Kannattaa lopettaa

kun on paras aika ohi

Ikävä todeta, ettei ihminen parane vanhetessaan, kuin viini. Lopeta jo se kähiseminen, ei jaksa kuunnella. Ei myöskään persoona enää kiinnosta!

16

1441

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pasi

      Iskelmä-Finlandia ja yleisön suosikki 2006. Vuoden naisartisti Iskelmägaalassa 2007 ja 2008. Loppuunmyyty konserttikiertue 2006. Emma-ehdokkuus vuoden naissolistisarjassa 2007. "Yöperhonen" Lokakuun Albumi 2006 ja myynyt kultaa. "Timantti"-albumi tulee todennäköisesti saavuttamaan kultalevyn ja valittu jo Vuoden Albumiksi 2007, ehdolla Emmagaalassa 2008 vuoden iskelmäalbumiksi. "Vihdoinkin"-konserttikiertue keväällä 2008. Uusi albumi tulossa taas tänä vuonna...

      Paula on huippusuosittu ja paranee kaiken aikaa, joten hänen ei todellakaan kannata lopettaa.

    • Varsinkin uuet kappaleet

      on hyviä. Timantti ja moskova tosi hyviä. Paula muuten palkittiin taas vuoden parhaana naisartistina et revi siitä!

    • lepoon

      Juu, jo olisi aika raakkuvan Paulan laittaa pillit pussiin, nauttia whiskysta ja loilotella yksin. No onhan Paula saanut kunniaa, mutta onko vain levynkustantajan markkinamiesten tulosta, minun makuun Paula ei ole ollut vuosiin. Nyt Paula alkaa rokkaa, siis kaikin keinoin kaakutaan ja haetaan uutta kuulijaa kun vanhat "vanit" kypsyy....

    • samaa mieltä

      Lopettais vaan surkean uransa....

      • Paulaa<3

        Paulallako surkea ura?!?! Voi Saaaaaatanko sanoa!!!! Jos paulan ura olisi surkea, niin eiköhän se olisi loppunut jo aikoja sitten!! Ja ihmettelen, jos ura on surkea, niin kuinka paula valittiin taas kerran vuoden naisartistiksi??? Koska hän sen ansaitsi!!! Paula on suomen paras naislaulaja, anteeksi nyt vain!!!

      • amore tampere
        Paulaa<3 kirjoitti:

        Joopa joo....Kiva kun juttelit pöydässämme Tampereella.
        Olen ihaillut sinua alusta asti. Myös Marko Lordista.
        Monia vuosia vielä Paula......
        Ne valittaa joille ei ole tapahtunut mitään tyhjässä
        pimiössään,,,

      • tervemenoa
        Paulaa<3 kirjoitti:

        Paulallako surkea ura?!?! Voi Saaaaaatanko sanoa!!!! Jos paulan ura olisi surkea, niin eiköhän se olisi loppunut jo aikoja sitten!! Ja ihmettelen, jos ura on surkea, niin kuinka paula valittiin taas kerran vuoden naisartistiksi??? Koska hän sen ansaitsi!!! Paula on suomen paras naislaulaja, anteeksi nyt vain!!!

        Ja paskan marjat suomen paras naisartisti! Suoraan sanottuna v...ttaa katsoakkin koko ihmistä ja sitä sen typerää teennäistä olemusta, pukeutuukin kuin joku roskisdyykkari...se ei muuten oo vielä huomannu että sillä on liian tätimäinen kampaus kun vertaa sen pukeutumiseen...kun se on nyt niin rokkaria niin rokkaria, pitäis sillä olla musta pitkä kuonatalo jota se sais sitte heilutella rokki-keikoillaan niinkuin muutkin rokkarit. Uusin levy on suoraan sanottuna perseestä!!!!!!!!!!!

      • kadehditaan,
        tervemenoa kirjoitti:

        ei kai tähänkään mielenilmaisuun muuta voi sanoa. Paula on Hyvä!

      • no ei tosiaankaan
        kadehditaan, kirjoitti:

        ei kai tähänkään mielenilmaisuun muuta voi sanoa. Paula on Hyvä!

        Miksi ihmeessä kadehtisin jotakin laulajaa ja varsinkaan tuollaista vanhaa mummelia?? Toiset artistit saattavat kadehtia toisiaan mutta ei tosiaankaan tavallinen musiikin kuuntelija. Mulla ei todellakaan kiinnosta joku koivuniemen ns. menestys. Ja mielipiteitä on monia..sun mielestä se on hyvä mutta on monta muuta jotka on kanssas täysin eri mieltä.

    • r.moore

      Paula Koivuniemi pukkasi ulos juuri parhaan levynsä, joten eipä ole ollenkaan aika lopettaa. Suosio on taattu edelleen.

      • uus aluevaltaus

        Parhaan levynsä??????? No äläs nyt hulluja puhu, kyllä ne parhaat levyt on tehty vuosia sitten kun lauloi vielä tavallista tanssi-iskelmää. Nyt lainataan jo Lordiakin..Mutta hei, sehän vois oikeastaan liittyä Lordiin tarkemmin ajatellen...naamari olis jo omasta takaa, ei tarvis kuin vaatetusta vähän muuttaa....

      • Metrotyttöihin,
        uus aluevaltaus kirjoitti:

        Parhaan levynsä??????? No äläs nyt hulluja puhu, kyllä ne parhaat levyt on tehty vuosia sitten kun lauloi vielä tavallista tanssi-iskelmää. Nyt lainataan jo Lordiakin..Mutta hei, sehän vois oikeastaan liittyä Lordiin tarkemmin ajatellen...naamari olis jo omasta takaa, ei tarvis kuin vaatetusta vähän muuttaa....

        lauloivat "iskelmää" perinteisellä poljennolla jo ennen nuorta Paulaa. Vanhuus on pirullinen ikä, henkisesti. Tosin väittävät että kävisi päin vastoin joten voithan olla "ikinuori" sitten. Heh.

      • metrotytöt
        Metrotyttöihin, kirjoitti:

        lauloivat "iskelmää" perinteisellä poljennolla jo ennen nuorta Paulaa. Vanhuus on pirullinen ikä, henkisesti. Tosin väittävät että kävisi päin vastoin joten voithan olla "ikinuori" sitten. Heh.

        No ei tarvi ihan metrotyttöihin asti mennä...kyllä tästä maasta löytyy vielä onneksi naisia jotka esittävät oikeaa tanssimusiikkia keikoillaan ja koko ajan tulee uusia tuoreita kasvoja keikka-rintamalle...että sais tuo vanha kuminaama jo väistyä suosiolla....ihan pahaa tekee kuunnella sitä kähinää, tuntuu että se tukehtuu just siihen paikkaan.

      • on monen
        metrotytöt kirjoitti:

        mielestä hyvä ja silllä siisti. Itsekin tykkään hänestä nykyään, kun tekee varsin menevää musiikkia.

        Minkä takia muuten jaksat tuhlata aikaasi ja energiaasi Paulan haukkumiseen? Jos et hänestä pidä, eikö olisi helpompaa unohtaa hänet ja siirtyä toisiin foorumeihin?

    • pitäisi

      lopettaa, kun suosiota riittää ja uusi levykin on virallisella listalla top 10:ssa? Kyllä tähän maahan tarvitaan Paulan tapaisia karismaattisia artisteja. Paula kuuluu ehdottomasti samaan sarjaan kuin Katri Helena, Kari Tapio, Marion ym. pitkän tien kulkijat. Paula on lisäksi vaan parantunut vanhetessaan. Jäävät nuoremmat toiseksi :)

    • Koivuniemi Paula

      Keskittyisi siihen mihin on lahjoja: nippuun kyrpiä suussaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4159
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2624
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2355
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      115
      1406
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      953
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe