Tarkastelen...

onpa nyt vaan runo miehestä joka runoa kirjoittaessaan pohtii asian ja siitä kirjoittamisen suhdetta; kuvitelman materiaalina käytin itseä ja osittain ihan omia ajatuksia, hieman henkilökohtaisia kokemuksiakin, joista sitten muokkasin fiktiivisen runoilijan työpöytänsä äärelle. Vähän kuin ilkikurisesti vielä limitin itseäni runoon hänen pohtiessaan että niin kuin hahmolla, jonka hän runoonsa kirjoittaa, on työpöytä ja vihreät pitsiverhot ja kädet joilla kirjoittaa, niin on hänelläkin - kas, sama täällä. Olisin hyvinkin voinut siis kirjoittaa itsestäni työpöytäni ääressä jos kyseessä olisi faktaruno tai muuten kovin omakohtainen kuvaus. Nyt omakohtaisuus on lähinnä leikillisellä tasolla. Ai, pitkä vai?

Tietysti runoa vois pätkiä osiin...

OLEN IRRALLINEN KAIKEN AIKAA
noin 12:50 - 14:41 (muokattu versio 1:13 - 1:21)

1.

olen irrallinen kaiken aikaa

sellainen
joka yhteyksiään katselee

kaikkea missä on kiinni
minkä osanen on
ja niin kipeästi tajuaa
oman katselemisensa

missä

katsella
ei ole sama kuin elää
ja kirjoittaa ja puhua ei ole
sama kuin tuntea se
mistä nyt kirjoittaa ja puhuu

vaikkapa tällä tapaa

2.

katselen kättäni
sanoja jotka paperille piirtyvät
pöydällä tuttujen tavaroiden keskellä

tietokoneen äärellä

vihreät pitsiverhot ikkunassa
niiden takana harvinaisen kirkas
helmikuinen päivä

sammutettuani tietokoneen kävelen

soranrahina jaloissa
lintujen keväinen sirkutus
ohiajavien autojen humisevat
äänet

tänä vuonna
tällaisena leutona talvena
talvettomana talvena
selitän

vasta ulkonako olen itsessäni
minun elämäni sisällä

kysyn

en enää irrallisena tarkastellen

on vain kaipaus ja kiihko
elämänmaku
kauniisti maalailematta
niinkö

näissä yhteyksissä

silloin

mutta nyt

lukemattomissa todellisuuksissa
tempoilen
omalaatuista rahinaa

ja tätä sydämeni sykettä

3.

ah minun piti kirjoittaa
lintujen sirkutus
vahingossa kirjoitin siritys

sellainen

kosketan kasvojasi
meri huokuu ja tanssii
aaltoina meissä

muistan vielä kuinka laituri
sydämessäni vavahti
painautuessamme toistamme vasten
alasti
hengitys huurusi
syksyisessä illassa

ensinnäkin

en voi koskettaa kasvojasi
kertoessani että kosketan kasvojasi

tai ehkä jos muistelen joskus
koskettaneeni
ja sinäkin kosketit
miltä se tuntui meissä
minussa

kertoessani
nyt että muistelen
enkä siis enää muistele

vain kerron ja kuvailen muistelemista

kirjoittaisinko runon siitä
aloittaisinko

hieron kämmeniä yhteen
henkäisen syvään

olen irrallinen kaiken aikaa

4.

fiktiivisen runoilijan kautta
minä tarkastelen ilmiötä
nimeltä runous

osittain totta:

minullakin on työpöytä
vihreät pitsiverhot niin kuin hänellä
ja kädet jotka juuri kirjoittavat
sanat

hyvää yötä rakkaani

olen irrallinen kaiken aikaa
kirjoittaessani että

kappaleen

soranrahina jaloissa
lintujen keväinen siritys
ohiajavien autojen humisevat äänet

korjasin

soranrahina jaloissa
lintujen keväinen sirkutus
ohiajavien autojen humisevat
äänet

olen kaiken aikaa

nuku hyvin

5.

yö ihana pimeys
peittää laiturin ja liikahtelevan vedenkalvon
ja rannan taipuvat kaislat

kaikkea missä on kiinni
minkä osanen on ja niin kipeästi tajuaa
oman katselemisensa
missä

katsella
ei ole sama kuin elää

ja kirjoittaa ja puhua ei ole
sama kuin tuntea se
mistä kirjoittaa ja puhuu

ehkä esimerkinluontoisesti
nyt tällä tapaa

6.

sammuttaessani tietokoneen
tulen hänen kanssaan yhdeksi minäksi

minä
ja se jollaisena paperilla ilmenen
kirjoitettuani itsestäni

olemme minä

ja joku jota muistelin
irrallaan minusta
elää omaa elämäänsä
aivan omissa yhteyksissään

kokonaisina ihmisinä kuljemme
nyt ehkä

kokonaan toisaalla

7.

esimerkinluontoisesti
tällä tapaa

olen irrallinen kaiken aikaa

sellainen
joka yhteyksiään
katselee

kaikkea missä on kiinni
minkä osanen on
kipeästi tajuaa
oman katselemisensa

ja niin

missä olen ulkopuolella lyyrillisten sanojen
kaiken kaipauksen ja katselemisen
kiihkon

kaiken elämänmakuiseksi maalatun
paperimaailman

siellä on
vain kaipaus ja kiihko
on elämänmaku
kauniisti maalailematta

niinkö

- - -


Tai...
OLEN IRRALLINEN KAIKEN AIKAA

noin 12:50 - 14:41 (1:28 - 1:33)


olen irrallinen kaiken aikaa

sellainen
joka yhteyksiään katselee

kaikkea missä on kiinni
minkä osanen on
ja kipeästi tajuaa
oman katselemisensa

missä

katsella
ei ole sama kuin elää
ja kirjoittaa ja puhua ei ole
sama kuin tuntea se
mistä nyt kirjoittaa ja puhuu

vaikkapa tällä tapaa

katselen kättäni
sanoja jotka paperille piirtyvät
pöydällä tuttujen tavaroiden keskellä

tietokoneen äärellä

vihreät pitsiverhot ikkunassa
niiden takana harvinaisen kirkas
helmikuinen päivä

sammutettuani tietokoneen kävelen

soranrahina jaloissa
lintujen keväinen sirkutus
ohiajavien autojen humisevat
äänet

tänä vuonna
tällaisena leutona talvena
talvettomana talvena

selitän

vasta ulkonako olen itsessäni
minun elämäni sisällä

kysyn

en enää irrallisena tarkastellen

on vain kaipaus ja kiihko
elämänmaku
kauniisti maalailematta
niinkö

näissä yhteyksissä

silloin

mutta nyt

lukemattomissa todellisuuksissa
tempoilen
omalaatuista rahinaa

ja tätä
sydämeni sykettä



ah minun piti kirjoittaa
lintujen sirkutus
vahingossa kirjoitin siritys



sellainen



kosketan kasvojasi
meri huokuu ja
meri tanssii
loppumattomina aaltoina
meissä

muistan vielä kuinka laituri
sydämessäni vavahti
painautuessamme alasti toistamme vasten
hengitys huurusi
syksyisessä illassa

ensinnäkin



en voi koskettaa kasvojasi
kertoessani että kosketan kasvojasi

tai ehkä jos muistelen joskus
koskettaneeni
ja sinäkin kosketit
miltä se tuntui meissä
minussa

kertoessani
nyt että muistelen
enkä siis enää muistele

vain kerron ja kuvailen muistelemista

kirjoittaisinko runon siitä
aloittaisinko



hieron kämmeniä yhteen
henkäisen syvään

olen irrallinen kaiken aikaa



fiktiivisen runoilijan kautta
minä tarkastelen ilmiötä
nimeltä runous

osittain totta

minullakin on työpöytä
vihreät pitsiverhot niin kuin hänellä
ja kädet jotka juuri kirjoittavat
sanat

hyvää yötä rakkaani

olen irrallinen kaiken aikaa
kirjoittaessani että

kappaleen

soranrahina jaloissa
lintujen keväinen siritys
ohiajavien autojen humisevat äänet

korjasin

soranrahina jaloissa
lintujen keväinen sirkutus
ohiajavien autojen humisevat
äänet

olen kaiken aikaa



nuku hyvin



yö ihana pimeys
peittää laiturin ja liikahtelevan vedenkalvon
ja rannan taipuvat kaislat



kaikkea missä on kiinni
minkä osanen on ja niin kipeästi tajuaa
oman katselemisensa
missä

katsella
ei ole sama kuin elää

ja kirjoittaa ja puhua ei ole
sama kuin tuntea se
mistä kirjoittaa ja puhuu

ehkä esimerkinluontoisesti
nyt tällä tapaa

sammuttaessani tietokoneen
tulen hänen kanssaan yhdeksi minäksi

minä
ja se jollaisena paperilla ilmenen
kirjoitettuani itsestäni

olemme minä



ja joku jota muistelin

irrallaan minusta

elää omaa elämäänsä

aivan omissa yhteyksissään



kokonaisina ihmisinä
kuljemme
nyt ehkä kokonaan toisaalla

esimerkinluontoisesti
tällä tapaa

olen irrallinen kaiken aikaa

sellainen
joka yhteyksiään
katselee

kaikkea missä on kiinni
minkä osanen on
kipeästi tajuaa
oman katselemisensa

niin



ja missä olen ulkopuolella lyyrillisten sanojen
kaiken kaipauksen ja katselemisen
kiihkon

kaiken elämänmakuiseksi maalatun
paperimaailman

siellä on

vain kaipaus ja kiihko
ja elämänmaku
kauniisti maalailematta

niinkö

- - -

Kiva kuulla sinustakin. :)
Good Night