ja provosoivat yksilöt eivät kuulu koirapuistoon ja koirien ei tarvitse sietää toisten jatkuvaa runnomista tai alistamista.
Omistajien on pidettävä huoli että koirat kohtaa oikein toiset koirat ilman niiden ylireagoimisia ja komennettava koiriaan mikäli tarvetta.
Samoin on hyvä ottaa koiransa kiinni kun muita tulee puistoon ja päästää vain muutama koira kerrallaan tutustumaan.
ja keppien heitto pois puistoista.

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Omistajien on pidettävä huoli että koirat kohtaa oikein toiset koirat ilman niiden ylireagoimisia ja komennettava koiriaan mikäli tarvetta."
Ongelma onkin siinä, että monella ihmisellä on eri käsitys siitä, mikä on oikea tapa tutustuttaa koirat toisiinsa. Eikä todellakaan löydy vain yhtä oikeaa ja aina toimivaa tapaa. Yksi ongelma on myös siinä, että toisen ihmisen silmissä koiran reagointi näyttää menevän yli, toisen silmissä se taas näyttää harmittomalta. Ja mitä komentamiseen tulee, olen huomannut juuri sen provosoivan joitain koiria puistoissa, koska omistajat tekevät sen täysin väärin, löysästi ja epäjohdonmukaisesti!
selkeää milloin omistajan velvollisuus on komentaa koiraansa..eli kun tilanne jatkuu ja jatkuu ja kun toinen yrittää olla rauhassa.
Heikkoa johtajuutta ja huonoa koiratietämystä jollei tiedä milloin kuuluu puuttua ja milloin ei. Pitää opetella koiran elekieltä.