ADHD:stä

Luin eilen eräästä lehdestä jutun ADHD:tä sairastavista aikuisista. Siinä eräs äiti kertoi, että adhd on todettu olevan perinnöllistä. Hänen lapsensakin on jo hoidossa. Monikohan tällä palstalla lastensa adhd:stä kirjoittaneista vanhemmista on tutkituttanut itsensä? Meinaan vaan, että kirjoitukset täällä on välillä sitä tasoa, että kirjoittajilla eli bionvanhemmilla ei itsellään tunnu olevan kaikki kohdallaan.
19646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

.....bionvanhemmilla ei itsellään tunnu olevan kaikki kohdallaan.

Tarkennatko ja selvennätkö.

Äänestä
  • odottaa tuollaiselta tyypiltä, joka kirjoittaa toisista tuohon tyyliin, oikein oma ketju aloitetaan hänen suuresta henkensä hedelmästä, hah!

    MITÄHÄN hän oikein kuvittelee adhd-ihmisistä loppujen lopuksi? Ja ajatelkaa, että oikein suurena uutisena tulee tänne julistamaan, miten 'hän eilen luki, että ko. oireyhtymä voi olla perinnöllistä'. Hohhoijaa...

    Äänestä

  • No eipä paljon voi kirjoitti:

    odottaa tuollaiselta tyypiltä, joka kirjoittaa toisista tuohon tyyliin, oikein oma ketju aloitetaan hänen suuresta henkensä hedelmästä, hah!

    MITÄHÄN hän oikein kuvittelee adhd-ihmisistä loppujen lopuksi? Ja ajatelkaa, että oikein suurena uutisena tulee tänne julistamaan, miten 'hän eilen luki, että ko. oireyhtymä voi olla perinnöllistä'. Hohhoijaa...

    erilaisia ihmisiä. Mutta kyllä kirjoittajasta jotain kertoo tuo tyyli, mitä usein viljellään, että "tämä palsta sitä" ja "tämä palsta tätä".
    Jos palstan aihe ei miellytä, niin pakkoko täällä on roikkua!

    Ja kaikkiahan ei ikinä voi miellyttää kukaan, eikä mikään palsta.

    Mutta kyllä ihmetellä täytyy, miten suuria tunteita eräissä tyypeissä nostattaa tuo neurologisten oireyhtymien geeniperinnöllisyys. Minkä ihmeen takia? Siis tosiaan täytyy kysyä, että minkä ihmeen takia! Jotkut koettavat koko ajan kieltää sen olemassaolon, mikä on järjetöntä siinä mielessä, että se on tieteellisissä tutkimuksissa todistettu tosiasia.

    Sijaripuolelle kurkkasin varmaan eka kerran puoleen vuoteen, eikä tarvinnut kyllä kirjoittaa yhtään mitään, eikä lukea yhtä kirjoitusta enempää. Joku järjenjättiläinen kielsi geeniperinnöllisyyden SEN TAKIA, että "sittenhän meitä sijareita ei tarvittaisi mihinkään" ! Huoh.

    Ennen kuin nettiä ei ollut vielä olemassakaan, niin minä ihan tosiaan luulin ihmisten keskimääräistä tietotasoa hiukan korkeammaksi. No, eipä tarvitse luulla enää.

    Mutta onneksi jokainen voi valita live-elämässä seuransa. Ennakkoluuloisten, tietämättömien ja niiden, jotka eivät tietoa halua vastaan ottaakaan kanssa, ei onneksi tarvitse olle missään tekemisissä. Ikävä kyllä vain nimenomaan tuosta ryhmästä tuntuu löytyvän kaikkein suuriäänisimmät väärän tiedon levittäjät ja arvostelijat nettipalstoillakin.

    Mutta mikä ihaninta:
    Jokainen järkevä ihminen saa valita myös palstat, joita lukee ja joille kirjoittaa netissä. Jos tämä palsta ei miellytä, niin terve menoa vain ihan mihin tahansa muualle ennakkoluuloineen ja väärine tietoineen.

    Äänestä

  • ihmisiä ja nimenomaan kirjoitti:

    vallan käräjätuomari laittoi luokkaan "Äiti ulkoistaa ongelmat". Nyt 5 vuotta myöhemmin kaikki nämä "ulkoitamiset" todettu ja ongelmia hirveä kasa. Mulla muuten sama kokemus, el ise, ennen näitä nettisurffailua ajattelin keskivertoihmisen olevan älykkääpi, fiksumpi yms... tältä osin mielikuvat murentuneet.

    Äänestä

  • adh epäilyt (tutkimukset al... kirjoitti:

    vallan käräjätuomari laittoi luokkaan "Äiti ulkoistaa ongelmat". Nyt 5 vuotta myöhemmin kaikki nämä "ulkoitamiset" todettu ja ongelmia hirveä kasa. Mulla muuten sama kokemus, el ise, ennen näitä nettisurffailua ajattelin keskivertoihmisen olevan älykkääpi, fiksumpi yms... tältä osin mielikuvat murentuneet.

    taisivat tulla adhd-sairailta ihmisiltä jotka vaan eivät itse tiedä sairaudestaan. Ja vielä ihmetellään miksi lapsia otetaan huostaan tästä syystä. Toisaalta, vanhemmat pitäisi saada myös jonnekin hoitoon.

    Palsta on vapaa ja mielipide vapaa. Tälle palstalle kirjoittaville ns. biovanhemmille vaan ei yleensä sovi, että joku kyseenalaistaa heidän mielipiteensä. Itse aina oikeassa. Kuuluu kai varmaan adhd:hen tai muuhun mielisairauteen..

    Äänestä

  • vastaukset kirjoitti:

    ottaa tietyn sairauden ja oireyhtymän henkilöt hampaisiisi ja tehdä heistä ns. huonompia ja alempiarvoisia ihmisiä kuin sinä. (perustuslaissa on määrätty tälläinen toiminta rangaistavaksi).

    Taidat aina vaan palata
    uudelleen ja uudelleen
    tälle palstalle saadaksesi oman itsetuntosi kohotetuksi näillä muiden ihmisten nimittelyilläsi ja mollauksillasi.

    Kerrotko millä perusteella
    esimerkiksi AD/HD lasta tai nuorta
    pitää rangaista yhteiskunnan taholta ja lastensuojeluviranomaisten toimesta tehtävällä
    huostaanotolla ja sijoituksella
    ties millaiseen ja minkätasoiseen ja valvomattomaan sijaishuoltoon
    sekä samalla myös tietenkin hänen vanhempiaan?

    Äänestä

  • vastaukset kirjoitti:

    taisivat tulla adhd-sairailta ihmisiltä jotka vaan eivät itse tiedä sairaudestaan. Ja vielä ihmetellään miksi lapsia otetaan huostaan tästä syystä. Toisaalta, vanhemmat pitäisi saada myös jonnekin hoitoon.

    Palsta on vapaa ja mielipide vapaa. Tälle palstalle kirjoittaville ns. biovanhemmille vaan ei yleensä sovi, että joku kyseenalaistaa heidän mielipiteensä. Itse aina oikeassa. Kuuluu kai varmaan adhd:hen tai muuhun mielisairauteen..

    vailla asianmukaista hoitoa olevan lapsen tai nuoren kohtalo ja tulevaisuus on?

    http://yle.fi/poliisitv/raportit.php?sivu=raportti_adhdvanki
    Myös Suomessa ollaan vihdoin heräämässä siihen, että AD/HD :ta sairastavat ovat vankilassa yliedustettuina.
    Oikeusministeri Tuija Brax kertoo, että meneillään on suuri vankien terveystutkimus, jonka jälkeisissä seminaareissa pohditaan tulevia hoitokäytäntöjä.

    - Tarkoitus on selvittää, onko meillä lääkityksen suhteen pelkästään eri traditio kuin esimerkiksi muilla Pohjoismailla vai onko siihen oikeasti jotain lääketieteellisiä perusteita.

    Suomi on lääkityksen suhteen hyvin vastahankainen. Yhdessä asiassa kaikki lienevät kuitenkin samaa mieltä: varhainen diagnosointi on kaikkein tärkeintä.

    - AD/HD :n suhteen kaikkein keskeisintä on, että neuvoloiden 5-vuotis tarkastukset toimivat. Se on rikoksen torjunnan kannalta kaikkein tärkein yhteiskunnallinen toiminto.

    ______________________

    Suosittelen todella lämpimästi poistumistasi tältä palstalta.
    Muista myös oikeassa elämässäsi, että jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella on oikeus asialliseen ja asianmukaiseen terveydenhuoltoon ja ihan jokaisessa sairaudessa.

    Äänestä

  • vastaukset kirjoitti:

    taisivat tulla adhd-sairailta ihmisiltä jotka vaan eivät itse tiedä sairaudestaan. Ja vielä ihmetellään miksi lapsia otetaan huostaan tästä syystä. Toisaalta, vanhemmat pitäisi saada myös jonnekin hoitoon.

    Palsta on vapaa ja mielipide vapaa. Tälle palstalle kirjoittaville ns. biovanhemmille vaan ei yleensä sovi, että joku kyseenalaistaa heidän mielipiteensä. Itse aina oikeassa. Kuuluu kai varmaan adhd:hen tai muuhun mielisairauteen..

    Mitä minne hoitoon?

    Minne adhd-ihmiset pitää laittaa hoitoon?

    Suurempaa tolloutta on vaikea hakea.

    Mitähän jos itse palaisit sinne, mistä olet karannut tai olet lomalla. Mene kuule ihan rauhassa hissukseen, tuskin sinua kukaan edes jää kaipaamaan lopullisen häipymisesi jälkeen.

    Äänestä

tahansa on asiat paremmin kuin sinulla.

Ihanko totisen tosissasi pohjaat tietosi tällaisiin "eräs äiti kertoi, että adhd on todettu olevan perinnöllistä" -juttuihin?
Voi sinua raukkaa!

Täällä on annettu paljon asiallista tietoa mm. adhd:stä, ei mitään pelkästään "erään äidin kertomaa", vaan tieteellisesti todistettua tietoa oireyhtymästä.

Mutta koska tietosi ovat tuota tasoa, niin tuskinpa pystyt tekemään mitään päätelmiä adhd:sta tai toisista ihmisistä, ei ainakaan näin netin välityksellä. Joten säästä pikku pääsi sinulle liian vaikeilta asioilta ja yritä hankkia asiallista tietoa, ennen kuin tulet mollaamaan itseäsi lisää yhdellekään palstalle.

Tuo oli kyllä vuoden paras, että adhd-ihmiset pitäisi passittaa jonnekin hoitoon :D voi luoja, mitä yksinkertaisuutta!

Muuten varoituksen sana sinulle:
Täällä liikkuu välillä joku raivotar, jonka mielestä adhd ei nimenomaan ole perinnöllistä, ei saa olla sellaista, ja vaikka olisi, niin siitä ei saa täällä kirjoittaa sanaakaan. Liekö sama kaheli, joka pelkää sijareiden jäävän työttömiksi, jos neurologisten oireyhtymien perinnöllisyys selviää kaikille lastensuojelussa työtä tekeville. Järjen kanssahan noilla kirjoituksilla ei ole mitään tekemistä.

Niin että ole varovainen tuollaisten asioiden julistuksessa täällä :) voi rueta satamaan niskaan äkkiä tulta ja tulikiveä...

Äänestä
  • Voiko jollakin olla asiat paremmin kuin minulla, joka tienaan 1000-2000 euroa viikossa? Ei ole adhd:tä eikä ole lapset huostaanotettuja.

    Joten älä suotta minua sääli, sääli ennemmin itseäsi ja huostaanotettuja lapsiasi.

    Asiaahan täällä ei tosiaan saa puhua, muuten sataa "paskaa niskaan". Ja miksi? Koska tämän palstan kirjoittajat suurimmaksi osaksi ovat itse ongelmaisia, kuten lapsetkin. Ja vielä ihmettelevät, miksi lapset otetaan huostaan.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Voiko jollakin olla asiat paremmin kuin minulla, joka tienaan 1000-2000 euroa viikossa? Ei ole adhd:tä eikä ole lapset huostaanotettuja.

    Jos kantasi on tuo:
    "Koska tämän palstan kirjoittajat suurimmaksi osaksi ovat itse ongelmaisia, kuten lapsetkin."
    Mitä olisit tehnyt jos itselläsi olisi "epänormaali"lapsi???
    Kirjoituksesi perusteella tulee tunne että kaikki "sairaat pitäisi lopettaa kuin kapiset koirat"
    Rakastava äiti ei välitä onko lapsi ADHD/as/autisti... eikä häpeile heitä vaan on ylpeä. Jokainen lapsi on ylpeyden arvoinen.
    Vedetään nyt äärimmäisyyksiin...
    Mitä tekisit jos vaikka lapsesi olisi onnettomuudessa ja saisi jonkun pysyvän vamman, eihän sitä koskaan tiedä, olisitko onnellinen että on vielä elossa vai "heittäisitkö pois kuin roskan"... kohdallasi uskon jälkimmäiseen...
    Tieditkö muuten että monella kuuluisuudella/keksijällä/säveltäjällä/maalarilla
    on/ollut joko ADHD tai asperger??? Mistä kuvittelet sen mahtavan luovuuden tulevan???

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Voiko jollakin olla asiat paremmin kuin minulla, joka tienaan 1000-2000 euroa viikossa? Ei ole adhd:tä eikä ole lapset huostaanotettuja.

    Joten älä suotta minua sääli, sääli ennemmin itseäsi ja huostaanotettuja lapsiasi.

    Asiaahan täällä ei tosiaan saa puhua, muuten sataa "paskaa niskaan". Ja miksi? Koska tämän palstan kirjoittajat suurimmaksi osaksi ovat itse ongelmaisia, kuten lapsetkin. Ja vielä ihmettelevät, miksi lapset otetaan huostaan.

    vain, että ei ole täällä lapset huostassa ja elämä on mallillaan muutenkin.

    Ja missä sinun kirjoituksessasi on se asia?

    Siinä meillä taas oikein selvännäkijää leikkivä häirikkö on tietävinään jotain tuntemattomien ihmisten asioista. Säälittävä sinä olet, et mitään muuta, vaikka mitä yrittäisit täällä valehdellakin elämääsi koskevista haaveista ja sitä koskevasta toiveajattelusta.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Voiko jollakin olla asiat paremmin kuin minulla, joka tienaan 1000-2000 euroa viikossa? Ei ole adhd:tä eikä ole lapset huostaanotettuja.

    Joten älä suotta minua sääli, sääli ennemmin itseäsi ja huostaanotettuja lapsiasi.

    Asiaahan täällä ei tosiaan saa puhua, muuten sataa "paskaa niskaan". Ja miksi? Koska tämän palstan kirjoittajat suurimmaksi osaksi ovat itse ongelmaisia, kuten lapsetkin. Ja vielä ihmettelevät, miksi lapset otetaan huostaan.

    jotenkin viisaamman taikka fiksumman kuin joku toinen (esimerkiksi AD/HD -henkilö).
    Todella moukkamaisia ja sivistymättömiä
    ovat kirjoituksesi.
    Mitä saat itsellesi tästä todella hirvittävän säälittävästä kirjoittelustasi?
    Mielihyvää ihmisten nimittelystä?
    Mitä kirjoituksesi todella kertookaan sinusta.......

    Jos asiat todella kiinnostavat, ota niistä selvää ja hanki tarpeeksi ja asianmukaista tietoa esimerkiksi AD/HD ihmisten; lasten ja aikuisten tilanteesta
    ja tee heidän hyväkseen edes kääntäen se sama
    mitä teet tällä palstalla kijoittelullasi.

    Ihminen on kaikkein säälittävin silloin
    kun hän kohdistaa omaa pahaa oloaan ja vielä tietoisesti itselle vieraisiin
    mutta vaikeammassa asemassa oleviin ihmisiin.

    Äänestä

  • sinusta todella kirjoitti:

    Raha ei loppujen lopuksi tee ihmistä sen onnellisemmaksi,syyllistäminen ja mollaaminen kertoo siitä,että ihmisellä ittellään on paha olla...

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Voiko jollakin olla asiat paremmin kuin minulla, joka tienaan 1000-2000 euroa viikossa? Ei ole adhd:tä eikä ole lapset huostaanotettuja.

    Joten älä suotta minua sääli, sääli ennemmin itseäsi ja huostaanotettuja lapsiasi.

    Asiaahan täällä ei tosiaan saa puhua, muuten sataa "paskaa niskaan". Ja miksi? Koska tämän palstan kirjoittajat suurimmaksi osaksi ovat itse ongelmaisia, kuten lapsetkin. Ja vielä ihmettelevät, miksi lapset otetaan huostaan.

    tulla elämänarvojesi prioriteettijärjestys:
    "Voiko jollakin olla asiat paremmin kuin minulla, joka tienaan 1000-2000 euroa viikossa? Ei ole adhd:tä eikä ole lapset huostaanotettuja. "
    Voi sinua ressukkaa, sääliksi käy!

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Voiko jollakin olla asiat paremmin kuin minulla, joka tienaan 1000-2000 euroa viikossa? Ei ole adhd:tä eikä ole lapset huostaanotettuja.

    Joten älä suotta minua sääli, sääli ennemmin itseäsi ja huostaanotettuja lapsiasi.

    Asiaahan täällä ei tosiaan saa puhua, muuten sataa "paskaa niskaan". Ja miksi? Koska tämän palstan kirjoittajat suurimmaksi osaksi ovat itse ongelmaisia, kuten lapsetkin. Ja vielä ihmettelevät, miksi lapset otetaan huostaan.

    ......................

    http://www.adhd-center.com/mitä_on_ad.html
    Mitä on AD/HD?    

    AD/HD tulee englanninkielisistä sanoista "attention deficit and hyperactivity disorder" ja tarkoittaa, että lapsella on vaikeuksia tarkkaavaisuudessa ja/tai ylivilkkautta ja impulsiivisuutta. Suomen virallisessa tautiluokituksessa käytettyjä diagnooseja ovat mm. F90 Hyperkineettiset häiriöt ja F90.0 Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö.

    Tarkkaavaisuudessa ja aktiivisuudessa esiintyy normaalistikin huomattavaa vaihtelua. Häiriöstä on kysymys silloin, kun oireet ovat selvästi voimakkaampia, kuin muilla samanikäisillä, ovat kestäneet yli 6kk, esiintyvät vähintään kahdessa eri ympäristössä ja haittaavat henkilön toimintakykyä. Lisäksi oireet ovat alkaneet ennen seitsemän vuoden ikää, eivätkä selity millään muulla häiriöllä. Diagnoosi varmistetaan, jos vähintään kuusi yhdeksästä väittämää, jotka koskevat tarkkaamattomuutta tai kuusi yhdeksästä väittämää, jotka koskevat ylivilkkautta ja impulsiivisuutta pitää paikkansa. Diagnoosi voi olla pääasiallisesti tarkkaavaisuushäiriö tai pääasiallisesti ylivilkkaus-impulsiivisuus tai yhdistelmä molempia.

    AD/HD:hen kuuluu usein myös muita aivotoiminnan häiriöstä johtuvia oireita ja vaikeuksia, kuten motorisia vaikeuksia, hahmotusvaikeuksia, kielellisiä häiriöitä, oppimisvaikeuksia, sekä sekundäärisiä psyykkisiä ja psykososiaalisia ongelmia. Nämä ovat liitännäisoireita, eivätkä sinällään kuulu AD/HD:n määritelmään.

    Jokainen AD/HD-oireyhtymästä kärsivä henkilö on erilainen. Siksi on välttämätöntä, että hoito ja kuntoutus suunnitellaan yksilöllisesti ja kohdistuu juuri niihin häiriöihin, joita henkilöllä on. Diagnoosin varmistaminen on tärkeää.

    AD/HD DSM-IV:n tautiluokituksessa

    Tarkkaavaisuus- ja yliaktiivisuushäiriöt

    A. Joko (1) tai (2)
    (1)    Vähintään kuusi seuraavista tarkkaamattomuuden oireista on jatkunut vähintään kuuden
    kuukauden ajan kehitystasoon nähden epäsopivina:    
       
    Tarkkaamattomuus
    1. jättää usein huomiotta yksityiskohtia tai tekee huolimattomuusvirheitä koulussa, työssä tai muussa toiminnassa.
    2. usein toistuvia vaikeuksia keskittyä tehtäviin tai leikkeihin
    3. usein ei näytä kuuntelevan suoraan puhuteltaessa
    4. jättää usein seuraamatta ohjeita, eikä saa koulu- tai työtehtäviään suoritettua ( ei johdu vastustuksesta tai siitä, ettei ymmärrä ohjeita)
    usein toistuvia vaikeuksia tehtävien tai toimien järjestämisessä
    5. usein välttelee, inhoaa tai on haluton suorittamaan tehtäviä, jotka vaativat pitkäkestoista henkistä ponnistelua (kuten koulu- tai kotitehtävät)
    6. kadottaa usein tehtävissä tai toimissa tarvittavia esineitä (esim. leluja, kyniä, kirjoja, työkaluja)
    7. häiriintyy helposti ulkopuolisista ärsykkeistä
    8. unohtaa usein asioita päivittäisissä toiminnoissa

       (2)    Vähintään kuusi seuraavista yliaktiivisuuden/impulsiivisuuden oireista on jatkunut vähintään kuuden kuukauden aja kehitytasoon epäsopivina:    
       
    Yliaktiivisuus
    1. liikuttelee usein hermostuneesti käsiä tai jalkoja tai kiemurtelee istuessaan
    2. poistuu usein paikaltaan luokassa tai muissa tilanteissa, joissa edellytetään paikallaan oloa
    3. juoksentelee tai kiipeilee usein ylettömästi sopimattomissa tilanteissa (nuorilla tai aikuisilla voi rajoittua levottomuuden tunteisiin)
    4. usein toistuvia vaikeuksia leikkiä tai harrastaa mitään rauhallisesti
    5. usein on "jatkuvasti menossa" tai "käy kuin kone"
    6. puhuu usein ylettömästi
       
    Impulsiivisuus
    1. vastailee usein kysymyksiin ennenkuin ne on kunnolla esitetty
    2. usein toistuvia vaikeuksia odottaa vuoroaan
    3. usein keskeyttää toiset tai on tunkeileva toisia kohtaan (esim. tuppautuu toisten seuraan)
       
    B.
    C.
    D.
    E.
       Jotkin haittaa aiheuttaneet yliaktiivisuuden/impulsiivisuuden tai tarkkaamattomuuden oireet ovat esiintyneet ennen seitsemän vuoden ikää.

    Jotain oireista johtuvaa haittaa ilmenee kahdella tai useammalla elämän alueella (esim. koulussa ja kotona).

    Selviä todisteita kliinisesti merkittävästä häiriöstä sosiaalisessa, koulutuksellisessa tai ammatillisessa toiminnassa.

    Oireet eivät ilmene ainoiastaan laaja-alaisena kehityshäiriönä, skitsofrenian tai muun psykoottisen häiriön aikana, eivätkä ole ennemmin tulkittavissa muuhun psyykkiseen häiriöön (esim. mieliala-, ahdistuneisuus-, dissosiaatio-, tai persoonallisuushäiriö) kuuluviksi)
       
    sivu päivitetty 23.02.07

    http://www.adhd-liitto.fi/ADHD.htm
    http://www.adhd-liitto.fi/lahjoitus.html
    Kun sinulla oli tätä ylimääräistä pätäkkää niin voit lahjoittaa sitä vaikka AD/HD -liitollle.

    http://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2004/08/tiedote-2007-09-18-16-25-08-873743/
    Tarkan strukturoinnin lisäksi koulunkäyntiavustajan henkilökohtainen tuki on tärkeää järjestettäessä opetusta yleisopetuksen ryhmissä. Konsultaatio ja yhteistyö erityisopettajan,
    koulunkäyntiavustajan ja aineopettajien välillä on myös merkityksellistä. Aineopettajan tulee olla tietoinen autismin ja Aspergerin syndrooman aiheuttamista vaikeuksista oppilaan opiskelussa. Nämä vaikeudet liittyvät usein sosiaalisiin vuorovaikutustilanteisiin, kommunikaatiovaikeuksiin, aistiongelmiin, psyykkisiin vaikeuksiin ja mahdollisiin käyttäytymiseen liittyviin seikkoihin (rituaalit, asiaton käyttäytyminen), Kujala kuvaili.

    - Autistisen ja As- oppilaan opetusta järjestettäessä on tärkeätä säilyttää mahdollisuus palata opiskelemaan omaan autismiopetuksen pienryhmään. Turvallinen ympäristö, kotiluokka, auttaa ja tukee oppilasta omalta osaltaan erityisvaikeuksissa. Kotiluokassa oppilaalla on mahdollisuus ns. ladata akkuja, käydä läpi vaikeita tilanteita ja oppia käsittelemään niitä. Erityisopetuksellinen tuki onkin tärkeätä, vaikka opetus osittain tai kokonaan tapahtuisikin yleisopetuksen ryhmässä. Omassa pienryhmässä oppilaalla on mahdollisuus saada erityisopetusta, kerrata yleisopetuksessa opetettuja asioita, tehdä yleisopetuksen kokeet rauhassa sekä saada apua ja ohjausta esim. läksyissä.

    http://terveysnetti.turkuamk.fi/perhenetti/ADHD/index.html

    http://www.adhd-aikuiset.org/

    Äänestä

  • muutakin kuin kirjoitti:

    kuin helmiä heittäisi sioille. Häirikön äö ei riitä artikkelien tekstin sisäistämiseen edes vähimmässä määrin.

    Äänestä

Aika moni on varmasti tutkituttanut itsensäkin samalla kun diagnoosi on lapselle tullut. Nimittäin "kuullostaa" liian tutulta ne oman lapsosen käytöshäiriöt ja muut..
Erona aikuisten ja lasten välillä on se, että aikuinen pystyy hallitsemaan oireet ja lapset eivät.
Ja sehän on kuin lottovoitto vielä aikuisenakin saada diagnoosi, ymmärtää paljon enemmän itseään, oppii tuntemaan itseään ja ennenkaikkea, hyväksyy itsensä sellaisena kuin on!!

Äänestä
  • tietävät nämä asiat, perinnöllisyyden ym.

    Mutta tuo aloitus on niin uskomattoman naivi ja typerä tietämättömyydessään, että ei siihen paljon huvittanut mitään asiallista tietoa mennä jakamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jutun lukenut kirjoitti:

Luin eilen eräästä lehdestä jutun ADHD:tä sairastavista aikuisista. Siinä eräs äiti kertoi, että adhd on todettu olevan perinnöllistä. Hänen lapsensakin on jo hoidossa. Monikohan tällä palstalla lastensa adhd:stä kirjoittaneista vanhemmista on tutkituttanut itsensä? Meinaan vaan, että kirjoitukset täällä on välillä sitä tasoa, että kirjoittajilla eli bionvanhemmilla ei itsellään tunnu olevan kaikki kohdallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu