Hei, olen 16 vuotias poika ja on ongelmana kaverit sekä ehkä ahdistuneisuus sun muuta. Tässä kerron tarinani.
Ala-aste ajoilla minulla meni hyvin, oli kavereita ja suhteita. Pikku hiljaa kaverit ovat vaihtaneet kouluja, oltu pitkään erossa ja he ovat muuttuneet. Kumminkin jäljellä olevista vanhoista kavereistakin on tullut ärsyttäviä, heistä ei tiedä enää kuinka heihin tulisi enää suhtautua.
Ylä-asteelle mentyäni alkoi kaverit katoamaan, en ole hyvä solmimaan uusia ihmis-suhteita, koska olen todella ujopoika enkä halua ketään kavereita joista en pidä. Kavereilleni olen ollut mahdollisimman kiva ja avulias, mitä minä olen saanut, paskaa niskaan ja vähän lisää päälle. En ole tehnyt mitään heille ja ylä-astella oli pienimuotoista kiusaamista. Jäin sellaisten vähemmän suosittujen luokan jäsenien joukkoon jotka vielä tunsin.
Lukiossa nyt kun olen niin olen minäkin alkanut juomaan alkoholia kesäloman kieppeillä. Kaverit ovat pyytäneet hakemaan alkoholia, koska minulla on suhteita täysi-ikäisiin ihmisiin. Olen yrittänyt olla mahdollisimman kiva ja avulias. Olen tällä yrittänyt saada kavereiltani vähän huomiota. He ovat sanoneet, että jos haet niin voit tulla mukaan, olenko päässyt? En. On alkanut tulemaan sellainen olo kuin he käyttäisivät minua henkisesti hyväkseen. Niin paljon olen heihin luottanut. Jotenkin olen aivan lopussa. Kaiken päälle vielä koeviikot ja kaikki vastuu on otettava lukiossa itse. Olo on kuin henkisesti aivan loppuun kulutetulta ihmiseltä. Tämän ikäiseltäkin miehen alulta meinaa tulla tippa linssiin öisin kun näitä alkaa ajattelemaan.
Jotenkin tuntuu, että minusta ei ole tulevassa työssä mihinkään vaikka mihin vain hakisin, en tiedä edes vielä mihin. Muutama kaverikin ajautunut aivan väärälle tielle. Kaverit lainaavat rahaa, eikä meinaa koskaan saada niitä niiltä takaisin. Jäljellä olevat kaverini ovat juuri kaveriporukkojen suosituimmat kaverit.
Lukiossa olen saanut muutaman kaverin. Muutaman lisäksi myös niistä joiden pariin minä mielestäni kuulun mielenkiintojeni perusteella. Olen oikein hyvilläni kun saan keskustella muiden ihmisten kanssa ja he tulevat juttelemaan minulle ilman minkäälaista omaa aloitetta. Olen myös miettinyt naisasioita, kuinka tulen koskaan saamaan naisystävää uskaltamatta koskaan tehdä aloitetta.
Minussa ei omasta mielestäni ole mikään vikana, olen muodissa mukana ja urheilen sekä yritän hengata näiden "välillä ärsyttävien" ihmisten kanssa. Siis tuntuu, että kaverit eivät todellakaan anna vastapainoa kuormittaville tekijöille vaan he vain lisäävät niitä huomattavasti. Olen ajatellut, että lopuistakin kavereista voisi päästää irti, mutta mitä minulla sitten enään on, perhe.
Toivon kuitenkin, että jaksan tulevaisuudessa tehdä ihmissuhteita ja luotettavia sellaisia. Haluaisin kavereilta vastapainoa arkiselle aherrukselle enkä lisää kuormitusta heistäkin.
Tästä tulee niin liikuttunut olo kun ajattelen tätä tarinaani ja sitten tätä kappaletta:
Yö - Niin paljon me teihin luotettiin
"niin paljon me teihin luotettiin, uskottiin ja rakastettiin ja kun mä selkäni käänsin pois, iskit puukon mun unelmiin"
Ala-aste ajoilla minulla meni hyvin, oli kavereita ja suhteita. Pikku hiljaa kaverit ovat vaihtaneet kouluja, oltu pitkään erossa ja he ovat muuttuneet. Kumminkin jäljellä olevista vanhoista kavereistakin on tullut ärsyttäviä, heistä ei tiedä enää kuinka heihin tulisi enää suhtautua.
Ylä-asteelle mentyäni alkoi kaverit katoamaan, en ole hyvä solmimaan uusia ihmis-suhteita, koska olen todella ujopoika enkä halua ketään kavereita joista en pidä. Kavereilleni olen ollut mahdollisimman kiva ja avulias, mitä minä olen saanut, paskaa niskaan ja vähän lisää päälle. En ole tehnyt mitään heille ja ylä-astella oli pienimuotoista kiusaamista. Jäin sellaisten vähemmän suosittujen luokan jäsenien joukkoon jotka vielä tunsin.
Lukiossa nyt kun olen niin olen minäkin alkanut juomaan alkoholia kesäloman kieppeillä. Kaverit ovat pyytäneet hakemaan alkoholia, koska minulla on suhteita täysi-ikäisiin ihmisiin. Olen yrittänyt olla mahdollisimman kiva ja avulias. Olen tällä yrittänyt saada kavereiltani vähän huomiota. He ovat sanoneet, että jos haet niin voit tulla mukaan, olenko päässyt? En. On alkanut tulemaan sellainen olo kuin he käyttäisivät minua henkisesti hyväkseen. Niin paljon olen heihin luottanut. Jotenkin olen aivan lopussa. Kaiken päälle vielä koeviikot ja kaikki vastuu on otettava lukiossa itse. Olo on kuin henkisesti aivan loppuun kulutetulta ihmiseltä. Tämän ikäiseltäkin miehen alulta meinaa tulla tippa linssiin öisin kun näitä alkaa ajattelemaan.
Jotenkin tuntuu, että minusta ei ole tulevassa työssä mihinkään vaikka mihin vain hakisin, en tiedä edes vielä mihin. Muutama kaverikin ajautunut aivan väärälle tielle. Kaverit lainaavat rahaa, eikä meinaa koskaan saada niitä niiltä takaisin. Jäljellä olevat kaverini ovat juuri kaveriporukkojen suosituimmat kaverit.
Lukiossa olen saanut muutaman kaverin. Muutaman lisäksi myös niistä joiden pariin minä mielestäni kuulun mielenkiintojeni perusteella. Olen oikein hyvilläni kun saan keskustella muiden ihmisten kanssa ja he tulevat juttelemaan minulle ilman minkäälaista omaa aloitetta. Olen myös miettinyt naisasioita, kuinka tulen koskaan saamaan naisystävää uskaltamatta koskaan tehdä aloitetta.
Minussa ei omasta mielestäni ole mikään vikana, olen muodissa mukana ja urheilen sekä yritän hengata näiden "välillä ärsyttävien" ihmisten kanssa. Siis tuntuu, että kaverit eivät todellakaan anna vastapainoa kuormittaville tekijöille vaan he vain lisäävät niitä huomattavasti. Olen ajatellut, että lopuistakin kavereista voisi päästää irti, mutta mitä minulla sitten enään on, perhe.
Toivon kuitenkin, että jaksan tulevaisuudessa tehdä ihmissuhteita ja luotettavia sellaisia. Haluaisin kavereilta vastapainoa arkiselle aherrukselle enkä lisää kuormitusta heistäkin.
Tästä tulee niin liikuttunut olo kun ajattelen tätä tarinaani ja sitten tätä kappaletta:
Yö - Niin paljon me teihin luotettiin
"niin paljon me teihin luotettiin, uskottiin ja rakastettiin ja kun mä selkäni käänsin pois, iskit puukon mun unelmiin"
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hienosti olet saanut kirjoitettua mieltäsi painavat asiat tänne. Mainitsemasi kavereiden etääntyminen ja muuttuminen johtuu heidän kasvamisestaan, mielenkiinnon kohteet ja tekemiset vaihtuu tuossa iässä tiuhaan ja sitä ollaan menossa aina sinne minne juuri silloin nenä näyttää. Olet tehnyt siinä oikein, ettet ole mennyt sellaiseen seuraan, josta et pidä, yksinjäämisen uhallakin. HYVÄ!
Mutta vaikka sinusta voi tuntua oikealta olla näille vanhoille ystävillesi kiltti ja reilu, niin he selvästi hyväksikäyttävät kiltteyttäsi ja varmasti nauravat sinulle seläntakana. Neuvonkin sinua oman itsesi ja hyvinvointisi parantamiseksi lopettamaan heidän kanssa tekemisissä olon, sillä siitä et myöskään kertomasi perusteella ole saanut kuin harmia ja pettymyksiä. Silloin kun seura tekee tuollaista, ei se ole sinun arvoistasi. Vaikka tuntuisi pahalta, unohda heidät, älä lainaa rahaa äläkä myönny mihinkään. Sano vain vaikka raa´asti, että tämä peli loppui nyt ja tämä poika ei katsele tällaista enää. Ajan kanssa heidän seuransa vie sinut vielä pahempaan jamaan ja olet vielä epätoivoisempi. Heistä irroittautuminen vaatii varmasti paljon, mutta usko minua, se tekee sinulle vain hyvää.
Se on hienoa, että olet saanut uusia ystäviä ja ihmiset ovat alkaneet lähestyä sinua. Ota heistä tukea mikäli vain pystyt ja ajattele, että maailmassa on myös niitä, joista sinä olet parempi ja ansaitset enemmän. Kyllä sinä tulet vielä löytämään sen, josset heti oikeaa, niin myöhemmin sitten ainakin, aivan varmasti kunhat jaksat odottaa, vaikka aika välistä tuntuu mahdottoman pitkältä. Pää pystyyn, sinusta on siihen!
ittellä aika sama juttu ja varmaan tapankin itseni.
Luin ton sun jutun ja löysin siitä jotenkin itteni. Olin ala-asteella suosittu ja pojat pyöri ympärillä. Sit siirryin ylä asteelle ja sit ne "suositut" kaverit jotenkin vaan kaikkos ja nyt oon luokan vähemmän suosittujen kanssa. Mun vähät ystävät kehuu mun tosi kauniiks enkä omasta mielestäkään oo hullumman näkönen. Toivoisin vaan että mulla olis enemmän ystäviä. Mä uskon että ymmärrän tarkalleen miltä susta tuntuu nimittäin oon kelaillu kans asioita pääni puhki enkä meinaa jaksaa enää kun ne "kaverit" puukottaa selkään. Poikakaveria oon myös kattellu mutta en oo kovin hyvä tekeen alotetta kun pelkään että tuun torjutuks. Alkoholi ongelmia mulla ei kyl onneks oo. Toivon ettet ajaudu väärille teille vaan pidät pääs ja selviät, vaikka vaikeelta tuntuiskin. :)
... En ihmettele jos tulee tippa linssiin isollaki miehellä... surullinen tarina... en viitti edes kirjottaa omaani - liikaa tavaraa. Jos joku haluu siitä saada selvää nii kerätköön palaset jotka tiputtelen näihin kommentteihin...
En tiedä miten tähän pitäis suhtautua - ilman ystäviä on vaikee olla. Kokemuksella sen sanon. Tuntuu, että jotain tärkeetä puuttuu ja ettei oo mitään... .. En osaa vastata - anteeks... vedit liian herkäks tolla tekstillä... ..
Sen kuitenki sanon, että yritä. En tiiä - musta toi ei oo oikee tapa yrittää saada kavereita... mut en tiiä kannattaako mua kuunnella tässä - en tiedä asiasta silleen. ... Vaikutat ihan ok tyypiltä, joten ihmettelen vähän miks oot yksin... Tosin mä ny pidän vähän mistä sattuu... ... Et uskalla tehdä aloitetta.. ... joskus on pakko. Mut hyvällä tuurilla sun ei tarvi. Ei oo pahempaa, kuin yksinäisyys... siks toivon, että toi tilanne muuttuu... Uskon kyllä, että selviit ja saat kavereita vielä ja sen tytönki... Sulla vaan on vielä kaikki edessä päin. Ja tiedän mistä puhun, ku sanon, että yksinäisyys on kamalaa, mutta siitä voi selvitä koska oon ollu ite 11vuotta yksin. eli lähes koko ikäni... oon siis 15vuotta...