Vaikea tilanne :3

Olen ihastunut yhteen parhaista kavereistani. Aika pahastikin ihastunut, itseasiassa, jollen suorastaan rakastunut. Olen tuntenut näin pari kuukautta. Hän on niin söpö, ihana, ja sovimme hyvin yhteen : ) Ainut ongelma on se, että hän on tyttö.
Ei sinänsä, että siinä olisi mitään vikaa.Hyväksyn lesbot täysin jne ja olen ollut aikaisemminkin tyttöihin ihastunut.Pelkään vain, että kaverini ei voi tuntea samoin minua kohtaan sukupuoleni takia.
Olemme halailleet monesti, pussanneet nopeasti, kutittelemme toisiamme usein ja olemme nukkuneet vierekkäin, minä hänen kainalossaan.Juttelemme joskus koko yön ja jutuista ei tahdo tulla loppua. Kun katsomme toisiimme, se on jotenkin merkityksellistä, suorastaan uppoan hänen silmiinsä.Aikalailla normaaleja juttuja muuten nuo, mutta hän ei tee muiden ystäviensä kanssa samoja asioita? Hän on melko ujo poikatyttö, sarkastinen, melko vaikeasti lähestyttävä. Tuntuu että ainoastaan minut hän päästää kunnolla lähelleen. Saatan toki vain kuvitella.
Hän on sanonut rakastavansa minua, mutta hän saattoi sanoa niin vitsillä... Ja muutenkinn kaikki ne söpöt jutut saattavat olla vain jtn läppää : <
Mitä mieltä olette? Pitäisikö minun kertoa hänelle tunteistani vaiii olla vain hiljaa?
1458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Moi!

Jos oma bi-seksuaalisuutesi ei ole sinulle ongelma ja uskot, että kaverisikin sen sulattaa, en oikein jaksa uskoa että häviäisit mitään kertomalla asian. Ei hyvä ja kestävä ystävyyssuhde tuohon voi kaatua!

Tyttöjen välisissä kaverisuhteissahan sitä hellyyttä on enemmän kuin poikien vastaavissa, mutta kyllä nuo asiat mitä viestissäsi mainitsit antaisivat mielestäni jotakin ymmärtää. Se, mitä, selviää ainoastaan puhumalla asiasta.

- Synkopoppi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Not that straight kirjoitti:

Olen ihastunut yhteen parhaista kavereistani. Aika pahastikin ihastunut, itseasiassa, jollen suorastaan rakastunut. Olen tuntenut näin pari kuukautta. Hän on niin söpö, ihana, ja sovimme hyvin yhteen : ) Ainut ongelma on se, että hän on tyttö.
Ei sinänsä, että siinä olisi mitään vikaa.Hyväksyn lesbot täysin jne ja olen ollut aikaisemminkin tyttöihin ihastunut.Pelkään vain, että kaverini ei voi tuntea samoin minua kohtaan sukupuoleni takia.
Olemme halailleet monesti, pussanneet nopeasti, kutittelemme toisiamme usein ja olemme nukkuneet vierekkäin, minä hänen kainalossaan.Juttelemme joskus koko yön ja jutuista ei tahdo tulla loppua. Kun katsomme toisiimme, se on jotenkin merkityksellistä, suorastaan uppoan hänen silmiinsä.Aikalailla normaaleja juttuja muuten nuo, mutta hän ei tee muiden ystäviensä kanssa samoja asioita? Hän on melko ujo poikatyttö, sarkastinen, melko vaikeasti lähestyttävä. Tuntuu että ainoastaan minut hän päästää kunnolla lähelleen. Saatan toki vain kuvitella.
Hän on sanonut rakastavansa minua, mutta hän saattoi sanoa niin vitsillä... Ja muutenkinn kaikki ne söpöt jutut saattavat olla vain jtn läppää : <
Mitä mieltä olette? Pitäisikö minun kertoa hänelle tunteistani vaiii olla vain hiljaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu