Mitä oppaat eivät kertoneet

Hei!

Kaikille, jotka ovat lähdössä Dubaihin/Sharjahiin reissuun, pari vinkkiä:

-Pimeitä takseja tarjoillaan aika reippaasti. Näistä opas ei maininnut meille mitään. Kerran uskallettiin tällainen ottaa, kun hinta tingittiin normitaksin hintaan. Tosiaan hinta sovitaan etukäteen. Vähän pelotti, ja jälkikäteen on ajateltu, ettei ehkä nuorella parilla olisi ollut lomalla niin kiire, ettei normitaksia olisi jaksanut odottaa...Siis mitään kummallista ei tapahtunut, mutta ainahan jotain OLISI voinut tapahtua...

-Olimme Sharjahissa Beach Hotellissa. Beach Hotel on liian yleinen nimi hotellille, ja samalla kadulla oli toinenkin Beach Hotel. Jos olette siis kyseiseen hotelliin menossa asustamaan, kannattaa takseja varten opetella jonkin viereisen hotellin nimi (ainakin Grand Hotel taisi olla...)

-Opas mm. sanoi, ettei hotelliltamme pääse oikein kävelemällä Sharjahin soukeille semmosen joen tms. yli. Ihan mainiosti pääsi!! Luulen, etteivät oppaat itse ole kävelleet kovin paljoa vaan käyttävät takseja ja omia opasautojaan. Totta kai joissain paikoissa käveleminen oli vaikeaa, mutta kyseinen matka onnistui todella helposti seuraamalla vain karttaa

-Opas EI varoittanut, että ostoskeskusten virallisissa taksijonoissa voi hyvinkin vierähtää tunti tai pari taksia odotellessa. Yleensä ei jaksettu jäädä jonoon odottelemaan, vaan kiersimme pari korttelia ja otimme sieltä lennosta taksin. Kaikissa paikoissa tämä ei oikein onnistunut (esim. Mall of the Emirates, Sharjahin Sahara Center).

-Varokaa soukkien tinkimispaikkoja. Meitä huijattiin maustesoukissa ja maksoimme ylihintaa, siihen loppuivat tinkimisinnot ja pitäydyttiin ostoskeskusten kiinteähintaisissa paikoissa.
11053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meille kerrottiin ja opasvihkossakin luki tarkasti noista takseista ja opas vielä vannotti, että jos mittaria ei laiteta päälle, ei tarvitse maksaa mitään !!!
Kartasta näki välimatkat oikein hyvin eli kyllä me käveltiin ja paljon.
Tinkiminen on taitolaji ja jos kokee tulleensa huijatuksi, eipä voi muuta syyttää kuin itseään. Finnmatkojen Pipsalle 10 , asiallista tietoa me saatiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kerta Dubaita riitti muutam... kirjoitti:

Hei!

Kaikille, jotka ovat lähdössä Dubaihin/Sharjahiin reissuun, pari vinkkiä:

-Pimeitä takseja tarjoillaan aika reippaasti. Näistä opas ei maininnut meille mitään. Kerran uskallettiin tällainen ottaa, kun hinta tingittiin normitaksin hintaan. Tosiaan hinta sovitaan etukäteen. Vähän pelotti, ja jälkikäteen on ajateltu, ettei ehkä nuorella parilla olisi ollut lomalla niin kiire, ettei normitaksia olisi jaksanut odottaa...Siis mitään kummallista ei tapahtunut, mutta ainahan jotain OLISI voinut tapahtua...

-Olimme Sharjahissa Beach Hotellissa. Beach Hotel on liian yleinen nimi hotellille, ja samalla kadulla oli toinenkin Beach Hotel. Jos olette siis kyseiseen hotelliin menossa asustamaan, kannattaa takseja varten opetella jonkin viereisen hotellin nimi (ainakin Grand Hotel taisi olla...)

-Opas mm. sanoi, ettei hotelliltamme pääse oikein kävelemällä Sharjahin soukeille semmosen joen tms. yli. Ihan mainiosti pääsi!! Luulen, etteivät oppaat itse ole kävelleet kovin paljoa vaan käyttävät takseja ja omia opasautojaan. Totta kai joissain paikoissa käveleminen oli vaikeaa, mutta kyseinen matka onnistui todella helposti seuraamalla vain karttaa

-Opas EI varoittanut, että ostoskeskusten virallisissa taksijonoissa voi hyvinkin vierähtää tunti tai pari taksia odotellessa. Yleensä ei jaksettu jäädä jonoon odottelemaan, vaan kiersimme pari korttelia ja otimme sieltä lennosta taksin. Kaikissa paikoissa tämä ei oikein onnistunut (esim. Mall of the Emirates, Sharjahin Sahara Center).

-Varokaa soukkien tinkimispaikkoja. Meitä huijattiin maustesoukissa ja maksoimme ylihintaa, siihen loppuivat tinkimisinnot ja pitäydyttiin ostoskeskusten kiinteähintaisissa paikoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu