Yhä tehokkaampi työnteko sijoittajien vaurastuttamiseksi ei riitä elämän tarkoitukseksi, varsinkaan jos ei enää jää aikaa ja energiaa muuhun elämään. Nykymaailman suurin järjettömyys on ajan ja rahan epätasainen jakaantuminen: kellään ei ole niitä samaan aikaan, paitsi ehkä koroillaan eläjillä. Työllään eikä pääomallaan elävä ihminen ei pääse lepäämään tehdyn työnsä varassa.
Ontologisista turvatekijöistä saa pääoman tehokierrättäjien mielestä nauttia vain niin kauan kuin pystyy antamaan enemmän kuin ottaa. Turvatekijöiden idea kumoutuu, jos ihminen on vain omien huippusuoritustensa varassa.
Idea on sama kuin esikapitalistisessa valtiontaloudessa: talonpojan peritty omistusoikeus merkitsi vain veronmaksuoikeutta kruunulle tai verolahjoitusten haltijalle. Kolmen vuoden verorästeistä tila meni kruunulle, joka hankki sille uuden hoitajan. Talonpoikaa pidettiin laiskurina, joka tarvitsi keppiä tuottaakseen kruunun sotiin ylijäämää. Käsitys muuttui, kun talonpoikainen perintöomistus 1789 vakiinnutettiin ja tilat vapautettiin isossajaossa sarkapakosta. Silloin syntyi suomalainen keskiluokkainen mentaliteetti, käsitys omasta reviiristä työkunnon osoituksena ja turvana työkunnon heikkenemistä vastaan.
Ostajan työmarkkinoilla ollaan palaamassa kapitalismista feodalismiin.
Kapitalismi merkitsi alaltaan rajattua työsopimusta eikä koko elämänsä omistamista herralle suojelua vastaan. Ihminen on olemassa taloutta varten eikä talous ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi.
Tällainen politiikka merkitsee kuoliniskua tavallisen ihmisen kunnollisuudelle: miksi kouluttautua ja lykätä välitöntä tarpeentyydytystä tulevaisuuden hyväksi, kun kohtalon armoilta ei pääse kuitenkaan?
Keskiluokkainen mentaliteetti tuhotaan, jos reviiri onkin vain lainassa eikä raadannan hedelmistä pääse milloinkaan nauttimaan. Silloin työntekijän ei kannata ottaa vastuuta, investoida elämäänsä ja lastensa koulutukseen pitkäjännitteisesti. Kannattaa pinnata missä voi, tehdä vain se mitä käsketään silloin kun käskijä on valvomassa, varastaa työnantajalta ja juopotella. Kypsän kapitalismin tuotteena piirtyy esiin homo sovieticuksen epäitsenäinen mutta pikkuovela hahmo. Orjatyövoima on harvoin vastuullista ja tehokasta. Riistämisen maksimointi johtaa juuri sellaiseen pihtaamis- ja nollasummapeliin, jota positiivisesti ajattelevat yrityskonsultit koettavat omilla tempuillaan loihtia pois.
Ehkä nekin toimivat paremmin kuin monet nykyiset tulosjohtamiskäytännöt, joissa aikuisia ihmisiä koetetaan manipuloida kuin alaikäisiä lupailemalla bonuksia tai hymyileviä merkkejä palautekirjaan; ylityökorvauksia korvaavilla merkeillä voi vuoden lopussa sitten lunastaa itselleen tuulipuvun. Alipalkattu pikaruokalan myyjä saa nimensä vuoden työntekijöiden listalle hopeatauluun.
Ontologisista turvatekijöistä saa pääoman tehokierrättäjien mielestä nauttia vain niin kauan kuin pystyy antamaan enemmän kuin ottaa. Turvatekijöiden idea kumoutuu, jos ihminen on vain omien huippusuoritustensa varassa.
Idea on sama kuin esikapitalistisessa valtiontaloudessa: talonpojan peritty omistusoikeus merkitsi vain veronmaksuoikeutta kruunulle tai verolahjoitusten haltijalle. Kolmen vuoden verorästeistä tila meni kruunulle, joka hankki sille uuden hoitajan. Talonpoikaa pidettiin laiskurina, joka tarvitsi keppiä tuottaakseen kruunun sotiin ylijäämää. Käsitys muuttui, kun talonpoikainen perintöomistus 1789 vakiinnutettiin ja tilat vapautettiin isossajaossa sarkapakosta. Silloin syntyi suomalainen keskiluokkainen mentaliteetti, käsitys omasta reviiristä työkunnon osoituksena ja turvana työkunnon heikkenemistä vastaan.
Ostajan työmarkkinoilla ollaan palaamassa kapitalismista feodalismiin.
Kapitalismi merkitsi alaltaan rajattua työsopimusta eikä koko elämänsä omistamista herralle suojelua vastaan. Ihminen on olemassa taloutta varten eikä talous ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi.
Tällainen politiikka merkitsee kuoliniskua tavallisen ihmisen kunnollisuudelle: miksi kouluttautua ja lykätä välitöntä tarpeentyydytystä tulevaisuuden hyväksi, kun kohtalon armoilta ei pääse kuitenkaan?
Keskiluokkainen mentaliteetti tuhotaan, jos reviiri onkin vain lainassa eikä raadannan hedelmistä pääse milloinkaan nauttimaan. Silloin työntekijän ei kannata ottaa vastuuta, investoida elämäänsä ja lastensa koulutukseen pitkäjännitteisesti. Kannattaa pinnata missä voi, tehdä vain se mitä käsketään silloin kun käskijä on valvomassa, varastaa työnantajalta ja juopotella. Kypsän kapitalismin tuotteena piirtyy esiin homo sovieticuksen epäitsenäinen mutta pikkuovela hahmo. Orjatyövoima on harvoin vastuullista ja tehokasta. Riistämisen maksimointi johtaa juuri sellaiseen pihtaamis- ja nollasummapeliin, jota positiivisesti ajattelevat yrityskonsultit koettavat omilla tempuillaan loihtia pois.
Ehkä nekin toimivat paremmin kuin monet nykyiset tulosjohtamiskäytännöt, joissa aikuisia ihmisiä koetetaan manipuloida kuin alaikäisiä lupailemalla bonuksia tai hymyileviä merkkejä palautekirjaan; ylityökorvauksia korvaavilla merkeillä voi vuoden lopussa sitten lunastaa itselleen tuulipuvun. Alipalkattu pikaruokalan myyjä saa nimensä vuoden työntekijöiden listalle hopeatauluun.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Putoamisuhka ei saa työntekijästä esiin muuta kuin sisäisen byrokraatin ja siinä sivussa paholaisen työtovereitaan kohtaan.
Saneerauksella uhatun henkilöstön on järkevintä ajaa yksilöllistä etua tai osaston etua kokonaisuuden kustannuksella sen sijaan että jokainen kokisi olevansa valtuutettu toimimaan yhteiseksi hyväksi. Vastoin vallitsevaa liiketaloudellista johtamismallia vaara ei vapauta parhaita voimia vaan johtaa pakkoneuroottiseen kontrollikulttuuriin, jollaisesta monet julkisen puolen tulos- ja laatujohtamiskäytännöt lienevät parhaita esimerkkejä.
Myös monissa firmoissa henkilöstöä on alettu kohdella kuin oltaisiin tehty nurkanvaltaus ja saaliista puristettaisiin muutamassa vuodessa kaikki irti, ajattelemattakaan toiminnan jatkamista pitkällä tähtäimellä. Henkilöstötilinpäätös ottaisi huomioon ihmisten jaksamisen, henkisen uusiutumisen ja viihtyvyyden, joka kannustaa luovuuteen.
Johtaminen on käsitetty salatieteeksi, jota opitaan kauppakorkeakoulussa tai viimeistään konsulteilta. Mutta ei sitä voi eriyttää suoritusportaan arkisesta viisaudesta ja omalla työllään elävän ihmisen selviytymistaistelusta. Silloin on kyse koko elämän mielekkyydestä.
Uusimmatkaan johtamisopit eivät oikeastaan voi toimia toisin nykyisessä taloudessa, jossa yksityinen etu esittäytyy yleisenä etuna ja työllään uutta luovien ihmisten tuotantopanos katoaa kansainvälistyneen pääoman sijoitusseikkailuihin. Jokaisen yksilön ja yksikön kannattaa ulkoistaa toimintansa kustannukset toisten kannettaviksi parantaakseen laskennallista tilinpäätöstään. Kun päivähoito- ja opetusryhmiä suurennetaan, kaupungin tilinpäätös paranee, mutta kustannukset lankeavat myöhemmin maksettaviksi laitospaikkoina, päihdehuoltona ja vankiloina, puhumattakaan niistä menetyksistä, jotka koituvat lasten luovuuden nutistamisesta nuppuunsa suurissa päiväsäiliöissä.
Nyt jäi omistusasuntojen mielekkyys täysin pois. Kannataisi tsempata ja hieman tarkemmin katsoa, mitä copy pastaa ja mihin palstalle.
Mites tämä kapitalistien riisto näkyy asumisessa? Pahat pakottavat maksamaan asumisesta ynnä muusta elämisestä?
Rehellisesti sanon, että kaikki menee mitä tulee, oli palkka mitä tahansa. Onneksi asuntoa tulee maksettua pois ja 10 vuoden päästä on jotain muuta omaisuutta kuin ulosotossa olevat puhelilaskut.
Ja ihan oikeasti töistä: mun alalla on pula työn tekijöistä. Uusia on otettu ja otetaan. Yhtä äijää ei palkattu koeajan jälkeen, muut ollaan otettu. Äijän tärkein tehtävä oli hänen mielestä roikkua netissä ja saada siitä palkkaa.