Onko edes mahdollista saada yhteishuoltajuutta muutettua yksinhuoltajuudeksi?
Jos isä ei tapaa lapsiaan? Joskus kausia että haluaa tavata lapsia. Lapset ei halua edes isälleen, toinen pelkää isäänsä. Aivan mahdotonta saada yksinhuoltajuus? Isä tekee kiusaa mm. ei allekirjoitanut yhtä kouluun vietävää paperia, mihin molempien allekirjoitus tarvittiin. Lapsen puolesta kurja olo silloin oli.
Jos isä ei tapaa lapsiaan? Joskus kausia että haluaa tavata lapsia. Lapset ei halua edes isälleen, toinen pelkää isäänsä. Aivan mahdotonta saada yksinhuoltajuus? Isä tekee kiusaa mm. ei allekirjoitanut yhtä kouluun vietävää paperia, mihin molempien allekirjoitus tarvittiin. Lapsen puolesta kurja olo silloin oli.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ota kiireesti yhteyttä kuntasi lastenvalvojaan ja kerro asiasi hälle. luulisin et jos on tarpeeksi hyvät perustelut miksi haluat yhteishuoltajuuden yksinhuotajuudeksi sen onnistuvan. jos ex:säsi tekee tahallista kiusaa lapsen kustannuksella niin luulisin viranomaisen puoltavan sua. lapsen etu on kummiski se mikä on etualalla...
Ainahan statuksen voi riitauttaa, jos sopuun ei muuten päästä niin sitten oikeus päättää. Ei se kuitenkaan miellyttävää ole, eikä käytännön tasolla muuta kuin muutamien nimikirjoitusten määrän.
olin 7 vuotta yksinhuoltaja tai meillä oli ja on edelleen yhteishuoltajuus. missään muussa asiassa en ole törmännyt mieheltä vaadittavaan lupaan, kun lapsen laikkauksessa ja tilin avaamisessa. koulu hommiin, riitti aina kun sanoin, että isä ei asu samassa taloudessa. lähivanhempi hoitaa lapsen asiat. ei mielestäni etä pysty kyykyttämään lähi vanhempaa niillä asioilla.
jos on p.... etä. kannattaa kyllä hakea sos.toimelta yksinhuoltajuutta. hyvät perustelut jos ei riitä, niin sit oikeuteen.
on kumma, että toiset etät kuvittelee kiusaavansa lähi vanhempaa noilla asioilla, olla tapaamatta lasta tai allekirjoittamatta papereita jms... vaikka tosiasiassa ne tekee kiusaa vain omalle lapselleen.
Niin se on en ole myöskään koskaan isän nimeä mihinkään paperiin hakenut. Eipä sitä ole edes kysytty, vaikka paperissa olisi nimik. paikka molemmille huoltajille. Eikä varsikaan kouluun liittyvissä asoissa tarvita molempien nimeä.Läpi vuoden joutuu nimeään johonkin koulujuttuun raaputtaan olis aika vaikeeta aina hakea siihen exän nimi.Älä usko kaikkea, ota itse selvää asioista.
Opettaja vaati myös isän nimen leirikoululupa lappuun. Palautettiin kouluun normaalisti vain minun nimellä, ja tuli takaisin kotiin kun ei ollut isän nimeä. Isä ei kirjoittanut nimeä siihen.
että soittakoot hän itse "isälle"asiasta...jos ei usko että toinen on niin hankala luonteeltaan.
Pitää niiden opettajienkin tajuta moinen asia!
Yksinhuoltajavanhempi voi päättää yksin ainakin seuraavat lasta koskevat asiat neuvottelematta toisen vanhemman kanssa.
- asuinpaikka
- koulu
- matkustaminen/matkustuskielto ulkomaille
- terveydenhoito esim. terapiat
- tiedonsaantioikeus lasta koskevissa asioissa esim. koulusta tai sairaalasta.
Lapsen oikeuteen tavata toista vanhempaansa säännöllisesti tämä ei vaikuta mitenkään.
Yhteishuollossa näistä tulee päättää yhteisesti.
Kannattaa hakea, perusteesi on vahva - lapsen etu.