Lukeva koira

NÄIN OPETAT KOIRASI LUKEMAAN

Koiranpentuni näyttää oppineen lukemaan. Ks. www.youtube.com/khtervola playlist My Puppy (= My Video Log).
Mihin perustuu tämä erikoinen saavutus? Lyhyt vastaus on, että kykyyn yhdistää samanaikaisesti tapahtuvat asiat: äänne ja kirjain, jota näytän. Äänteenmukaisesti kirjoitetun kielen lukeminen on paljon helpompaa kuin ei-äänteenmukaisesti kirjoitettujen. Siksi kai tällaista taitoa on turha yrittääkään opettaa useimmissa muissa maissa.
Tehtävänä lukeminen on kuitenkin koiralle uusi aluevaltaus. Siksi se tarvitsee siihen koko kapasitettinsa. Opettaminen ei käykään pakkomenetelmin vaan houkuttelemalla ja koiran tarkempaa ei-kurinalaista huomiota hyödyntämällä.
On kehuttava koiraa heti, kun se yrittää oikeaa asiaa eli kiinnittää huomiota kirjoitettuun sanaan, äänteisiin ja ajattelemiseen. Siksi on osattava lukea koiransa elekieltä hyvin ja huomattava, mitä koiran mielessä kulloinkin liikkuu.
Pennulla on valtavasti opittavaa. Aistien ja tassujen käyttö elämän kaikissa tilanteissa ei ole mikään pikkujuttu oppia. Siksi, vaikka pennulta kenties jää vähemmän energiaa yli lukuharjoituksiin, on luultavasti helpompi opettaa pentua kuin aikuista koiraa. Oppiihan se muita yhtä suuria asioita samassa iässä.
Omistajan on näytettävä siltä, ettei koiran lukutaidossa ole mitään kummallista. Niin on helpompi vakuutttaa pentu tästä roolirikosta koirien perinteisiä taitoja kohtaan kuin vanha jo rooliinsa vakiintunut koira. Toisaalta aikuinen koira osaisi arvioida tilanteen paremmin itse, jos sillä vain vielä olisi kyky ja halu oppia. Kenties sillä onkin. Mutta minulla on vain yksi koira…
Kuinka opettamisessa sitten edetään?
Kirjoitetaan suurin tikkukirjaimin paperille koiran oma kutsumanimi, tässä tapauksessa "VALA". Näytetään paperia pennulle ja osoitetaan kutakin kirjainta samalla kuin sanotaan sitä vastaava äänne (Ei kirjaimen nimi!) ja sitten koko nimi yhteen lausuttuna samalla, kun liikutetaan sormea nopeasti sanan kirjainten ohi, ensin hitaasti ja sitten normaalia puhevauhtia. Kehutaan koiraa paljon, jos se katsoo kohti: sille varmaan jäi edes jonkinlainen kuva aiheesta.
Harjoituksia jatketaan myöhemmin lyhyinä ja kovin positiivisina. Ensin näytetään samaa sanaa uudestaan ja lausutaan koiran nimi liikuttaen sormea kirjainten yli. Kehutaan kaikesta huomiosta, jota koira aiheeseen sattuu antamaan. Mittän vaatimuksia koiralle ei voi asettaa.
Myöhemmin voi etsiä muita samoja kirjaimia sisältäviä koiraa kiinnostavia sanoja ja lyhyitä uusia sanoja, opettaen ne vastaavasti.
Tämä vaatii suurta luottamusta koiran kykyihin, mutta ainakin osin nuo kyvyt ovat meistä itsestämme kiinni: on käytettävä koiran luonnollista jokapäiväistä eloisaa positiivisesti asennoituvaa huomiota. Ei saa pakottaa koiraa: ”Nyt katsot tänne päin!”, sillä kaikki sellainen saa vain koiran sulkemaan varsinaisen huomiokykynsä ja tekeytymään sätkynukeksi. Uteliaisuus, kehut, etenkin arvostus ja palkinnot eloisasta huomionkäytöstä ja osallistuvasta asenteesta saavat koiran yrittämään parhaansa.
Ajan myötä sanoista tulee tutumpia, mutta lukunopeus saattaa olla tähtitieteellinen jo alunperin: koira havaitsee sekunnin murto-osassa syrjäsilmällä sanan yleisen hahmon sen sijaan, että tavaisi kirjain kirjaimelta niin kuin sitä kuuluu opettaa, jotta sen muisti kykenisi ymmärtämään äänteiden ja kirjainten yhteyden sekä poimimaan tilanteesta olennaisen ja muodostamaan tuon yleishahmon, joka on koiran mielikuva kirjoitetusta sanasta ääntämyksineen. Kokonaishahmotus onkin viisas ja tehokas tapa hahmottaa. Koiraa on syytä kehua sen käytöstä eikä turhaan tankata sanoja tavaamalla, jos koira pystyy ne jo muuten lukemaan.
Mistä sitten huomaa, mitä koira jo osaa? Kun oikein pitkälle päästään, voi koira oppia tottelemaan kirjoitettuja käskyjä puhuttujen sijaan. Aivan alussa sen huomaa kuitenkin koiran elekielestä ja huomion käytöstä. Koiran koko olemuksen tunnelma voi kuvastaa sitä, mitä se kulloinkin ajattelee, mikä sen mielen täyttää. Tutut sanat tuovat tuttuja tunnelmia: ”istua” istumisen, ”koira” koirien, ”ruoka” ruokien ja sen oma nimi ylpeyden vaikutelman – onhan komeaa osata lukea oma nimi kirjoitettuna, ja joku on vielä vaivautunut kirjoittamaan sen.
Myös äänteet ja kirjainten piirteet voivat kuvastua koiran olemuksessa: ”i” terävänä, tarkkaavaisena ja pystynä, ”s” pyöreinä sivuina, kaksois-”a” hitautena ja tasaisuutena, jne. loputtomasti.
On tyypillistä, että koira nappaa sanasta joitakin tunnusomaisia piirteitä, kirjaimia tai kirjainyhdistelmiä ja jättää osan sanasta kokonaan huomiotta. Jos onnistut havaitsemaan näitä juttuja, niin toki kannattaa jatkaa opetusta juuri noiden tutuimpien piirteiden kohdalta, esimerkiksi ”odota”-käskyn ”o” voisi olla tärppi ja ”maahan”-käskyn ”a”t. Samoin, jos koira viitta olemuksellaan johonkin jo tuttuun sanaan, jossa on vaikkapa sama tavu, kannattaa moisesta kehua kunnolla: sehän osoittaa jo aitoa ymmärrystä lukemisen luonteesta.
Lopuksi: älä koskaan treenaa lukemista vaan vain tutustuta koira kirjoitetun kielen maailmaan.

Ihmejuttu...
3383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mutta uudessa muodossa opettaa sitä:=)Koira ei osaa sanoja jollet ehdollista sitä sanoihin.Minä opettanut liikkeet ja vihellykset ja hommat pelaa hyvin.Koira ei ikinä voi yhdistää eri asioita ja toimia niiden mukaan vaikka olisi kuinka"älykäs"koira.muuten sellanen olisi heti uutisissa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mutta uutisiin pääseminen vaatisi paljon vahvempaa näyttöä kuin oma huomioni koiran lukutaidosta ja sen opetukseen käyttämäni hetket. Pari videopätkääkään ei vakuuta vielä: täytyisi olla toistoja ym virhemahdollisuuksia pois tiputtavia juttuja - en edes tiedä, mitä kaikkea. Sitä ennen ei uutisiin voi päästä. Ja nyt koirani on vielä pentu, opetteölee vasta sellaisia käskyjä kuin "maahan", "tassu" jne., ja on tuossa lukutaidossakin vielä treenaamisen varaa, mutta vuosia on monta vielä edessä. Ehkä jonakin päivänä koirani on vielä kyllin taitava...

    Ja sinun koirastasi sen verran, että jos se osaa ymmärtää vihellyksen, niin kai se sitten voisi teoriassa oppia ymmärtämään vaikka mitä: yhdistää vain asiat toisiinsa juuri niin kuin teki sen vihellyksen suhteen. Eiväthän koirat itse vihellä, ihan uusi juttu se on koiran luonnolle tuokin.

    Mutta toki pitää ymmärtää sanat ennen kuin voi ne lukea. Yleensä tottelevaisuustemput ovat kuitenkin hankalampia oppia kuin sanat, jotka eivät vaadi käytännön toimintaa, jolloin epävarmempikin näkemys sanan sisällöstä riittää.
    Koirat reagoivat paljolti äänensävyihin. Siksi sanat on lausuttava eläytyen ja uusien sanojen kohdalla lukutaitoa opiskeleva joutuu kaivamaan muististaan, paitsi sanan kirjaimia vastaavat äänteet, myös tilanteen, jossa on kuullut sanaa käytettävän, jotta tajuaa sen merkityssisällön lausumistavan ja etenkin tilanteen perusteella.

    Äänestä

  • UPDATE_8446176 kirjoitti:

    vastaus on tähän: koirasi lukee sinua paremmin, kuin sinä koiraa. Eikös olekkin nämä sudesta periytyneet "luontokappaleet" ihmeellisiä... Ilman uutisia :D mulla ainaki niitä muutama makaa jaloissa :0D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8446176 kirjoitti:

NÄIN OPETAT KOIRASI LUKEMAAN

Koiranpentuni näyttää oppineen lukemaan. Ks. www.youtube.com/khtervola playlist My Puppy (= My Video Log).
Mihin perustuu tämä erikoinen saavutus? Lyhyt vastaus on, että kykyyn yhdistää samanaikaisesti tapahtuvat asiat: äänne ja kirjain, jota näytän. Äänteenmukaisesti kirjoitetun kielen lukeminen on paljon helpompaa kuin ei-äänteenmukaisesti kirjoitettujen. Siksi kai tällaista taitoa on turha yrittääkään opettaa useimmissa muissa maissa.
Tehtävänä lukeminen on kuitenkin koiralle uusi aluevaltaus. Siksi se tarvitsee siihen koko kapasitettinsa. Opettaminen ei käykään pakkomenetelmin vaan houkuttelemalla ja koiran tarkempaa ei-kurinalaista huomiota hyödyntämällä.
On kehuttava koiraa heti, kun se yrittää oikeaa asiaa eli kiinnittää huomiota kirjoitettuun sanaan, äänteisiin ja ajattelemiseen. Siksi on osattava lukea koiransa elekieltä hyvin ja huomattava, mitä koiran mielessä kulloinkin liikkuu.
Pennulla on valtavasti opittavaa. Aistien ja tassujen käyttö elämän kaikissa tilanteissa ei ole mikään pikkujuttu oppia. Siksi, vaikka pennulta kenties jää vähemmän energiaa yli lukuharjoituksiin, on luultavasti helpompi opettaa pentua kuin aikuista koiraa. Oppiihan se muita yhtä suuria asioita samassa iässä.
Omistajan on näytettävä siltä, ettei koiran lukutaidossa ole mitään kummallista. Niin on helpompi vakuutttaa pentu tästä roolirikosta koirien perinteisiä taitoja kohtaan kuin vanha jo rooliinsa vakiintunut koira. Toisaalta aikuinen koira osaisi arvioida tilanteen paremmin itse, jos sillä vain vielä olisi kyky ja halu oppia. Kenties sillä onkin. Mutta minulla on vain yksi koira…
Kuinka opettamisessa sitten edetään?
Kirjoitetaan suurin tikkukirjaimin paperille koiran oma kutsumanimi, tässä tapauksessa "VALA". Näytetään paperia pennulle ja osoitetaan kutakin kirjainta samalla kuin sanotaan sitä vastaava äänne (Ei kirjaimen nimi!) ja sitten koko nimi yhteen lausuttuna samalla, kun liikutetaan sormea nopeasti sanan kirjainten ohi, ensin hitaasti ja sitten normaalia puhevauhtia. Kehutaan koiraa paljon, jos se katsoo kohti: sille varmaan jäi edes jonkinlainen kuva aiheesta.
Harjoituksia jatketaan myöhemmin lyhyinä ja kovin positiivisina. Ensin näytetään samaa sanaa uudestaan ja lausutaan koiran nimi liikuttaen sormea kirjainten yli. Kehutaan kaikesta huomiosta, jota koira aiheeseen sattuu antamaan. Mittän vaatimuksia koiralle ei voi asettaa.
Myöhemmin voi etsiä muita samoja kirjaimia sisältäviä koiraa kiinnostavia sanoja ja lyhyitä uusia sanoja, opettaen ne vastaavasti.
Tämä vaatii suurta luottamusta koiran kykyihin, mutta ainakin osin nuo kyvyt ovat meistä itsestämme kiinni: on käytettävä koiran luonnollista jokapäiväistä eloisaa positiivisesti asennoituvaa huomiota. Ei saa pakottaa koiraa: ”Nyt katsot tänne päin!”, sillä kaikki sellainen saa vain koiran sulkemaan varsinaisen huomiokykynsä ja tekeytymään sätkynukeksi. Uteliaisuus, kehut, etenkin arvostus ja palkinnot eloisasta huomionkäytöstä ja osallistuvasta asenteesta saavat koiran yrittämään parhaansa.
Ajan myötä sanoista tulee tutumpia, mutta lukunopeus saattaa olla tähtitieteellinen jo alunperin: koira havaitsee sekunnin murto-osassa syrjäsilmällä sanan yleisen hahmon sen sijaan, että tavaisi kirjain kirjaimelta niin kuin sitä kuuluu opettaa, jotta sen muisti kykenisi ymmärtämään äänteiden ja kirjainten yhteyden sekä poimimaan tilanteesta olennaisen ja muodostamaan tuon yleishahmon, joka on koiran mielikuva kirjoitetusta sanasta ääntämyksineen. Kokonaishahmotus onkin viisas ja tehokas tapa hahmottaa. Koiraa on syytä kehua sen käytöstä eikä turhaan tankata sanoja tavaamalla, jos koira pystyy ne jo muuten lukemaan.
Mistä sitten huomaa, mitä koira jo osaa? Kun oikein pitkälle päästään, voi koira oppia tottelemaan kirjoitettuja käskyjä puhuttujen sijaan. Aivan alussa sen huomaa kuitenkin koiran elekielestä ja huomion käytöstä. Koiran koko olemuksen tunnelma voi kuvastaa sitä, mitä se kulloinkin ajattelee, mikä sen mielen täyttää. Tutut sanat tuovat tuttuja tunnelmia: ”istua” istumisen, ”koira” koirien, ”ruoka” ruokien ja sen oma nimi ylpeyden vaikutelman – onhan komeaa osata lukea oma nimi kirjoitettuna, ja joku on vielä vaivautunut kirjoittamaan sen.
Myös äänteet ja kirjainten piirteet voivat kuvastua koiran olemuksessa: ”i” terävänä, tarkkaavaisena ja pystynä, ”s” pyöreinä sivuina, kaksois-”a” hitautena ja tasaisuutena, jne. loputtomasti.
On tyypillistä, että koira nappaa sanasta joitakin tunnusomaisia piirteitä, kirjaimia tai kirjainyhdistelmiä ja jättää osan sanasta kokonaan huomiotta. Jos onnistut havaitsemaan näitä juttuja, niin toki kannattaa jatkaa opetusta juuri noiden tutuimpien piirteiden kohdalta, esimerkiksi ”odota”-käskyn ”o” voisi olla tärppi ja ”maahan”-käskyn ”a”t. Samoin, jos koira viitta olemuksellaan johonkin jo tuttuun sanaan, jossa on vaikkapa sama tavu, kannattaa moisesta kehua kunnolla: sehän osoittaa jo aitoa ymmärrystä lukemisen luonteesta.
Lopuksi: älä koskaan treenaa lukemista vaan vain tutustuta koira kirjoitetun kielen maailmaan.

Ihmejuttu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu