaisetkin pääsevät nopeasti mukaan."
Paljon mukavampi on mennä porukalla tekemään jotakin yhdessä :).
Tuo hohtokeilaus kuulostaa ihan mielenkiintoiselta ja sitä voi siis tehdä normaalissa keilahallissa.
Olen joskus keilannut, mutta vain muutaman kerran.
Minulla työkaveri tekee just noin.
Eli pettää vaimoaan lähes joka viikko ollessaan reissun päällä.
On jatkunut vuosia.
Monesti oon miettinyt,kerronko hänen vaimolleen.En oo häntä kylläkään kertaakaan tavannut.Puhelimitse useitakin kertoja.
On jäänyt kertomatta.
En ole ilmiantaja.
Päivärahat ja kilometrikorvaukset menevät eri tilille.Vaimo luulee,että ne kuuluvat suureen palkkaan.
Kuluttaa ne rahat kuitenki huoriin.
Niin etovaa tollanen käytös:(
Hame päälle:)))
tuo, että naisilta vastaava käytös olisi hyväksyttävämpää vai miksi hame päälle?
Todellakaan et hyväksyisin edes naiselle käytöksen ...
Hei,
ja luin artikkelin juorulehdestä...ja mitä siitä seurasi - eropa tietenkin, surkeeta t: smile
Illansuussa muuan mies näin saapuu hotelliin, ottaa avaimensa ja syöksyy kerroksiin, kengät pyyhkii päiväpeittoon, sylkee kylmään parsakeittoon…
Muistattekos minkä nimisen naisen myyntiedustaja Huikkaneen tapaa baarissa tässä Junnu Vainion laulussa?
Merkonomi Huikkanen tapaa neiti Gunvor Perseliuksen
sillä mies on kuitenkin tehnyt tuhat mimmiä onnelliseksi ja vain yhden onnettomaksi.
positiivinen elämänasenne hallussa :)) Ei mitään niin pahaa etteikö jotain hyvääkin..
Olet outo lintu, kun koko ajan uskot kaiken mitä lehdissä kerrotaan.Koko ajan tulee kummallisia juttuja.Ainakin naiset ovat haukkumisesi kohteena yleensä.Viimeksikin haukuit naisia pettureiksi.Miten nyt suu pannaan, kun tuli tällainen juttu lehteen!!!Hanki elämä!!En usko, että kuulut edes tähän ikäryhmään, mihin nämä viestit on tarkoitettu.
Mitähän tänne sinun mielestäsi saisi kirjoittaa? Kuka saa kirjoittaa? Vittu että tollaset virtuaalikytät saa näkemään punaista....Mee saatana hyppäämään korkeutta jos et muuta.
.olis saanut tarpeeksi?
TAitaa olla omassa pesässä vika,että pitää käydä viattomien kimppuun !!
ei ole pakko lukea, eikä myöskään iltapäivälehtiä. Muuten, en ole koskaan haukkunut naisia enkä ketään muutakaan ihmistä. Minua sensijaan on haukuttu, uhattu hirttää ja polttaa roviolla, mutta se on ymmärrettävää, koska joillakin naisilla vaan näyttää “egot” olevan pahasti hukassa, mutta minkäs minä sille voin.
Hauskaa viikonloppua kuitenkin sinullekin.
Kuka heittää ensimmäisen kiven