Break dance

Joo oon miettiny että alottaisin break dancen, mut se vaan että, tietääkö kukaan millaista se ihan aluksi on? Tai siis, se mitä olen nähnyt on jo aika korkee tasosta tanssia, että alottelijathan eivät sellasia temppuja tee.
Että siis kuinka rasittavaa se oikeestaan on ihan alussa?
Sori kun en ossaa muotoilla kysymystäni...
74215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaikki tanssi on ihan niin rasittavaa, tehokasta tai viihdyttävää kuin itse kukin haluaa. Jos ei ole mukana erityisessä ryhmässä tai käy tunnilla ohjatussa liikunnassa, saa kaiken tehdä oman mieltymyksensä mukaan.

Aluksi voisit aloittaa vaikkapa niinkin yksinkertaisesta liikkeestä kuin "Moon walk".
Sehän tanssiliike jonka aikoinaan Michael Jackson teki tunnetuksi. Siinä ei tarvitse vielä tehdä mitään akrobatiaa vaativia permantoliikkeitä.

Äänestä

Breakdance liikkeet voidaan ryhmitellä neljään luokkaan: Toprock, footwork, power movet ja freezet.

Top Rock on tanssia pystyssä eli tällaisia perus tanssiaskeleita.
Footwork sisältää taas kyykyssä tehtävät liikkeet, kuten esimerkiksi 6-step.
Power movet ovat akrobaattisia "isoja liikkeitä", joita ei aloittelijoiden tunneilla edes opeteta. Eikä näitä liikkeitä juuri tunneilla pelkästään voikkaan opetella. Yleensä porukka luulee, että nämä liikkeet ovat yksinään sitä breakdancea, mutta oikeasti on parempi omata hyvä sekä omaperäinen tyyli top rockissa ja footworkissä.
Freezet taas ovat erilaisia asentoja. Freezet voivat olla joko tavallisia poseerauksia tai sitten hieman akrobaattisempia suorituksia.

Suosittelen opettelemaan aloittelijoiden tunneille muutamia perus kikkoja kun Indian Step, Cross over/Hip Twist, 6-step ja baby freeze. On paljon mukavampi olla, kun ei ole ihan pihalla.

http://www.bboy.org/gallery/showphoto.php?photo=54429
Tuossa videossa on muutamia hyödyllisiä kikkoja.
Lisäksi Youtube tarjoaa hyviä tutoriaaleja liikkeille.

Se kuinka rasittavaa breakdance on alussa riippuu ihan kunnosta. Itse olen ollut monenlaisilla tunneilla, ja kyllä ne uusimmatkin ovat hengissä selvinneet. :P

Äänestä

Joo alota ihan rauhassa. Itse olen harrastanut Break-tanssia 1 ja puoli vuotta. Alussa ei, kyllä tule mitään hienoja hyppyjä. Alussa on alkeiden opettelut, kute Indian Step Ja 6 step. En kyllä aio lopettaa tätä harrastusta vielä pitkään aikaan. Ei ole ollenkaan rasittavaa alussa. Voimaa tulee ja tasapainoa. Itse olin aika innoissani tästä Break-tanssista. Aloitin 10-vuotiaana ja nyt olen 11. Olen todella onnellinen, että en ole lopettanut sitä. Aloita Break-tanssi. Opi liikkeet. Ja show alkakoon!

Äänestä

Pitäs alottaa... Oon 10w =)

Äänestä

Oon 11 ja breikannu 4 vuotta ja kannatti. Nykyään menee päälläpyörintä ja turtle ja semmosta.
Ehdottomasti kannattaa aloittaa koska akrobaattiset liikkeet oppii hyvin helposti.

Äänestä

Hei,oon 9 v ja harrastanu tanssii vuoden siis breakdancea niin mistä löytyis noita videoita joissa oppii breakkii?

Äänestä

Olen jo aikuinen mies ja haluaisin alkaa breikkaajan harrastuksen, vai olenko jo liian vanha ja haluaisin olla b-boy voisiko joku neuvoa minua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Innoissaan kirjoitti:

Joo oon miettiny että alottaisin break dancen, mut se vaan että, tietääkö kukaan millaista se ihan aluksi on? Tai siis, se mitä olen nähnyt on jo aika korkee tasosta tanssia, että alottelijathan eivät sellasia temppuja tee.
Että siis kuinka rasittavaa se oikeestaan on ihan alussa?
Sori kun en ossaa muotoilla kysymystäni...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu