Jolla nukahtaa alle 20min ja nukkuu aamuun asti? Onko?
Tehokkain unilääke?
51
20604
Vastaukset
Mirtazapin niminen lääke on ainakin mua auttanut.
Sama lääke auttaa masennukseenkin.
Aamusin tosin väsyttää enemmän, kun ennen.
Kannattaa kysyä lekurilta.- täällä
Mirtazapin (Remeron) auttaa minullakin univaivoissa. Vaikutus tuntuu ensi päivistä alkaen. Aamuisin tosiaan väsyttää hieman, mutta päivän mittaan sekin katoaa. Yöt menee nukkuen, aivan loistavaa! Mielialassa muutos tehoaa ehkäpä parin viikon sisällä. Olen syönyt vasta vajaan viikon, joten kokemusta ei vielä ole.
- Silence08
Antaa kyllä kohtuulliset unet alkuun mut niidenkin teho heikkenee ajan myötä. Itse söin niitä jonkin kuukauden ja lopulta teho katosi täysin.
Haittavaikutukseni oli lisäksi painonnousua. 6 viikon aikana lihoin 13kg.
Syynä moiseen oli tolkuton makeanhimo, johon ei auttanut mikään. Suklaata saattoi mennä aterian päälle 400g ja ei tuntunut missään. Ehkäpä se saattaisi sulla toimia mutta itsellä ei ollut kovinkaan toimiva. mirtsa kyllä väsyttää, mutta kans lihottaa.
mä lihoin 14kg/3kk.
kaikki jäi ,eikä pois saa millään.- heti sinua
Olen nyt ottanut Mirtazapinia viikon. Ei ole vielä auttanut. Mulla on 15 mg. Otin ensin neljänneksen, sitten olen ottanut puolikkaan. Tänä iltana meinaan ottaa koko tabletin. Saa nähdä heräänkö taas kahdelta.
- sanjusti
heti sinua kirjoitti:
Olen nyt ottanut Mirtazapinia viikon. Ei ole vielä auttanut. Mulla on 15 mg. Otin ensin neljänneksen, sitten olen ottanut puolikkaan. Tänä iltana meinaan ottaa koko tabletin. Saa nähdä heräänkö taas kahdelta.
Mä otan iltaisin puolikkaan Remeronin ja sillä saan nukuttua "hyvin", lääkäri kerto, että pieninä annoksina auttaa unettomuuteen ja jos isommat määrät niin sit hoidetaan masennusta ja lääkitys otetaan aamuisin. Eli ei kannata lisätä määrää heti tokana iltana, kyl se alkaa auttaa jos on auttaakseen, näin olen ainakin minä ymmärtänyt asian.
- Anonyymi
Silence08 kirjoitti:
Antaa kyllä kohtuulliset unet alkuun mut niidenkin teho heikkenee ajan myötä. Itse söin niitä jonkin kuukauden ja lopulta teho katosi täysin.
Haittavaikutukseni oli lisäksi painonnousua. 6 viikon aikana lihoin 13kg.
Syynä moiseen oli tolkuton makeanhimo, johon ei auttanut mikään. Suklaata saattoi mennä aterian päälle 400g ja ei tuntunut missään. Ehkäpä se saattaisi sulla toimia mutta itsellä ei ollut kovinkaan toimiva.Mirtazapin saa aikaan todella järjettömän syömisvimman - etenkin makean, sokerin. Ei tolkkua, ei rajaa. Pahin vimma iskee puolisen tuntia lääkkeen ottamisesta. Vaikka lääkkeen lopettaa, ei tahdo tuosta vimmasta päästä eroon.
- on tuo
Dormicum, mutta sitä voi olla aika vaikea saada nykyään lekureilta. Imovane vaikuttaa vartissa, mutta vaikutus kestää vain 3-4 tuntia. Tenox on myös aika nopeavaikutteinen ja vaikutusaika on pitempi. Onhan noita. Sitten on Levozin joka tainnuttaa sinut noin 2 tunnin kuluttua lääkkeen nauttimisesta takuuvarmasti uneen, mutta haittavaikutuksena on, että se saattaa aiheuttaa aamutokkuraisuutta.
- minut nopeasti, vaan
eipä pidä minua ainakaan pitkään unessa=)
- Silence08
minut nopeasti, vaan kirjoitti:
eipä pidä minua ainakaan pitkään unessa=)
Niin eipä koukuta just kovin äkkiä. Sit vasta elo onkin mallillaan, kun popsit dormareita ja et pääse niistä irti millään :)
- omakokemus
Mulla Imovane toimii 6 tuntia.
- circle
Melatolin Plus unihäiriöiden hoidossa - http://nplink.net/2FJmYDmO Auttoi kohtalaisen hyvin silloin, kun uni oli vuosia sitten täysin kateissa.
- unilääkkeitä
Mua on auttanut zopinox-niminen unilääke. Sitä kyllä tuskin heti kirjoitetaan uniongelmiin, mulla se on ollut tehokas. Syön sitä aina silloin tällöin. Aamulla olo on ihan virkeä. Ainut haitta on metallinmaku suussa seuraavan päivän, jos lääkettä on ottanut. Mirtatsapiinikin auttaa, mutta kaikkiin läääkkeisiin tottuu pitkällä tähtäyksellä. Mirtatsapiini myös lihottaa miltei kaikkia käyttäjiä. Itsellä lihominen on todella hankalaa mutta mirta lihotti parissa kuussa kolme kiloa. Monilla lihominen on paljon tätä nopeampaa.
- citypupunen
Zopinox ei ole juuri sen kummempi kuin Imovane tai muutkaan. Useimmat on samaa ainetta periaatteessa. Mitään metallinmakua en ole huomannut mistään
tulevan suuhun. Haittavaikutukset on tietysti henk.kohtaisia itse kullakin.
Mirtatsapiini taas aiheuttaa mulle aamusta päivän kestäviä sydänoireita, en voi sitä syödä ollenkaan.
Joku täällä ehdotti halonhakkuuta (tai vastaavaa) koko päivän, kyllä uni maittaa !
Niin varmasti, hyvää se tekisi, mutta kaikilla ei ole syystä tai toisesta mahdollisuutta erilaisiin fyysisiin hommiin. Voi olla nivelet kipeät, polvivaivoja yms. tai asua cityssä yms. - Terhakkain1
Mulla ei vaikuta imovan ei tenox eikä diapan 5 mg. Mikä avuksi tulen hulluksi, kun en saa nukuttua. Hjälp. Täytynee jutella psykiatrille ennen kuin kyllästyn tähä paskaan elämään..
- Terhakkain1
Mä haluun noita dormareita tai "9mm buranan "niskaan.
- ...se on niin....
...että reipas ruumiillinen työ raittiissa ulkoilmassa on varmin tae hyville yöunille.
Kannattaa vapaapäivänä koettaa. Huiskii 8-10 tuntia halonhakkuussa tai vastaavaa, niin eiköhän uni ala maistua.- Silence08
Mutta ei se ole aina ihan niin itsestäänselvyys. Monet ihmiset kärsivät "levottomuudesta" ennen nukahtamista ja sen seurauksena unet ovat hyvin levottomia.
- ...tiedossa,
Silence08 kirjoitti:
Mutta ei se ole aina ihan niin itsestäänselvyys. Monet ihmiset kärsivät "levottomuudesta" ennen nukahtamista ja sen seurauksena unet ovat hyvin levottomia.
...että kun ruumis rasittuu, pää lepää. Eli... Kun teet ruumiillista työtä tai kuntoilet, aivot tyhjentävät turhat "paineet" pois ja unet rauhoittuvat.
Olen huomannut lasteni kanssa sen, että rankka liikunta, jos ei ole lapsille sopivaa ulkona tehtävää työtä tarjolla, rauhoittaa lapsia ja syventää unta.
Tietokoneen ja television ääressä istuminen heikentää unenlaatua. Meillä ei lapset ole sähköistenlaitteiden kanssa tekemisissa ilta kahdeksan jälkeen. Ja joka päivä ollaan ulkona vähintään neljä tuntia. - tietää..
..jos on todellinen unen saanti vaikeus, niin ei siinä auta ulkoilu, ei työnteko, ei lukeminen, ei siis mikään. Useita vuosia täysin lääkkeen varassa olevana voin kertoa, että kaikkea mahdollista on kokeiltu ja useat kerrat. Mutta jos uni ei tule, niin ei tule, ja ainoa apu on lääkitys. Imovane on melkoisen hyvä ja toimii useita vuosia, mutta sitten vaikutus alkaa hiipua. Kotimainen versio Zopinox piti olla sama lääke, mutta, ihme ja kumma, sillä ei ollut minuun mitään vaikutusta, piti vaihtaa takaisin Imoon. Jos sillä pillerillä selviää, niin ei siinä mitään, pilleri suuhun ja
hyvä uni, ja kaikki hyvin,,,,,mutta, mutta, kovin monilla on samanaikaisesti myös muita lääkkeitä, ja silloin syntyy helposti haittavaikutuksia, joihin ei edes lääkäri osaa antaa kunnon selityksiä. Varovainen saa olla, jos verenpaine-tai kolesteroli lääkitys päällä. Jatkuva väsymys, ja siihen ei auta mikään. - HpVttu
Miksi tulet tänne aukomaan päätäsi jostain halonhakkuusta?! Missä päin Helsinkiä voi hakata halkoja? Oletko koskaan kuullut että fyysinen ja henkinen rasitus ovat kaksi eri asiaa. Fyysisen rasituksen (halonhakkuu tms.) hakkuun jälkeen saatat nukahtaa, jos olet terve, mutta jos olet sairas ja henkisestä rasituksesta / työstressistä ym. kroonisesti uneton, haistatan pitkät sun haloillesi.
Täällä kirjoittelee monet sellaiset henkilöt, joilla ei ole todellisesta vaikeasta unettomuudesta vähääkään tietoa puhumattakaan kokemusta. Pitäkää siis halkonne ja melatoniininne!!!!!!!!!!!!
- Make60
tehokkain unilääke on etää harrastaa iltaisin tehokasta liikuntaa noin tunnista kahtee tuntiin että saa riittävästi fyysistä rasitusta niin unu tulee nopeasti ja nukkuu sikeästi. Toiseksi jos on tapana ottaa illalla vähän alkoholia niin jättää ne pois niin uni on paljon sikeämpää ja aamulla on virkeämpi.
- kuin lääkkeet
Joillakin ihmisillä univaikeudet johtuvat psyykkisistä ongelmista tai kovasta stressistä. Itselläni ei auttanut mikään muu kuin unilääke, kun olin kovasti ahdistunut. Ei auttanut liikunta, ei rakastelu ei mikään. Vain unilääke toi unen. Joskus on sellaisia elämäntilanteita, että valitettavasti mikään muu ei auta kuin lääke ja aloittajahan kyselikin, millä mömmöllä vaipuu uneen alle 20minuutissa.
- Make60
Yksi asia unohtui ja se on jokailtainen rakastelu puolisonsa kanssa niin varmasti nukuttaa kun on saanut orgasmin naimisesta niin ei mene kauan kun uni tulee.
- Anonyymi
Kyllä näin on että rakastelu on paras ja ehdottomasti tehokkaine unilääke
kaiken hyvän lisäksi se on ilmainen eikä tule mitään sivuvaikutuksia
ja mikä parasta.........aivan mielettömn ihana nautinto kun kokee orgasmin
- life -- ,,,
Taitaa joo koukuttaa nää nukahtamislääkkeet, joten kuka mitäkin. Ite oon popsinu aika kauan(liian kauan)- noita Imoa ja Zopiclonea, samaa kamaa siis - mut oon mixannu sen yhden tabletin puolikkaalla bentsolla ja uni on riittäny vähä kauemmaks ku se n.4tuntii. Tuppaa olee herätyskello noissa nukahtamislääkkeissä siinä 4 tunnin pinnassa..
Mut liian helppo koukku noi, eli ku sen tietää etukäteen, ni sit saa mitä tilaa. - helpporatkaisu
Taidan olla aika helppo tapaus kun mulla auttaa yleensä melatoniini... :)
Jos kovasti stressaa/ahdistaa niin sit ei auta, mutta yleensä ongelmani on ihan pelkkä myöhäinen unirytmi johon pimeähormoni auttaa mainiosti. - norobott
"reipas ruumiillinen työ raittiissa ulkoilmassa on varmin tae hyville yöunille.
Kannattaa vapaapäivänä koettaa. Huiskii 8-10 tuntia halonhakkuussa tai vastaavaa, niin eiköhän uni ala maistua"
10 h raskaassa työssä eilen - ei auttanut. Nukuin entistä vähemmän- kun-pää-on-kunnossa
niin unikin maittaa...
- joo----
luomunainti on varmaan yksi parhaita ellei sitten paras...
- CRPS-EDS
- Ei Triptyl
- Ei melissa (luontais tuote)
- Ei vahva melatoniini
- Ei imova
Edellä mainitut ei teho minulle nukun yössä max 2-3h 😔😔😝 - gthy
Raakaa viinaa ja paljon.
- kokeileppa---
raakanaintia ja paljon...
- vertti.vartti
kokeileppa--- kirjoitti:
raakanaintia ja paljon...
Niinkö? Ei lääkäri sitä mulle suositellut, vaan kirjoitti jotakin imovanea joka kyllä nukuttaa niin, että ei pysty naimaankaan!
- jaavainiin
vertti.vartti kirjoitti:
Niinkö? Ei lääkäri sitä mulle suositellut, vaan kirjoitti jotakin imovanea joka kyllä nukuttaa niin, että ei pysty naimaankaan!
imovane tuhoaa terveyden ja nainti parantaa sitä..
only fact.
- vanha-äijä
Ketipinor 200mg,Mirtazapin 15mg.Melatoniini 1-2mg.
Jos ei saa nukuttua niin sitten vielä Atarax 25 mg.
Joskus on pakko ottaa nämä kaikki että saa nukuttua edes 3-5 tuntia.- no-huh-huh---
tuohon tarvitaan vissiin vuosien harjoittelu...
- Areyouok
Pien pullo kirkasta kolmessa minuutissa kurkusta alas. On tärkeää käydä sitten nukkumaan.
- eihuonompia
Siihenkin jää koukkuun samoin kun uninappeihin muuten ei huono idea.
- ehdotonluomu
Parasta ehdottomasti!!
Pikku kävelylenkki luonnossa
Luomu kananmunat, nam.
Tomaatti, valkosipuli, sipuli.
Lidl pakaste pinaattia tai vielä parempaa, tuoretta! Paljon!
Ylläolevat yhdessä munakkaaseen!
Vesimelooni! Porkkanat.
Chlorella, D3 talvisin, sinkki ja magnesium jos käy salilla.
Tajunnanvirran kirjoittaminen iltaisin, kaikki huolet ja huolettomuudet siihen niin ne käsittelee itse itsensä.- Terve.vaanmenoa
Sinkki, magnesium, kromi, rauta, kupari, lyijy, asbesti - sopivasti sovellettuna: nukut ikiunta
- toi-voi-pitää-paikkansa
"Tajunnanvirran kirjoittaminen iltaisin, kaikki huolet ja huolettomuudet siihen niin ne käsittelee itse itsensä."
lihasrentoutus.
tai ensin lihasrentoutus sitten huolikirjoitus... - Anonyymi
toi-voi-pitää-paikkansa kirjoitti:
"Tajunnanvirran kirjoittaminen iltaisin, kaikki huolet ja huolettomuudet siihen niin ne käsittelee itse itsensä."
lihasrentoutus.
tai ensin lihasrentoutus sitten huolikirjoitus...Onko Lenne käyttänyt kahvia unilääkkeeksi. Minulla tehoaa.
- Ehdottomasti-paras
ja luotettevin on:
LUOMULEMPI !!! - kokemustaon
On Azona niminen masennuslääke. Lääkettä käytetään pienenä annostuksena unettomuuden hoitoon. Lääke ei aiheuta aamutokkuraa eikä päiväväsymystä. Lääke ei lihota ja on hyvin halpaa muihin masennuslääkkeisiin verrattuna. Sivuvaikutuksetkin jäävät vähäisiksi ainakin pienillä annostuksilla. Lääkettä pitää kuitenkin käyttää säännöllisesti. Nukahtamislääkkeet ovat vain lyhyttä käyttöä varten. Pitempään käytettynä joutuu annosta nostamaan jatkuvasti.
- olen-kokeillut
Rentoutus.
Saakohan kirjastosta vielä nykyään lainaksi rentoutumis harjoitusta. Sellainen kuunnelma siis, jossa kuuntelet rentoutumista ja nukahdat kun tukki. Aikaa menee 5-10 min.- Joojoojoo---
Niitä saa netistä esim omalla puhelimella.
- Netissä-väitetään-myös-
tällaista;
"Liivate tarjoaa paremmat unet
Liivatteen sisältämä glysiini liittyy läheisesti unen laatuun ja rytmiin. Tämä kemikaali stimuloi tiettyjä välittäjäaineita ja entsyymejä aivoissa, jotka tehostavat unen laatua ja pituutta. Nukut paremmin ja pidempään, etkä heräile pitkin yötä tai kärsi unettomuudesta."
Voi pitää paikkansa tai olla pitämättä vai olisiko näin;
Voi pitää paikkansa joidenkin kohdalla ja toisten kohdalla taas ei... - Anonyymi
Melatoniini on turvallisin, eikä se haittaa jos yhden tai pari yötä valvoo, ei siihen tartte kun lopettaa kahvin ja cofein pitoiset juomat tai juo ainoastaan aamulla 8 aikaan ja ei sen jälkeen kahvia, voi olla yksinkertaisin ja paras unilääke.
Toinen on että ei syö eikä juo tuotteita joihin on lisätty C vitamiinia klo 12 jälkeen päivällä. Koska tuoremehussakin on lisätty C vitamiinia ja jos kulautat pari lasia ennen nukkumaan menoa niin nuku et viiteen tuntiin, joten kaikki piristeet tulee käyttää aamupäivästä.- Anonyymi
Varmaan tehokkaita vinkkejä jos ei ole mitään vakavampaa uniongelmaa. Itsellä melatoniini aiheuttaa painajaisia ja yöllä heräilyä. Eikä ole edes niin hirveän tehokasta. Itsellä käytössä tsolpideemi, on ihan ok mutta ei pitkä aikaiseen käyttöön soveltuva.
- Anonyymi
naapurin vaimon paneminen ja jälkiruuaksi spariineja hyppyselline pullolkaljaa,toimii
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3177424Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662146- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161362- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91231Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691210RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541146Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019