Uros vai narttu novascotiannoutaja?

Hei!

Ollaan herkitsemassa novascotiannoutajan ostoa, mutta sukupuoli vielä mietityttää. Monet ovat sanoneet, että usein nartut kuuntelevat paremmin ja osaavat keskittyä (kun ei tarvitse kuikuilla muiden narttijen perään urosten takaan) Monesti myös kuulee, että nartut olisivat taipuvaisempia luonteeltaan, ja helpmmin koulutettavissa.

Uroksista puhuttaessa taas kuulee, että monesti niillä on reviirivaisto kova ja nartun kiiman aikaan karkailua. Oman lauman suojeluvietti on tuntemillani koirilla narttuihin nähden suhteellisen voimakas. Novascotiiannoujalilta usein kuulee, että urokset ovat ainakin nuorena todella rasavillejä.

Olen miettinyt, että ottaisin nartun. Toisaalta, jos narttua ei leikkaa, tulee niille juoksut ( valeraskaudet) ja mahdollisuus saada kohtusyöpä, ja sairastua märkäkohtuun suurenee. Myös pelko nisäkasvaimista tulisi steriloimattomalla nartulla. Olisiko hyvä, jos narttupennun sitten leikkauttaisi? Tässä muutama kysymys, joihin toivoisin vastausta:

1. Kuinka nuorena nartun voi steriloida?
2. Kuinka paljon strerilointi suunnilleen maksaa?
3. Vaikuttaako leikkaus näyttelyissä kläymiseen?
43215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

1. En tiedä, onko tuohon asetettu jokin raja, jolloin aikasintaan voi koiran steriloida. Yleinen käytäntö tuntuu kuitenkin olevan ekojen juoksujen jälkeen.
2. Steriloinnin hinta vaihtelee paljon tapauskohtaisesti. Tiedän tapauksia kun on maksanut lähemmäs 300eur.
3. Näyttelyt ovat nimeomaan (tai ainakin niiden piti joskus olla) koiran jalostukseen kelpaavuutta mittaavia tapahtumia. Lisääntymiskyvyttömän koiran kanssa ei siis näyttelyihin voi mennä. Kaikkiin muihin harrastuksiin ja kokeisiin voi osallistua.

Sitten tuohon uros vai narttu kysymykseen...

Itse olen tolleriharrastaja ja tunnen henkilökohtaisesti lukuisia tollereita omistajineen. En osaa sanoa mitään yleistävää, että nartut ovat sellaisia ja urokset tälläisiä. Kuten varmasti rotuun tutustuneena tiedät, ovat yksilölliset erot todella huimia tämän rodun sisällä. Jos haluaa tietyn luonteisen tollerin, kannattaa kiinnittää huomiota koiran isään ja varsinkin emän luonteeseen. Se on se eniten suuntaa antava tekijä, mitä tulee pentujen luonteeseen.

Ainoa mitä olen itse kuullu harrastajilta, on että nartut olisivat ailahtelevaisempia. Uros reagoi ja toimii samassa tilanteessa aina samoin, mutta narttu saattaa käyttäytyä erilailla päivästä riippuen. Eli minulle uroksia on kehuttu jopa helpommiksi ja "tasaisemmiksi", mutta ota noista nyt sitten selvää...

Kyllä ne kaikki tollerit ovat sukupuolesta riippumatta rasavillejä riiviöitä pienenä. Kyseessä on onneksi kuitenkin aika nopeasti aikuistuva rotu. Vuoden vanha tolleri käyttäytyy jo melko aikuismaisesti. Omalla uroksellani pahin ikä oli ehdottomasti 6-10kk. Niin helppo ja tottelevainen pentu muuttui yllättäen keskityskyvyttömäksi säheltäjäksi ja alkoi laittamaan paikkoja palasiksi ollessaan yksin. Murrosikä. Myös muiden koirien kanssa ollessaan aina oli kirsu kiinni jonkun nartun piparissa ja yritti kovasti hyppiä selkään. Nyt aikuisemmalla iällä sitä juuri kiinnosta muut koirat, ei nartut eikä urokset.

Huomaathan, että narttukoirat menevät usein sijoitukseen kun kyse on suhteellisen pienilukumääräisestä rodusta. Eli et välttämättä voi steriloida koiraasi vuosiin. Uroskoiran voi myös kastroida, jos sukupuolivietti tuottaa hankaluuksia. Lisäksi se on paljon yksinkertaisempi ja edullisempi toimenpide kuin nartun sterilointi.

Äänestä

lue vastaukset tuolta alempaa aloituksesta "labbis vai tolleri". mieti nyt vielä tuota tollerin ottamista. minulla on aikanaan ollut yksi, ja vaikka paljon on kokemusta koirista, niin tollerin sielun elämä jäi silti hieman ikuiseksi arvoitukseksi. ovat todella haasteellisia koulutettavia. minulla oli narttu.

Äänestä
  • Samaa mieltä.. Tässä rodussa todellakin ulkonäkö hämää. Harva osaa ajatella, että joku ärtsyn näköinen palveluskoira, vaikkapa sakemanni tai dobberi on usein naurettavan helppo koulutettava tollerin rinnalla.

    Äänestä

  • jke kirjoitti:

    Samaa mieltä.. Tässä rodussa todellakin ulkonäkö hämää. Harva osaa ajatella, että joku ärtsyn näköinen palveluskoira, vaikkapa sakemanni tai dobberi on usein naurettavan helppo koulutettava tollerin rinnalla.

    ainakin tuo meidän narttu-tollerimme kokeili jatkuvasti, että onko pakko toimia niin kuin käsketään ja kuka onkaan pomo. tolleri EI todellakaan ole mikään mini-kultainennoutaja! niin, ja aktiviteettiä kannattaa varautua järjestämään urakalla tollerille, ei ole mikään sohva-peruna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pentunen kirjoitti:

Hei!

Ollaan herkitsemassa novascotiannoutajan ostoa, mutta sukupuoli vielä mietityttää. Monet ovat sanoneet, että usein nartut kuuntelevat paremmin ja osaavat keskittyä (kun ei tarvitse kuikuilla muiden narttijen perään urosten takaan) Monesti myös kuulee, että nartut olisivat taipuvaisempia luonteeltaan, ja helpmmin koulutettavissa.

Uroksista puhuttaessa taas kuulee, että monesti niillä on reviirivaisto kova ja nartun kiiman aikaan karkailua. Oman lauman suojeluvietti on tuntemillani koirilla narttuihin nähden suhteellisen voimakas. Novascotiiannoujalilta usein kuulee, että urokset ovat ainakin nuorena todella rasavillejä.

Olen miettinyt, että ottaisin nartun. Toisaalta, jos narttua ei leikkaa, tulee niille juoksut ( valeraskaudet) ja mahdollisuus saada kohtusyöpä, ja sairastua märkäkohtuun suurenee. Myös pelko nisäkasvaimista tulisi steriloimattomalla nartulla. Olisiko hyvä, jos narttupennun sitten leikkauttaisi? Tässä muutama kysymys, joihin toivoisin vastausta:

1. Kuinka nuorena nartun voi steriloida?
2. Kuinka paljon strerilointi suunnilleen maksaa?
3. Vaikuttaako leikkaus näyttelyissä kläymiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu