Hei. Mitä tykkäätte??

nimestä Väinö pojalle? Tunnen yhden jo kouluikäisen Väinön ja ihastuin nimeen. Mikä sopisi toiseksi nimeksi? Sukunimemme ihan tavallinen suomalainen, ei niitä erikoisimpia mutta ei ihan tyypillisimpiäkään. Laskettu aika pian ja melko varmaa, että lapsi on poika.
11687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Väinö on hyvä nimi, ja sopii suomalaiseen sukunimeenne.

Äänestä

Todella kaunis nimi. ja silti reipas ja poikamainen. Tykkään siis kovasti.

Miten olisi:

Väinö Viljami
Väinö Matias
Väinö Valtteri
Väinö Aleksi
Väinö Mikael

Äänestä

Tykkään Väinö-nimestä. Minulla on 10-vuotias kummipoika nimeltään Väinö Johannes. Kävisikö Johannes toiseksi nimeksi?

Entä Väinö Oskari?

Äänestä
  • Nimet, joissa on ä, å tai ö eivät ole kivoja.

    Äänestä

  • Corneelia kirjoitti:

    Nimet, joissa on ä, å tai ö eivät ole kivoja.

    Kun minä olin nuori (-80 luvulla, jolloin te nykyiset äidit ja isät ettei olleet vielä syntyneetkään), ei tullut mieleenkään antaa lapsille sellaisia nimiä kuin Väinö, Onni, Eetu, Eemi, Eeli, Jenna, Jessica, Janette, Janessa, Odessa puhumattakaan joistain Orlandoista tai Ramboista. Ajatelkaa nyt Herran nimessä mihin pyöritykseen ne lapsiparat joutuu tulevaisuudessaan, vaikka työelämässä, eihän sitä kukaan nauramatta kuuntele kun työhaastattelussa esittäytyy arvovaltaiselle pomolle olevansa Orlando Mäkinen tai Rambo Huittinen. No huh huh, järki käteen. Onhan ne tietysti söpöjä pikkuvauvalla, mutta kun niistä kasvaa aikuisia miehiä ja naisia.

    Äänestä

  • Corneelia kirjoitti:

    Nimet, joissa on ä, å tai ö eivät ole kivoja.

    sulle täytyy olla ceetä ja deetä, että oltaisiin oikein kansainvälistä ja hienoa.

    Äänestä

  • täti kirjoitti:

    Kun minä olin nuori (-80 luvulla, jolloin te nykyiset äidit ja isät ettei olleet vielä syntyneetkään), ei tullut mieleenkään antaa lapsille sellaisia nimiä kuin Väinö, Onni, Eetu, Eemi, Eeli, Jenna, Jessica, Janette, Janessa, Odessa puhumattakaan joistain Orlandoista tai Ramboista. Ajatelkaa nyt Herran nimessä mihin pyöritykseen ne lapsiparat joutuu tulevaisuudessaan, vaikka työelämässä, eihän sitä kukaan nauramatta kuuntele kun työhaastattelussa esittäytyy arvovaltaiselle pomolle olevansa Orlando Mäkinen tai Rambo Huittinen. No huh huh, järki käteen. Onhan ne tietysti söpöjä pikkuvauvalla, mutta kun niistä kasvaa aikuisia miehiä ja naisia.

    miksi joku rambo tai odessa herättää hilpeyttä vaikka nyt siellä työpaikkahaastattelussa, mutta miten sellaiset perinteikkäät hyvät nimet kuten juuri nyt väinö, onni, eetu voivat naurattaa? todella hyviä nimiä ja paljon parempia kuin jotkut jessicat.

    Äänestä

Jämäkkä, selvästi miespuolisen nimi. Oikein hyvä valinta!

Toiseksi nimeksi sopii joku toinen perinteikäs, suomalainen nimi.

Väinö Aukusti
Väinö Juhani/Johannes
Väinö Hermanni

Äänestä

Hyvä ja perinteinen nimi, eikä turhan yleinenkään nykyään.

Äänestä

Väinö on komea perisuomalainen nimi. Jos haluatte pysytellä kalevalaisella linjalla, ehdotan nimiä

Väinö Ilmari
Väinö Kalervo

Muita:

Väinö Aleksanteri
Väinö Aukusti
Väinö Johannes
Väinö Vilhelmi

Äänestä

Mulla Väinö niminen poika. Ei oo vielä alle kouluikäisiä kaimoja tullut vastaan. Hyvä perineinen nimi. Meillä om Väinö Matias.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viskinsiski kirjoitti:

nimestä Väinö pojalle? Tunnen yhden jo kouluikäisen Väinön ja ihastuin nimeen. Mikä sopisi toiseksi nimeksi? Sukunimemme ihan tavallinen suomalainen, ei niitä erikoisimpia mutta ei ihan tyypillisimpiäkään. Laskettu aika pian ja melko varmaa, että lapsi on poika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu